Tämän kuukauden Kukallista-innovaatiopalkinto menee sille tyypille, joka keksi laittaa tienpielet täyteen heijastintolppia. Siinä on jollakulla välähtänyt tosissaan. Ihan tekisi mieli lähettää kiitoskortti, kunhan tietäisin kuka tämän keksi. Toivottavasti hän on saanut jonkun ihan oikeankin innovaatiopalkinnon, turhemmistakin keksinnöistä on palkintoja jaettu!
Kävimme pikavisiitillä pohjoisessa. Perjantainen tunteja kestävä ajomatka tauottomassa sateessa ja pilkkopimeässä oli rankka. Vielä rankempi se olisi ollut ilman heijastintolppia. (Mies ajoi, minä vain istuin vieressä ja olin hengessä mukana.) Mutkitteleva sateenkiiltävä tie, perjantairuuhkantynkää, kiireinen viikko takana...
Kehua pitää myös matkamusaa. Ostin lauluyhtye Rajattoman uuden lastenlaululevyn. Suosittelemme:
Minä -Lounatuulen laulu
Poika -Peppi Pitkätossu (Alun epävireinen kiekaisu irroittaa pojalta naurunrätkätyksen melkein joka kerta :D)
Tyttö -Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku (osa 3) on vihdoin ilmestynyt...
Mukavaa alkavaa viikkoa!
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
lauantai 8. syyskuuta 2012
Meidät on ryöstetty
Kerrankin rikos! Tytär oli aivan innoissaan tullessaan kotiin uimahallista. Meidät on ryöstetty.
(Tyttären lempiohjelmia ovat ne, missä ratkotaan arvoituksia. Bofori oli ihan paras. Ennustan hänelle tulevaisuutta dekkarien suurkuluttajana.)
Joku oli väkivalloin avannut pukukaapin ja vienyt kaiken arvokkaan kaapista. Meiltä ja monilta muilta. Aikuisia harmittaa, kadonnut työkännykkä ei todellakaan ole kiva juttu. Siitä on harmia pitkään, jos kännykkä on se tärkein jokapäiväinen työkalu. Onneksi kuitenkin lompakko kaikkine lukemattomine kortteineen oli eri kaapissa ja säästyi. Siitä olisi tullut todennäköisesi vielä isompi työ ja murhe.
Auton avaimetkin oli viety ja auto oli käyty putsaamassa kaikesta arvokkaasta (autolaturit ja jokunen vanha cd). Autonruppanamme ei kuitenkaan ollut kelvannut. Onneksi.
Auton avaimissa meillä on kiinni kotiavain. Ehdin jo soittamaan lukkosepälle ja pyytämään tarjouksen lukkojen vaihdosta pikana (600e kolme "tavallista" lukkoa, postilaatikonlukko sekä avaimet, hälytystyölisä) kunnes avaimetkin lytyivät. Onneksi! Ne oli viskattu auton alle jemmaan, ehkä pyörän päälle. Löytyivät maasta lähtiessä kun auto oli siirrettynä paikaltaan. Pikavaihdon sai perua.
Olen uskomattoman kiitollinen siitä, että lompakko säästyi ja autonavaimet löytyivät. Ja siitä, että soitettuani naapurille, hän heti tarjoutui apuun. Hän vei auton vara-avaimen miehelle ja otti vaihdossa lapset mukaan.
Onni on sekin, että tämän tapahtuessa olin kotona. Muuten olisin saanut halvauksen kuvitellessani kuinka huumehörhöissään koheltavat rosvot juuri nyt ovat putsaamassa kotiamme. Kävellen sisään kuin omistajat meidän avaimillamme. Tonkimassa ja repimässä kaikkea sitä mikä minulle on korvaamattoman arvokasta tunnearvon vuoksi, mutta vanhaa romua muille.
Mitään korvaamatonta ei kuitenkaan ole kadonnut. Paitsi satoja yhteystietoja, kaikki suoritetut Angry Birds-kentät (siitä seuraa maansuru kunhan tämä pojalle valkenee), pari sataa valokuvaa ja miehen urheiluhistoria (muistiinpanot). Mutta se on aika pientä verrattuna siihen kauhuun, että joku olisi putsannut ja tärvellyt kotimme.
Lapset suhtautuvat tähän kuin jännitystarinaan joka sattui onnenkantamoisesta meidän kohdallemme. Ehkä sekin on onneksi. Ei ole hyvä jos he eivät ymmärrä vaaraa, mutta olisi kamalaa, jos he alkaisivat pelätä.
Sinänsä rikoksen uhrina olo on aika proosallista. Kiireisenä perjantai-iltana poliisista todetaan vain, että voitteko täyttää rikosilmoituksen netissä, kyllä niitä joku sitten aamulla alkaa purkamaan jonosta. Puhelinliittymän sai suljettua heti, mutta puhelimen saa kuolettaa IMEI-koodilla vasta sitten kun rikosilmoituksesta on kirjallinen kopio (sen saa n. 3 viikon kuluttua). Joku onneton siis ehkä hölmöyksissään ostaa tämän puhelimen käytettynä. Ja tulee pettymään surkeasti kun se kolmen viikon ḱuluttua muuttuu tiiliskiveksi.
Mitä tästä opimme?
(Tyttären lempiohjelmia ovat ne, missä ratkotaan arvoituksia. Bofori oli ihan paras. Ennustan hänelle tulevaisuutta dekkarien suurkuluttajana.)
Joku oli väkivalloin avannut pukukaapin ja vienyt kaiken arvokkaan kaapista. Meiltä ja monilta muilta. Aikuisia harmittaa, kadonnut työkännykkä ei todellakaan ole kiva juttu. Siitä on harmia pitkään, jos kännykkä on se tärkein jokapäiväinen työkalu. Onneksi kuitenkin lompakko kaikkine lukemattomine kortteineen oli eri kaapissa ja säästyi. Siitä olisi tullut todennäköisesi vielä isompi työ ja murhe.
Auton avaimetkin oli viety ja auto oli käyty putsaamassa kaikesta arvokkaasta (autolaturit ja jokunen vanha cd). Autonruppanamme ei kuitenkaan ollut kelvannut. Onneksi.
Auton avaimissa meillä on kiinni kotiavain. Ehdin jo soittamaan lukkosepälle ja pyytämään tarjouksen lukkojen vaihdosta pikana (600e kolme "tavallista" lukkoa, postilaatikonlukko sekä avaimet, hälytystyölisä) kunnes avaimetkin lytyivät. Onneksi! Ne oli viskattu auton alle jemmaan, ehkä pyörän päälle. Löytyivät maasta lähtiessä kun auto oli siirrettynä paikaltaan. Pikavaihdon sai perua.
Olen uskomattoman kiitollinen siitä, että lompakko säästyi ja autonavaimet löytyivät. Ja siitä, että soitettuani naapurille, hän heti tarjoutui apuun. Hän vei auton vara-avaimen miehelle ja otti vaihdossa lapset mukaan.
Onni on sekin, että tämän tapahtuessa olin kotona. Muuten olisin saanut halvauksen kuvitellessani kuinka huumehörhöissään koheltavat rosvot juuri nyt ovat putsaamassa kotiamme. Kävellen sisään kuin omistajat meidän avaimillamme. Tonkimassa ja repimässä kaikkea sitä mikä minulle on korvaamattoman arvokasta tunnearvon vuoksi, mutta vanhaa romua muille.
Mitään korvaamatonta ei kuitenkaan ole kadonnut. Paitsi satoja yhteystietoja, kaikki suoritetut Angry Birds-kentät (siitä seuraa maansuru kunhan tämä pojalle valkenee), pari sataa valokuvaa ja miehen urheiluhistoria (muistiinpanot). Mutta se on aika pientä verrattuna siihen kauhuun, että joku olisi putsannut ja tärvellyt kotimme.
Lapset suhtautuvat tähän kuin jännitystarinaan joka sattui onnenkantamoisesta meidän kohdallemme. Ehkä sekin on onneksi. Ei ole hyvä jos he eivät ymmärrä vaaraa, mutta olisi kamalaa, jos he alkaisivat pelätä.
Sinänsä rikoksen uhrina olo on aika proosallista. Kiireisenä perjantai-iltana poliisista todetaan vain, että voitteko täyttää rikosilmoituksen netissä, kyllä niitä joku sitten aamulla alkaa purkamaan jonosta. Puhelinliittymän sai suljettua heti, mutta puhelimen saa kuolettaa IMEI-koodilla vasta sitten kun rikosilmoituksesta on kirjallinen kopio (sen saa n. 3 viikon kuluttua). Joku onneton siis ehkä hölmöyksissään ostaa tämän puhelimen käytettynä. Ja tulee pettymään surkeasti kun se kolmen viikon ḱuluttua muuttuu tiiliskiveksi.
Mitä tästä opimme?
- Kannattaisi ottaa varmuuskopioita. Usein ja kaikesta. Mutta missä ne varmuuskopiot sitten säilyttäisi että ne ovat varmassa tallessa?
- Uimahallin kaappi ei ole todellakaan varma paikka. Mutta mihin sen lompakon ja ne autonavaimet sitten laittaa uimisen ajaksi? Altaan reunalta ne on vielä helpompi noukkia mukaan kenenkään huomaamatta. Onneksi ei ollut mukana mitään sen arvokkaampaa.
- Se mikä aikuisesta on järkyttävä epäonni voi lapsesta olla suunnaton onnenkantamoinen. Tai päinvastoin. Kaikki riippuu näkökulmasta.
- Poliisilla on liian vähän resursseja. Vaikka senhän tiesin ennestäänkin. Ei ollut yllätys. Se tuntuu silti pahalta kun oma onnettomuus luokitellaan ei-kiireelliseksi "näitä ei ehditä edes selvitellä kun näitä tapahtuu niin paljon joka päivä"-tapaukseksi. Ei sillä, että kukaan olisi ääneen niin sanonut. Tuli vain sellainen fiilis.
- On onni, että meillä on kotivakuutus. Ja onni, etten omista mitään niin arvokasta, että oikeasti saisin pelätä sen kiinnostavan voroja erityisemmin.
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Kesälomareissu osa 1, Lyypekki
Hiljaa hyvä tulee. Kirjoitussuoni ei ole oikein sykkinyt, tässä on ollut kaikenlaista ylimääräistä toimintaa. Esikoinen on aloittanut koulun, on vietetty mummon 89v-synttäreitä meillä suvun voimin, raivattu nurkkia, organisoitu arkea uudella tavalla. Mies on työmatkaillut viimeiset pari viikkoa enemmän ja vähemmän intensiivisesti.
Jostain on kuitenkin aloitettava, ehkä pääsen siihen Legoland-osuuteenkin vielä.
Kuten edellisessä lomaasivunneessa postauksessa jo mainitsin, lomamatkamme pääkohde oli Legoland. Tämä matka tuli luvattua lapsille viime kesänä. Jos emme olisi luvanneet, olisin todennäköisesti alkanut peruuttamaan loman alkaessa. Kaipaisin itsekseen möllöttelyä ja riippumatossa löhöilyä. Haluaisin välillä pitkästyä ihan kokonaan siihen, ettei ole mitään tekemistä. Tiedän, että täydellinen pitkästyminen sytyttää luovuuden kipinän ja siitä seuraisi ehkä flow. En saanut ompelukonetta esiin tämän kesäloman aikana.
Punnitsimme pitkään reittivaihtoehtoja ja erilaisia kulkuneuvosysteemejä. Lapset alkavat olla niin isoja, että matka Ruotsin halki omalla autolla saattaisi olla ihan mukavaa (tai siis ei hirveän epämukavaa...) koko porukalle, joten päädyimme omaan autoon. Jotta ei tulisi kahta matkaa edestakaisin samaa reittiä, Finnlinesin yhteys Helsinki Rostock oli todella houkutteleva. Mielemme teki päästä Lyypekkiin. Hinta lauttamatkalle tosin oli kova. Vitkuttelimme lauttayhteyksien varaamisessa ja viikkoa ennen lähtöä saimme kuitenkin mielestämme hyvän tarjouksen johon tartuimme.
Finnlines
Finnlines oli ihan hyvä kokemus. Laiva oli ihan siisti ja hyvin rauhallinen, tosin se oli puolityhjä. (Siinä varmaan edullisen tarjouksenkin syy.) Otimme täyden palvelun paketin, eli viisi ruokaa sisältyi matkan hintaan. Hytti oli ikkunallinen neljän hengen hytti (ei siis halvin mahdollinen), kooltaan se oli ainakin tuplaten normaali ruotsinlaivahytti. Hytissä oli pikkuinen jääkaappi.
Seisova pöytä oli mielestäni ihan hyvä. Ei lähellekään ruotsinlaivan tasoa, mutta vaihtoehtoja oli useampia (sekä alku-, pää-, että jälkiruokia). Aamupalapöydän makkarat (bratwursteja?) ovat erityismaininnan arvoiset. Herrrkullisia. Miinusta annan siitä, että ilmastointi oli säädetty niin viileälle, että syödessä tarvitsi ehdottomasti pitkähihaisen ja pitkälahkeisen asun ja sukat jalkaan.
Laivan leikkihuone oli hyvin vaatimaton, sen tarjoamat virikkeet eivät riitä pitämään liikkuvia lapsia rauhallisena koko matkan ajan. Jopa erittäin rauhallinen tyttäreni tokaisi vuorokauden jälkeen, että on kurjaa kun täällä laivalla ei saa juosta. Kävimme illalla juoksemassa pöytää ympäri yhdessä hiljaisessa lautan kolkassa.
Pelihuoneessa on kaksi näyttöruutua ja molempia kohden kahdet pleikkaohjaimet. Koska laivalla oli hyvin vähän matkustajia, pelaamaan pääsi pienellä jonotuksella. Isommalla matkustajamäärällä tämäkin palvelu olisi ollut alimitoitettu. Pelaaminen ei maksanut mitään ja pelit olivat kohtuullisen leppoisia lastenpelejä. Olimme onneksi varautuneet virikkeiden puutteeseen ja meillä oli läppäri mukana. Lapset katsoivat matkan aikana pari dvd-elokuvaa värityskirjahommiensa lisäksi.
Laivan ostosmahdollisuudet olivat myös hyvin vaatimattomat, mitään vaihtovaatetta ei kaupasta saa jos jotain (riittävästi lämmintä vaatetta) on unohtunut autoon/kotiin. Autokannellehan ei matkan aikana saa mennä.
Laiva lähti illalla Helsingistä. Seuraavana päivänä laiva pysähtyi Gdyniassa Puolassa. Sää suosi ja otimme kannella valokuvia. Saksanmatkailija olisi voinut poistua laivasta myös Travemündessä, mutta laskeskelimme, että tulee halvemmaksi matkustaa Rostockiin, siinä säästymme yhdeltä erilliseltä hotelliyöpymiseltä.
 | |
| Gdynia, oli siellä ihan kauniitakin maisemia. Vaikka oli vähemmän kauniitakin. |
 |
| Saapumassa Rostockiin aamuvarhain |
Rostockiin saavuimme tunnin myöhässä. Lähdimme oitis kohti Lyypekkiä, josta olimme ystävien avustuksella varanneet hotellihuoneen. Hotel Wakenizblick on pieni melko edullinen hotelli. Saimme kahden makuuhuoneen huoneiston kolmannesta kerroksesta, ei hissiä. Sisustus ehkä varhaista 90-lukua. Aamiainen oli minun makuuni. Ei kaurapuuroa, lapsille muroja ja jugurttia. Ihania sämpylöitä, hilloja , leikkeleitä, erityismaininta saksalaisesta metwurstilevitteestä jota en ole missään hotellissa ennen saanut.
Ystävämme olivat nähneet vaivaa miettiessään meille ohjelmaa. Kävimme polkuveneajelulla, leikkipuistossa, kirkontornissa katsomassa maisemia, kaupunkibussiajelulla sekä huipennuksena nukketeatterissa. Lyypekissä on laadukas nukketeatteri, jossa pyörii jatkuvasti esityksiä. Ruoat söimme ystäviemme luona.
Kuvia Wakeniz-joelta, polkuveneajelulla:
Lyypekkiläinen Niederegger on kuulu marsipaanistaan. Poikkesimme Niedereggerin myymälään, mutta tällä kertaa emme käyneet kahvilassa kahvittelemassa. Kahvilasta saa erinomaisia leivoksia ja tunnelmakin oli hieno (silloin kymmenen vuotta sitten kun siellä kävimme. Niin hieno, ettei mieli tehnyt lasten kanssa sinne melskaamaan. )
En ole mikään suuri marsipaaninystävä, joten tämä ei kirpaissut.
http://www.niederegger.deKäväisimme Marienkirchessä, missä lapset pääsivät pientä maksua vastaan kokeilemaan kuinka Gutenbergin kirjapainokone toimii. Se oli elämys, josta on riittänyt puhuttavaa myös jälkeenpäin.
 |
| Marienkirche |
Lyypekissä sää suosi. Se oli kesän kuumin päivä myös Saksassa, 30 astetta tuntui hetkittäin jopa tukalalta. Varsinkin polkuveneajelulla kun takaisin päästäkseen piti venettä oikeasti polkea. Määrätietoisesti. Lapsi aisaparina.
Nukketeatteri oli myös elämys. Teatterikappale oli Der kleine Häwelmann. Täysin tuntematon tarina meille entuudestaan. Tutustuimme tarinaan paikanpäällä etukäteen kirjasta ja saimme ystäviltämme vielä briiffauksen. Tämä oli aika tärkeä esivalmistelu, sillä koko esityksen ajan simultaanitulkkasin tarinaa kuiskutellen sylissäni istuvan pojan korvaan. Saksankielentaitoni on hyvin kehno. Jossain vaiheessa meinasi nousta myrsky vesilasissa, sillä poika epäili minun jättäneen edellisen lauseen kääntämättä (kysykää vain kuinka monta) ja alkoi eksponentiaalisesti kasvavalla volyymillä vaatia "mitä se sanoi ennen sitä..." -Ei hajuakaan...
Teatteri esitettiin täysin lasten ehdoilla. Esittäjän (ei häntä kai näyttelijäksikään tituleerata?) kieli oli hyvin selkeää, ääni kantava ja muutenkin esitys oli helppotajuinen (kun siis oli tutustunut tarinaan hiukan etukäteen).
Teatterikappaleen esitti yksi nainen, lapset pääsivät mukaan esitykseen ne siis jotka jotain ymmärsivät, meidän tenavillamme kielitaitoa ei ole. Tämäkin oli tosi hieno elämys, myös lapsille. Miksi en koskaan Suomessa vie lapsia nukketeatteriin?
Lyypekistä hurautimme Odenseen, siitä myöhemmin.
tiistai 7. elokuuta 2012
Se oli onnenpäivä
Se oli onnenpäivä kun kävimme siellä kirjakaupassa, huokaisi tyttö iltapalapöydässä muutama ilta sitten. Vanhemmilla löi taas kerran tyhjää. Puheenaiheet vaihtuvat usein niin, että meillä ei ole yks kaks hajuakaan, mistä nyt puhutaan.
Hitaasti päässäni loksahtelivat palat paikoilleen. Kävimme kirjakaupassa joskus loman alussa.
Lapseni on satukasettiaddikti. Satukaseteista siirryttiin aikoinaan aika nopeasti äänikirjoihin. Ensimmäiset äänikirjamme olivat Uppo-Nalle ja Kolme iloista rosvoa (Rosvokirja muuten luettiin ääneen pariin kertaan ennen kuin se hankittiin äänikirjana).
Jo muutaman vuoden ajan kamalin kurinpidollinen uhkaus mitä voin esittää, on ollut "laitan satukasetit ja soittimen jäähylle". Vain kerran tähän on päädytty ja se aiheutti parkaisun "miten minä nyt täytän pääni saduilla!". (Kyllä meillä luetaankin. Ainakin aika usein. Minun ääneni ei vaan tahdo kestää tarpeeksi pitkään lukemista näiden kyltymättömien kanssa. Mikä ihmeen tarve minulla on todistaa, että kyllä meillä luetaan ääneenkin? Ihan tosi...)
Alkuun sadut olivat enimmäkseen lyhyitä. Nykyään pitkät sadut ovat parempia. Lyhyet kun loppuvat liian nopeasti. Joitakin äänikirjoja olemme lainanneet myös kirjastosta, mutta enimmäkseen kuuntelemme omia. Äänikirjoja hinkataan aina uudestaan ja uudestaan kunnes parhaat kohdat ovat varmassa tallessa omassa muistissa. Ja sitten vielä uudestaan. Samaan aikaan voi vaikka rakennella Legoilla tai piirrellä.
Tyttö sai pääsiäisen tienoilla syntymäpäivälahjaksi mummolta äänikirjan Me Rosvolat. Se osui ja upposi.
Kuvat on kaapattu täältä Otavan sivuilta
Tämä nimenomaisena onnenpäivänä, johon otsikko viittaa, löysimme vastajulkaistun jatko-osan: Me Rosvolat ja konnakaraoke. Kun poistuimme kirjakaupasta levyostoksen jälkeen, tyttö puristi levypakettia kaksin käsin rintaansa vasten ja loikkelehti kevein askelin. Hän tokaisi tyytyvisenä aikovansa isona myös maantierosvoksi joka ryövää autoja. (Heittokahvat esiin vaan!)
Me Rosvolat on saanut Finlandia Junior-palkinnon. Ei suotta. Ensimmäiseen osaan en ole vielä suuremmin tutustunut satunnaisesti kuultuja katkelmia lukuunottamatta, mutta jatko-osan kuuntelimme lomareissulla autossa ajellessamme pitkin saksalaisia, tanskalaisia ja ruotsalaisia moottoriteitä. Äidillä oli ihan yhtä suuri hinku kuulla lisää kuin tyttärellä.
Luulenpa, että ensimmäinen osakin on nyt pakko kuunnella (lukisin ehkä mielummin kirjana). Kirja on hulvattoman hauska ja nokkela. Sen anarkia on saanut minun säntillisestä ja sääntöjä rakastavasta tyttärestäni viimeisetkin arastelun rippeet karisemaan ja ilolla julistan, että päähenkilö-tytöt ovat toimeliaita selviytyjätyyppejä. Kirja on niin tervetullut vastakohta perinteisille Disneyn prinsessasaduille joissa prinsessa vain odottaa suudelmaa prinssiltä. Mainio lukija tuo tarinaan oman mausteensa ja saa hienosti tehdyillä painotuksilla tarinan ehkä aukeamaan paremmin seitsemänvuotiaallekin.
Sitäpaitsi tämä kirja jos mikä avartaa sanavarastoa. Nyt tiedän miksi olen joutunut selittämään mitä tarkoittaa stiletti, happosalpaaja tai rojalisti. Muun muassa.
Jatko-osan ikäsuositus näkyy olevan on 9-vuotta. Kirjana tämä loistotarina on 300 sivuinen järkäle, se saattaa olla osasyynä?
Kirjassa ei ole moralisointia ja kakkososan yksi keskeisiä juonenkäänteitä on, että kunnon rosvon pitää pystyä valehtelmaan ilmeenkään värähtämättä niin, ettei jää siitä kiinni. Ja tunnustaa ei pidä vaikka yritettäisiin kutittamalla kiduttaa.
Kirjan päähenkilö toivoisi voivansa elää rosvoelämää rosvoperheen kanssa aina. Toisaalta rosvoperheen poika kadehtii päähenkilöä joka saa elää aina tavallista elämää ja käydä koulua ilman, että tarvitsee hävetä ja salailla isän ammattia. Pojalle koulunkäynti on ihaninta mitä hän tietää ja hän elää jatkuvassa pelossa ettei pääse enää takaisin kouluun.
Varmuuden vuoksi olen tyttären kanssa käynyt pitkiä keskusteluja siitä, että kyseessä on vain hurjan hauska tarina ja oikeat rosvot ovat ihan oikeasti pahoja. Ja äidille ja isälle ei saa valehdella ja kotoa ei saa karata vaikka mikä olisi.
Olen vakuuttunut, että tämä tarina on antanut hyvät eväät meidän ekaluokkalaiselle. Päiväkodissa lapset ovat tottuneet siihen, että aina on valvova silmä paikalla, tädit selvittävät kaiken ja säännöistä pidetään tiukasti kiinni. Koulussa lieka on paljon pidempi ja lasten pitäisi yks kaks osata itse hallita tilanteita, joissa joku alkaa rikkoa sovittuja sääntöjä tai alkaa isottelemaan. (Olen ollut erityisesti huolissani pitkästä matkasta iltapäiväkerhoon.) Sellaisissa tilanteissa prinsessat, jotka vain odottavat prinssin suudelmaa, ovat aika heikoilla. Sen sijaan Vilja Vainisto ja Hele Rosvola tekevät nopean tilannearvion, pelastavat kaverit mukaan ja pinkaisevat tiehensä.
Näihin kirjoihin kannattaa tutustua. Odotamme malttamattomina seuraavan osan ilmestymistä. Tytär jo aavistelee mitä siinä on tapahtumassa...
Hitaasti päässäni loksahtelivat palat paikoilleen. Kävimme kirjakaupassa joskus loman alussa.
Lapseni on satukasettiaddikti. Satukaseteista siirryttiin aikoinaan aika nopeasti äänikirjoihin. Ensimmäiset äänikirjamme olivat Uppo-Nalle ja Kolme iloista rosvoa (Rosvokirja muuten luettiin ääneen pariin kertaan ennen kuin se hankittiin äänikirjana).
Jo muutaman vuoden ajan kamalin kurinpidollinen uhkaus mitä voin esittää, on ollut "laitan satukasetit ja soittimen jäähylle". Vain kerran tähän on päädytty ja se aiheutti parkaisun "miten minä nyt täytän pääni saduilla!". (Kyllä meillä luetaankin. Ainakin aika usein. Minun ääneni ei vaan tahdo kestää tarpeeksi pitkään lukemista näiden kyltymättömien kanssa. Mikä ihmeen tarve minulla on todistaa, että kyllä meillä luetaan ääneenkin? Ihan tosi...)
Alkuun sadut olivat enimmäkseen lyhyitä. Nykyään pitkät sadut ovat parempia. Lyhyet kun loppuvat liian nopeasti. Joitakin äänikirjoja olemme lainanneet myös kirjastosta, mutta enimmäkseen kuuntelemme omia. Äänikirjoja hinkataan aina uudestaan ja uudestaan kunnes parhaat kohdat ovat varmassa tallessa omassa muistissa. Ja sitten vielä uudestaan. Samaan aikaan voi vaikka rakennella Legoilla tai piirrellä.
Tyttö sai pääsiäisen tienoilla syntymäpäivälahjaksi mummolta äänikirjan Me Rosvolat. Se osui ja upposi.
Kuvat on kaapattu täältä Otavan sivuilta
Tämä nimenomaisena onnenpäivänä, johon otsikko viittaa, löysimme vastajulkaistun jatko-osan: Me Rosvolat ja konnakaraoke. Kun poistuimme kirjakaupasta levyostoksen jälkeen, tyttö puristi levypakettia kaksin käsin rintaansa vasten ja loikkelehti kevein askelin. Hän tokaisi tyytyvisenä aikovansa isona myös maantierosvoksi joka ryövää autoja. (Heittokahvat esiin vaan!)
Me Rosvolat on saanut Finlandia Junior-palkinnon. Ei suotta. Ensimmäiseen osaan en ole vielä suuremmin tutustunut satunnaisesti kuultuja katkelmia lukuunottamatta, mutta jatko-osan kuuntelimme lomareissulla autossa ajellessamme pitkin saksalaisia, tanskalaisia ja ruotsalaisia moottoriteitä. Äidillä oli ihan yhtä suuri hinku kuulla lisää kuin tyttärellä.
Luulenpa, että ensimmäinen osakin on nyt pakko kuunnella (lukisin ehkä mielummin kirjana). Kirja on hulvattoman hauska ja nokkela. Sen anarkia on saanut minun säntillisestä ja sääntöjä rakastavasta tyttärestäni viimeisetkin arastelun rippeet karisemaan ja ilolla julistan, että päähenkilö-tytöt ovat toimeliaita selviytyjätyyppejä. Kirja on niin tervetullut vastakohta perinteisille Disneyn prinsessasaduille joissa prinsessa vain odottaa suudelmaa prinssiltä. Mainio lukija tuo tarinaan oman mausteensa ja saa hienosti tehdyillä painotuksilla tarinan ehkä aukeamaan paremmin seitsemänvuotiaallekin.
Sitäpaitsi tämä kirja jos mikä avartaa sanavarastoa. Nyt tiedän miksi olen joutunut selittämään mitä tarkoittaa stiletti, happosalpaaja tai rojalisti. Muun muassa.
Jatko-osan ikäsuositus näkyy olevan on 9-vuotta. Kirjana tämä loistotarina on 300 sivuinen järkäle, se saattaa olla osasyynä?
Kirjassa ei ole moralisointia ja kakkososan yksi keskeisiä juonenkäänteitä on, että kunnon rosvon pitää pystyä valehtelmaan ilmeenkään värähtämättä niin, ettei jää siitä kiinni. Ja tunnustaa ei pidä vaikka yritettäisiin kutittamalla kiduttaa.
Kirjan päähenkilö toivoisi voivansa elää rosvoelämää rosvoperheen kanssa aina. Toisaalta rosvoperheen poika kadehtii päähenkilöä joka saa elää aina tavallista elämää ja käydä koulua ilman, että tarvitsee hävetä ja salailla isän ammattia. Pojalle koulunkäynti on ihaninta mitä hän tietää ja hän elää jatkuvassa pelossa ettei pääse enää takaisin kouluun.
Varmuuden vuoksi olen tyttären kanssa käynyt pitkiä keskusteluja siitä, että kyseessä on vain hurjan hauska tarina ja oikeat rosvot ovat ihan oikeasti pahoja. Ja äidille ja isälle ei saa valehdella ja kotoa ei saa karata vaikka mikä olisi.
Olen vakuuttunut, että tämä tarina on antanut hyvät eväät meidän ekaluokkalaiselle. Päiväkodissa lapset ovat tottuneet siihen, että aina on valvova silmä paikalla, tädit selvittävät kaiken ja säännöistä pidetään tiukasti kiinni. Koulussa lieka on paljon pidempi ja lasten pitäisi yks kaks osata itse hallita tilanteita, joissa joku alkaa rikkoa sovittuja sääntöjä tai alkaa isottelemaan. (Olen ollut erityisesti huolissani pitkästä matkasta iltapäiväkerhoon.) Sellaisissa tilanteissa prinsessat, jotka vain odottavat prinssin suudelmaa, ovat aika heikoilla. Sen sijaan Vilja Vainisto ja Hele Rosvola tekevät nopean tilannearvion, pelastavat kaverit mukaan ja pinkaisevat tiehensä.
Näihin kirjoihin kannattaa tutustua. Odotamme malttamattomina seuraavan osan ilmestymistä. Tytär jo aavistelee mitä siinä on tapahtumassa...
maanantai 6. elokuuta 2012
Poikkeuksellisen hyvä keksintö x2
Nyt pitää ihan mainostaa. Olen löytänyt jotakin poikkeuksellisen
erityistä. Tai siis erityisen innovatiivista. Tai jotakin. Tosi hyvän
tuotteen. Ja mikä parasta, hinta ei ole kohtuuton.
Clover Soft Touch- virkkuukoukku on aivan mieletön keksintö. Sanoisin, että ergonominen. Japanilainen ihmetuote. Ostin keväällä yhden kokoa 3,5 kokeeksi Tampereelta Lankaideasta. Olisin ottanut kolmosen, mutta ne olivat loppu. (Kuva kaapattu Lankaidean sivuilta.) Tykkäsin. Ihan mielettömästi. Hintaa tällä ihmetuotteella on hymyilyttävät 4,8e. Ei ollenkaan paha.
Uusimmassa Modassa on ohje Afrikkalaisiin kukkiin. Ohje löytyy esimerkiksi täältä Käspaikasta.
 |
| Afrikkalainen kukka, kuva kaapattu www.käspaikka.fi. |
Tätä kukkamalliahan piti päästä kokeilemaan, aloitin sukkalanganlopuilla. Ja sukkalankani on 2,5 puikoilla/koukulla työstettävää. Aika nopeasti havaitsin, että virkkaaminen ei ole enää minun lajini, pienen koukun kanssa käsi kramppaa - eihän sellaisesta ohuesta tikusta saa edes kunnon otetta (en kai vaan ole tulossa vanhaksi...). Kunnes muistui mieleeni japanilaiset ihmekoukut.
Tänään tein tikusta asiaa ja ajelimme tytön kanssa Tampereelle asioille. Koulutarvikeostoksille. Ihan vaan hankiakseni Lankaideasta lisää ihmekoukkuja. Missään muualla en ole näitä nähnyt.
Nyt minulla on myös koukut kokoa 2, 2,5 ja 4. Olisin halunnut ensisijaisesti kolmosen koukun, mutta ne ovat kuulemma loppu kuten 3,5 numeroisetkin. Valmistajalla on toimitusvaikeuksia suuren kysynnän vuoksi, edellisessä toimituksessa ei ollut saatu näitä kokoja ollenkaan.
Voin suositella tätä tuotetta. Saatavuus kannattaa kuitenkin varmistaa etukäteen ettei tule hukkareissu...
Toinen ihmekeksintö jonka löysin oli Knitpro:n pahviset suojaputkilot sukkapuikoilla neulottavalle työlle.
 |
| Kuva on kaapattu: http://www.sandayspinners.co.uk/product/knitpro-dpn-wip-tubes/ |
Juurikin jotain tällaista olen etsinyt jo pitkään. Kesälomamatkalla vihdoin monen läheltäpiti tilanteen jälkeen onnistuin katkaisemaan yhden bambupuikon. Ei kannattaisi sulloa käsilaukkuunsa kaikkea mahdollista kiireellä. (Pänni ihan vietävästi. Onneksi minulla kuitenkin oli varapuikot mukana ;). Vaanivia onnettomuuksia ovat myös puikon kadottaminen tai silmukoiden karkaaminen. Tämä on jonkinlainen ratkaisu kaikkiin näihin ongelmiin.
Pakkauksessa on kaksi halkiollista putkiloa (ts putkiloparia) ja yksi umpinainen varapuikkojen säilytykseen. Kuten kuvassa. Ja hintaa tällä paketilla oli Lankaideassa alle kympin.
Tämäkin on siitä pölhö suositus, että minun jälkeeni jonossa ollut asiakas osti viimeisen kappaleen... Luulen, että niitä on kuitenkin tilattavissa lisää.
(P.S.Linnatuulessa oli joskus myytävänä puisia kuminauhan avulla puikkojen päihin pingotettavia jotka toimivat paksuilla puikoilla hyvin, mutta ne vääntävät ohuet puikot mutkalle. Pysyvästi. Lupaan raportida jos tämäkin tuote osoittautuu huonoksi.)
perjantai 3. elokuuta 2012
Oma koti kullan kallis...
Palasimme eilen yhdeksän päivän kesälomamatkalta, tämän kesän pääkohde oli Legoland. Matka oli ihana, mutta vielä ihanampaa on tulla kotiin.
Matkalla tuli otettua pari tuhatta valokuvaa (iso osa huteja, ei ole ihan yksinkertaista valokuvata liikkuvasta autosta likaisen tuulilasin läpi :D. Lisäksi onnistun painamaan nappia usein niin pitkän, että otan tuplakuvia. En ole ehtinyt käymään kuvia vielä läpi. Eläköön digikuvaus!)
Reissussa hukattujen tavaroiden saldo toistaiseksi on yhdet sandaalit, yksi hattu ja hiusharja. Toivottavasti saldo jää tähän eikä sisällä mitään arvokkaampaa.
Menomatkan menimme Finnlinesillä Helsinki-Rostock (kaksi yötä). Yksi yöpyminen Lübeckissä, yksi Odensessa, kaksi Legolandin lähellä, yksi Göteborgissa, yksi Tukholmassa. Takaisin Siljalla Hesinkiin.
Nyt on koti taas kuin pommin jäljiltä, kaikki huokailevat kuinka ihanaa on olla kotona ja lapset möyrivät olohuoneen lattialla Legojensa kanssa. Mies ihailee orapihlaja-aitaa joka leikattiin uudelleen ennen reissua ja on jo nyt haaroittunut uudestaan leikkauskorkeudelta. Myös siirretyt juuritaimet (mitä lie ovat, juurivesoja tmv., omasta aidasta karanneita lapiolla ylös kaivettuja alkuja) ovat juurtuneet hyvin. Ne ovat vehreän ja hyvinvoivan näköisiä ja Mies on vakuuttunut siitä, että ne ovat kasvaneet. Runsaissa kesäsateissa on omat hyvät puolensa. Vuohenputken kitkentä kutsuu häntä. Minua kutsuu pyykkikone, astianpesukone, siivous.
Reissussa kyllä rähjääntyy. Tytär oli eilen aivan maansa myynyt. Hän unohti kuinka leikitään. On hyvin surullista lohduttaa seitsemänvuotiasta joka on vakuuttunut siitä, ettei voi eikkiä enää koskaan kun hänestä on tullut aikuinen ja aikuiset eivät enää oikeastaan leiki. Aikuisten leikki on rakentelua. Yön yli nukkuminen ja kaveri naapurista kuitenkin palautti leikkitaidot. Onneksi.
Ennen lomaa yritimme siivoilla, otta olisi kivempi tulla kotiin. Poika selitti, että hän on tehnyt taas oikean urotyön kun hän siivosi lelut olohuoneen lattialta. Hän kysyi miksi aina pitää Uroilla? Se on niin rankkaa.
Uroilun jälkeen hän teki vähän käsitöitä. Äidillä on käsityökori, mummolla on käsityökori ja siskolla on käsityökori. Pojankin piti saada oma. Ja sinne piti saada paljon lankoja. Erivärisiä lankoja. Puikkojakin poika kinusi, mutta en antanut.. Aloitetaan harjoitukset virkkaamisella. Tässä on pojan näkemys käsitöistä:
Kuvasta ei välttämättä erotu kovin hyvin, mutta kyseessä on virkkaustyö ;). Käytössä Novitan muovinen virkkuukoukkusarja. Osa langoista on pingotettu ikkunan kahvaan, osa kuvaajan seläntakana olevan nojatuolin käsinojaan. Käytössä on kaikki 5-6 virkkuukoukkua.
Tiesittekö muuten, että mustalla Ninjagolla on eniten potentiaalia? Ja Ninjagot ja Lego Friendsit voivat sujuvasti leikkiä keskenään. Tytöllä on puumaja, pojalla Ninjago-auto. Salakuuntelen. Naapurin kaveri on lähtenyt jo kotiin, nyt ovat vain tyttö ja poika.
T: Tää huutaa apua, vaara. Tikapuut ylös.
P: Tää käärme kiipee tänne ja huutaa "etpäs saa mua kuollutettua".
P: Varo nyt, älä kato minnekään.
T: Tää menee sit nukkumaan. Nyt on silmät kiinni.
T: Kunnon (---??) voittaa aina.
P: Tää hymnotisoi tän. Tää vieläkin on elossa. Täytyy kääntää autoo.
T: Tää nukkuu.
---
T: Tipu havaitsi käärmeitä!
P: Joo! Täällä on. Kaikki nintsagot paikalle, kaikki nintsagot paikalle. Tällä on spinneri.
T :Kaikki ninjat tänne!
P :Sopiiko, että se ihmetteli sitä mustaa ninjaa ja tuo valkoinen ninja sanoi, että se on minun toverini...
Matkalla tuli otettua pari tuhatta valokuvaa (iso osa huteja, ei ole ihan yksinkertaista valokuvata liikkuvasta autosta likaisen tuulilasin läpi :D. Lisäksi onnistun painamaan nappia usein niin pitkän, että otan tuplakuvia. En ole ehtinyt käymään kuvia vielä läpi. Eläköön digikuvaus!)
Reissussa hukattujen tavaroiden saldo toistaiseksi on yhdet sandaalit, yksi hattu ja hiusharja. Toivottavasti saldo jää tähän eikä sisällä mitään arvokkaampaa.
Menomatkan menimme Finnlinesillä Helsinki-Rostock (kaksi yötä). Yksi yöpyminen Lübeckissä, yksi Odensessa, kaksi Legolandin lähellä, yksi Göteborgissa, yksi Tukholmassa. Takaisin Siljalla Hesinkiin.
Nyt on koti taas kuin pommin jäljiltä, kaikki huokailevat kuinka ihanaa on olla kotona ja lapset möyrivät olohuoneen lattialla Legojensa kanssa. Mies ihailee orapihlaja-aitaa joka leikattiin uudelleen ennen reissua ja on jo nyt haaroittunut uudestaan leikkauskorkeudelta. Myös siirretyt juuritaimet (mitä lie ovat, juurivesoja tmv., omasta aidasta karanneita lapiolla ylös kaivettuja alkuja) ovat juurtuneet hyvin. Ne ovat vehreän ja hyvinvoivan näköisiä ja Mies on vakuuttunut siitä, että ne ovat kasvaneet. Runsaissa kesäsateissa on omat hyvät puolensa. Vuohenputken kitkentä kutsuu häntä. Minua kutsuu pyykkikone, astianpesukone, siivous.
Reissussa kyllä rähjääntyy. Tytär oli eilen aivan maansa myynyt. Hän unohti kuinka leikitään. On hyvin surullista lohduttaa seitsemänvuotiasta joka on vakuuttunut siitä, ettei voi eikkiä enää koskaan kun hänestä on tullut aikuinen ja aikuiset eivät enää oikeastaan leiki. Aikuisten leikki on rakentelua. Yön yli nukkuminen ja kaveri naapurista kuitenkin palautti leikkitaidot. Onneksi.
Ennen lomaa yritimme siivoilla, otta olisi kivempi tulla kotiin. Poika selitti, että hän on tehnyt taas oikean urotyön kun hän siivosi lelut olohuoneen lattialta. Hän kysyi miksi aina pitää Uroilla? Se on niin rankkaa.
Uroilun jälkeen hän teki vähän käsitöitä. Äidillä on käsityökori, mummolla on käsityökori ja siskolla on käsityökori. Pojankin piti saada oma. Ja sinne piti saada paljon lankoja. Erivärisiä lankoja. Puikkojakin poika kinusi, mutta en antanut.. Aloitetaan harjoitukset virkkaamisella. Tässä on pojan näkemys käsitöistä:
Kuvasta ei välttämättä erotu kovin hyvin, mutta kyseessä on virkkaustyö ;). Käytössä Novitan muovinen virkkuukoukkusarja. Osa langoista on pingotettu ikkunan kahvaan, osa kuvaajan seläntakana olevan nojatuolin käsinojaan. Käytössä on kaikki 5-6 virkkuukoukkua.
Tiesittekö muuten, että mustalla Ninjagolla on eniten potentiaalia? Ja Ninjagot ja Lego Friendsit voivat sujuvasti leikkiä keskenään. Tytöllä on puumaja, pojalla Ninjago-auto. Salakuuntelen. Naapurin kaveri on lähtenyt jo kotiin, nyt ovat vain tyttö ja poika.
T: Tää huutaa apua, vaara. Tikapuut ylös.
P: Tää käärme kiipee tänne ja huutaa "etpäs saa mua kuollutettua".
P: Varo nyt, älä kato minnekään.
T: Tää menee sit nukkumaan. Nyt on silmät kiinni.
T: Kunnon (---??) voittaa aina.
P: Tää hymnotisoi tän. Tää vieläkin on elossa. Täytyy kääntää autoo.
T: Tää nukkuu.
---
T: Tipu havaitsi käärmeitä!
P: Joo! Täällä on. Kaikki nintsagot paikalle, kaikki nintsagot paikalle. Tällä on spinneri.
T :Kaikki ninjat tänne!
P :Sopiiko, että se ihmetteli sitä mustaa ninjaa ja tuo valkoinen ninja sanoi, että se on minun toverini...
 |
| Egeskovin linnan puutarhan yksi kaariportti. |
sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
Kummittelua
Meillä on nyt 4+1 kummipoikaa. Neljä kotimaista sekä kummijärjestön kautta "ostettu" kummilapsi. Hip hei!
Nyt on käynyt niin hupaisasti, että kaikki kotimaiset kummipoikamme ovat ristiin etunimi tai tois-nimikaimoja. Kummilasten perheet ovat tehneet nimivalintansa toisistaan tietämättä.
Vinoilinkin veljelleni kun meitä nyt pyydettiin kummeiksi, että kyllähän se käy, kunhan nimet täyttävät tämän tiukan kriteerin. Ja kappas. Pieni tulokas on nyt myös toiselta nimeltään Ilmari, kuten kaksi muutakin kummipoikaamme. Hieno nimi. (Hän joka ei ole Ilmari, on etunimikaima, saakohan tästä mitään tolkkua...)
Kyllä biologia on ihmeellistä. Olen kiintynyt kaikkiin kummilapsiimme, mutta tähän pienimpään rakastuin. Hän on kuin ilmetty isänsä reilut 30 vuotta sitten. Tuntuu heti omalta <3.
torstai 19. heinäkuuta 2012
Sukallista
Sukittaa edelleen. Kevään satoa:
Minusta tuntuu usein, että minulla ei ole yhtään omaa aikaa. En ehdi harrastamaan mitään enkä saa toteuttaa itseäni. Toisaalta olen onnellinen nykytilanteessa, ajanpuutehan on omien valintojeni seurausta. Niiden toteutuneiden toiveiden joita en missään tapauksessa kadu.
Tässä kuitenkin taas nähdään, että olen hyvinkin ehtinyt toteuttamaan itseäni :).
Nyt on menossa sukkamalli Sunshine (samasta sukkakirjasta kuin tuo Lindsaykin) ja mielenkiintoinen lankakokeilu: Trekking pro natura (75% villaa, 25%bambua). Trekking tuntuu miellyttävältä neuloa, mutta onkohan se kulutuksenkestoltaan mistään kotoisin?
 |
| Kukkasukka, Taito Etelä-Pohjanmaan valmis pakkaus josta tulee neljät tossut. Inspiraatio lopahti kaksien tossujen jälkeen, sillä kantapäästä ei tule mielestäni hyvä. |
 |
| Tällä mallilla tuli tehdyksi myös pienemmät sukat. |
 |
| Vihreät pitsisukat mallia Lindsay. Lanka Austerman Step. Näistä tuli ihanat. Ihan itselleni :). |
 |
| Punaiset pitsisukat mallia Lindsay kummitytölle mökkituliaisiksi. Höyrtysviimeistely jäi uupumaan, sillä sain ne valmiiksi vasta Riihimäen kohdalla. Lanka on Katia Olé (super wash, with aloe vera). Tämä lanka ei vakuuttanut, siinä oli solmu sekä katkennut säie. Tuntu oli kuitenkin ihan ok. Kummitytön mielestä raita kuuluu sisäsyrjälle. |
Minusta tuntuu usein, että minulla ei ole yhtään omaa aikaa. En ehdi harrastamaan mitään enkä saa toteuttaa itseäni. Toisaalta olen onnellinen nykytilanteessa, ajanpuutehan on omien valintojeni seurausta. Niiden toteutuneiden toiveiden joita en missään tapauksessa kadu.
Tässä kuitenkin taas nähdään, että olen hyvinkin ehtinyt toteuttamaan itseäni :).
Nyt on menossa sukkamalli Sunshine (samasta sukkakirjasta kuin tuo Lindsaykin) ja mielenkiintoinen lankakokeilu: Trekking pro natura (75% villaa, 25%bambua). Trekking tuntuu miellyttävältä neuloa, mutta onkohan se kulutuksenkestoltaan mistään kotoisin?
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Kerinpuut
Hip hei!
Olen saanut uusia lukijoita. Olette lämpimästi tervetulleet!
Tämän kesän tunnusominainen piirre taitaa olla, että aika tuntuu kuluvan kamalaa vauhtia. En oikein tiedä mihin aikani kuluu, johonkin se vain häviää. Ei oikein ole muka aikaa kirjoittaakaan. Äkkiä vain hösellän kaikkea.
Kesälomakin vihdoin koitti, hyvää kannattaa odottaa. Hurjan viikonmittaisen loppukirin jälkeen suljin eilen työhuoneeni oven. Tarkoitus on olla avaamatta sitä neljään viikkoon. Tällä viikolla ei onneksi ole ollut lastenhoidollisia rajoitteita. Nyt pitäisi olla kaikki kunnossa ja seuraavan kuukauden voin olla hyvillä mielin ja rauhassa. Vauhti ei tasaantunut koko loppuiltana ja tänäänkin on vielä epäuskoinen olo. Edes yöllä ei tupsahtanut mieleeni mitään tekemättä jäänyttä ;) .
Lomatunnelmiin yritin laskeutua pyrähtämällä äitini kanssa Ikeaan koululamppuostoksille (ei löytynyt) ja neulomalla sukkaa television ääressä lasten nukkumaan menon jälkeen. Hiljalleen. Sukkien tekeminen on kuin meditaatiota... Menossa on jo toinen pari mallia Lindsay kirjasta Suloisimmat sukat, uusia innostavia neuleohjeita, Cookie A.
Täällä kerroin repsahduksestani Tapion kaupan alennusmyynnissä.
Tässä se on vihdoin kuvina:
Aika herkut, vaikka itse sanonkin :)
Vihreistä suunnittelen villatakkia. Vielä ei ole tullut hyvää mallia vastaan. Pitäisi löytää yksinkertainen malli jossa on vyötärö ja joka on näppärästi muunnettavissa kaksiväriseksi. Ja langan vahvuus pitäisi olla ohjeessa oikea.
Nyt pääsin käyttämään kerinpuitakin. Olin n. 15 vuotias kun sain mummoltani lahjaksi kerinpuut. Ne ovat muistaakseni Pirkanmaan kotityön mallistoa ja saatesanat olivat "ne olivat kyllä hyvin kalliit, mutta näitä on nykyisin vaikea löytää". Tämä oli varsin mielenkiintoinen lahjavalinta, sillä neulominen oli kaikista maailman käsitöistä ehdoton inhokkini kouluaikana. Turha kai mainitakaan, että nämä kerinpuut eivät ole pahemmin käytössä kuluneet. Olen kuitenkin uskollisesti ne säilyttänyt, sillä ovathan ne arvokkaat ja niitä on vaikea saada :D.
Kaivoin siis kerinpuut esiin ja kokeilin. Noin puolitoista tuntia minulla meni yhden vyyhdin kerimiseen, Lace-lanka on ohutta ja sitä n vyyhdissä huikea metrimäärä. Kerinpuiden nerokkuus kirkastui nopeasti. Jos neuloo paljon ja käyttää paljon vyyhdillä olevia lankoja on tämä kapistus varmasti hyvä sijoitus. Vyyhti pysyi hyvässä järjestyksessä koko kerimisen ajan eikä keskeytyksistä ollut haittaa.
Lace-langasta on tulossa pitsihuivi kirjan Pitsihuivit neuloen, kauneimmat virolaiset pitsimallit-mukaan. Malli on Riikinkukko-lehtihuivi. Valmista on jo n. 30cm, nyt kuitenkin sukkahommat vetävät puoleensa enemmän.
Kesälomaksi olen suunnitellut myös ompeluprojekteja, maalaushommia, sisustusprojekteja (lasten huoneiden päivitys), pihahommia, ystävien tapaamista ja laiskottelua. Saa nähdä kuinka käy.
Jos mitä näissä keleissä on hienoa, uusia istutuksia ei tarvitse kastella. Kylvin uuteen kukkapenkiin kaunokaisen siemeniä. Kyllä ne vielä tänä kesänä ehtivät. Ehtiväthän...
Olen saanut uusia lukijoita. Olette lämpimästi tervetulleet!
Tämän kesän tunnusominainen piirre taitaa olla, että aika tuntuu kuluvan kamalaa vauhtia. En oikein tiedä mihin aikani kuluu, johonkin se vain häviää. Ei oikein ole muka aikaa kirjoittaakaan. Äkkiä vain hösellän kaikkea.
Kesälomakin vihdoin koitti, hyvää kannattaa odottaa. Hurjan viikonmittaisen loppukirin jälkeen suljin eilen työhuoneeni oven. Tarkoitus on olla avaamatta sitä neljään viikkoon. Tällä viikolla ei onneksi ole ollut lastenhoidollisia rajoitteita. Nyt pitäisi olla kaikki kunnossa ja seuraavan kuukauden voin olla hyvillä mielin ja rauhassa. Vauhti ei tasaantunut koko loppuiltana ja tänäänkin on vielä epäuskoinen olo. Edes yöllä ei tupsahtanut mieleeni mitään tekemättä jäänyttä ;) .
Lomatunnelmiin yritin laskeutua pyrähtämällä äitini kanssa Ikeaan koululamppuostoksille (ei löytynyt) ja neulomalla sukkaa television ääressä lasten nukkumaan menon jälkeen. Hiljalleen. Sukkien tekeminen on kuin meditaatiota... Menossa on jo toinen pari mallia Lindsay kirjasta Suloisimmat sukat, uusia innostavia neuleohjeita, Cookie A.
Täällä kerroin repsahduksestani Tapion kaupan alennusmyynnissä.
Tässä se on vihdoin kuvina:
Aika herkut, vaikka itse sanonkin :)
Vihreistä suunnittelen villatakkia. Vielä ei ole tullut hyvää mallia vastaan. Pitäisi löytää yksinkertainen malli jossa on vyötärö ja joka on näppärästi muunnettavissa kaksiväriseksi. Ja langan vahvuus pitäisi olla ohjeessa oikea.
Nyt pääsin käyttämään kerinpuitakin. Olin n. 15 vuotias kun sain mummoltani lahjaksi kerinpuut. Ne ovat muistaakseni Pirkanmaan kotityön mallistoa ja saatesanat olivat "ne olivat kyllä hyvin kalliit, mutta näitä on nykyisin vaikea löytää". Tämä oli varsin mielenkiintoinen lahjavalinta, sillä neulominen oli kaikista maailman käsitöistä ehdoton inhokkini kouluaikana. Turha kai mainitakaan, että nämä kerinpuut eivät ole pahemmin käytössä kuluneet. Olen kuitenkin uskollisesti ne säilyttänyt, sillä ovathan ne arvokkaat ja niitä on vaikea saada :D.
Kaivoin siis kerinpuut esiin ja kokeilin. Noin puolitoista tuntia minulla meni yhden vyyhdin kerimiseen, Lace-lanka on ohutta ja sitä n vyyhdissä huikea metrimäärä. Kerinpuiden nerokkuus kirkastui nopeasti. Jos neuloo paljon ja käyttää paljon vyyhdillä olevia lankoja on tämä kapistus varmasti hyvä sijoitus. Vyyhti pysyi hyvässä järjestyksessä koko kerimisen ajan eikä keskeytyksistä ollut haittaa.
Lace-langasta on tulossa pitsihuivi kirjan Pitsihuivit neuloen, kauneimmat virolaiset pitsimallit-mukaan. Malli on Riikinkukko-lehtihuivi. Valmista on jo n. 30cm, nyt kuitenkin sukkahommat vetävät puoleensa enemmän.
Kesälomaksi olen suunnitellut myös ompeluprojekteja, maalaushommia, sisustusprojekteja (lasten huoneiden päivitys), pihahommia, ystävien tapaamista ja laiskottelua. Saa nähdä kuinka käy.
Jos mitä näissä keleissä on hienoa, uusia istutuksia ei tarvitse kastella. Kylvin uuteen kukkapenkiin kaunokaisen siemeniä. Kyllä ne vielä tänä kesänä ehtivät. Ehtiväthän...
sunnuntai 1. heinäkuuta 2012
Makuuhuone
Olen ehkä maininnut, että olen sotkuisen kodin valtiatar. Sitä en todennäköisesti ole mainostanut, että sotku rajoittaa myös sosiaalista elämääni. Oikeastaan en haluaisi sitä itsekään myöntää. Totuus kuitenkin on, että kaikkein pahimman kaaoksen aikaan en haluaisi kenenkään näkevän kotiani. Yhtään kenenkään. Ja kaikkein pahinta kaaosta on suunnilleen 14 päivää viidestätoista. Ja voin vakuuttaa, että nyt ei ole kyse mistään himosiivoojan siisteyskompleksista. Meillä on ihan oikeasti sotkuista.
Puoli vuotta sitten päädyimme miehen kanssa kokeilemaan siivoojaa. Olen ollut tyytyväinen. Se auttaa hiukan hillitsemään kaaosta, ainakin meillä on nykyisin takuulla peruspuhdasta. Käytännössä siivooja vapauttaa minut pari tuntia enemmän käyttämään tavaroiden järjestämiseen. Ja pakottaa meidät korjaamaan enimmät sotkut kahden viikon välein ennen siivouspäivää.
Tänään meillä poikkesi ihana naapuri tuomassa meidän pojalle oman poikansa pieneksi jääneitä vaatteita. Kiitos ja kumarus. Naapurin poika oli mukana, eikä oikein olisi uskaltanut tulla meidän pihaan edes. Lapsemme eivät ole oikein tutustuneet, ujostuttaa puolin ja toisin. Ja emme oikestaan ole edes ihan naapureita, on tuossa rivitalo välissä.
Meidän poika teki nyt kovasti tuttavuutta, naapurin poika empi. Kierrettiin yhdessä pihaa ja lopulta tulimme sisällekin. Jos vaikka siitä tulisi houkutus tulla meille leikkimään.
Hiukkasen hirvitti. Meidän kotimme luonnontilassa. Sängyt petaamatta, kaikenlaisia kasoja siellä täällä. Yleensä meillä on kuin pommin jäljiltä jo seuraavana päivänä siivouksesta, nyt siivouksesta on jo viisi päivää... Kyllähän minä järjestelen joka päivä, teho on samaa luokaa kuin kuin jos yrittäisin ämpärillä tulipaloa sammuttaa.
Eteisessä heti oli esterata valmiina: kenkiä hujan hajan, muutamat housut palomiesasennossa valmiina odottamassa, että joku hyppäisi takaisin kyytiin (jotain on mennyt perille kun ulkohousut usein kuitenkin muistetaan ottaa eteisessä pois :), perjantaiset päikkykassit vielä vaatteita tursuten lattialla purkamatta, musta jätesäkki ovensuussa odottamassa matkaa kierrätykseen (odottanut jo kohta puoli vuotta, häveten myönnän), kaikki sulassa sovussa levähtäneen suodatinkangaspussin ja remonttihanskakasan kanssa. Tämä siis muun muassa.
Olohuonetta somistaa lasten majanrakennus (kaikki tyynyt levitettynä ympäriinsä), leluja siellä täällä. Joku onneton on lisäksi purkanut kaksi laatikollista dvd-levyjä hujan hajan. Takkahuoneessa on kaksi levitettävää pyykkitelinettä lastattuna umpitäyteen jne.
Kovasti vakuuttelin, että on meillä joskus siistiäkin, enimmäkseen tosin juuri tällaista kuin nyt. Ja makuuhuoneesta on minulla olemassa valokuva miltä se näyttää siistinä. En sitä kuitenkaan näyttänyt.
Tämän kuvan jaan nyt teidän kanssanne:
Nyt kun olen näyttänyt naapurille todellisen kotimme, ehkä opin sietämään tämän nolouden. Tai siivoamaan paremmin. Ja kutsumaan ihmisiä kylään kaikesta huolimatta. Toivon niin. Hänelle ei ainakaan enää ole yllätys jos meillä onkin sotkua.
Ja minäkin olen edelleen hengissä.
Miehen tädillä on ulko-ovella kyltti jossa mainitaan, että kodin siisteystaso on jonkin EU- standardin mukainen jotta kaikki jotka siellä käyvät voivat salaa huokaista, että "jollakin toisella on vielä sotkuisempaa kuin meillä". Liityn kerhoon. Rohkeuteni ei riitä kuitenkaan julkaista kuvia todellisuudesta täällä netissä. Ainakaan vielä. Kas kun mitä nettiin laittaa, sitä ei koskaan enää saa sieltä varmasti pois :D.
Puoli vuotta sitten päädyimme miehen kanssa kokeilemaan siivoojaa. Olen ollut tyytyväinen. Se auttaa hiukan hillitsemään kaaosta, ainakin meillä on nykyisin takuulla peruspuhdasta. Käytännössä siivooja vapauttaa minut pari tuntia enemmän käyttämään tavaroiden järjestämiseen. Ja pakottaa meidät korjaamaan enimmät sotkut kahden viikon välein ennen siivouspäivää.
Tänään meillä poikkesi ihana naapuri tuomassa meidän pojalle oman poikansa pieneksi jääneitä vaatteita. Kiitos ja kumarus. Naapurin poika oli mukana, eikä oikein olisi uskaltanut tulla meidän pihaan edes. Lapsemme eivät ole oikein tutustuneet, ujostuttaa puolin ja toisin. Ja emme oikestaan ole edes ihan naapureita, on tuossa rivitalo välissä.
Meidän poika teki nyt kovasti tuttavuutta, naapurin poika empi. Kierrettiin yhdessä pihaa ja lopulta tulimme sisällekin. Jos vaikka siitä tulisi houkutus tulla meille leikkimään.
Hiukkasen hirvitti. Meidän kotimme luonnontilassa. Sängyt petaamatta, kaikenlaisia kasoja siellä täällä. Yleensä meillä on kuin pommin jäljiltä jo seuraavana päivänä siivouksesta, nyt siivouksesta on jo viisi päivää... Kyllähän minä järjestelen joka päivä, teho on samaa luokaa kuin kuin jos yrittäisin ämpärillä tulipaloa sammuttaa.
Eteisessä heti oli esterata valmiina: kenkiä hujan hajan, muutamat housut palomiesasennossa valmiina odottamassa, että joku hyppäisi takaisin kyytiin (jotain on mennyt perille kun ulkohousut usein kuitenkin muistetaan ottaa eteisessä pois :), perjantaiset päikkykassit vielä vaatteita tursuten lattialla purkamatta, musta jätesäkki ovensuussa odottamassa matkaa kierrätykseen (odottanut jo kohta puoli vuotta, häveten myönnän), kaikki sulassa sovussa levähtäneen suodatinkangaspussin ja remonttihanskakasan kanssa. Tämä siis muun muassa.
Olohuonetta somistaa lasten majanrakennus (kaikki tyynyt levitettynä ympäriinsä), leluja siellä täällä. Joku onneton on lisäksi purkanut kaksi laatikollista dvd-levyjä hujan hajan. Takkahuoneessa on kaksi levitettävää pyykkitelinettä lastattuna umpitäyteen jne.
Kovasti vakuuttelin, että on meillä joskus siistiäkin, enimmäkseen tosin juuri tällaista kuin nyt. Ja makuuhuoneesta on minulla olemassa valokuva miltä se näyttää siistinä. En sitä kuitenkaan näyttänyt.
Tämän kuvan jaan nyt teidän kanssanne:
Nyt kun olen näyttänyt naapurille todellisen kotimme, ehkä opin sietämään tämän nolouden. Tai siivoamaan paremmin. Ja kutsumaan ihmisiä kylään kaikesta huolimatta. Toivon niin. Hänelle ei ainakaan enää ole yllätys jos meillä onkin sotkua.
Ja minäkin olen edelleen hengissä.
Miehen tädillä on ulko-ovella kyltti jossa mainitaan, että kodin siisteystaso on jonkin EU- standardin mukainen jotta kaikki jotka siellä käyvät voivat salaa huokaista, että "jollakin toisella on vielä sotkuisempaa kuin meillä". Liityn kerhoon. Rohkeuteni ei riitä kuitenkaan julkaista kuvia todellisuudesta täällä netissä. Ainakaan vielä. Kas kun mitä nettiin laittaa, sitä ei koskaan enää saa sieltä varmasti pois :D.
lauantai 30. kesäkuuta 2012
Kesäkuu
Hups heijaa, huomenna alkaa heinäkuu. Tämä kesä taitaa olla yksi niistä jotka menevät hujauksessa. Luulin, että tästä kesästä tulisi piiitkän pitkä, sillä kesälomani alkaa vasta parin viikon päästä. Todellakaan en ole ehtinyt loman alkamista odottamaan.
Tässä kuussa olemme tehneet töiden lisäksi pihahommia. Olemme myös juhlineet sekä isoja, että pieniä syntymäpäiviä ja iloinneet yhden uuden pienen ihmisen syntymästä. Tervetuloa, pieni punatukkainen poika!
Meitä on pyydetty kummeiksi, ja olen ylpeä ja otettu.
Vanhin kummilapseni täytti juuri 18v. Kävimme häntä juhlimassa Helsingissä. Olen hänestä ylpeä. Hänestä on kasvanut niin ihana ja fiksu nuori nainen!
Oma tytär päätti eskarin ja nyt odotamme koulun alkamista. Minä olen hiukan sekavissa tunnelmissa, tämä aiheuttaa kasvukipuja äidilläkin. Napanuora kiristää. Tytär on selvästi kasvamassa isoksi tytöksi. Itsenäisyyttä tulee lisää kohisten ja isojen tyttöjen jutut kiinnostavat nyt kovasti. Ja Robin on nyt ihana.
Juhannusta vietimme kotona omasta rauhasta nauttien. Tänään kävimme rippijuhlissa.
Jos jotain hyvää alkukesän säistä voi sanoa, niin ne ovat olleet istuttamiselle suopeat. Sadetta on saatu niin, ettei ole tarvinnut selkä vääränä kantaa vettä taimille.
Pihahommia on puolestaan ollut jokseenkin kurja tehdä kun hyttysiä on tänä kesänä pirusti. (Suokaa anteeksi ainoa oikea sanavalintani.)
Puutahatunnelmia kesäkuulta. Kuvat eivät ole aikajärjestyksessä.
Ihanaa alkavaa heinäkuuta teille kaikille!
Tässä kuussa olemme tehneet töiden lisäksi pihahommia. Olemme myös juhlineet sekä isoja, että pieniä syntymäpäiviä ja iloinneet yhden uuden pienen ihmisen syntymästä. Tervetuloa, pieni punatukkainen poika!
Meitä on pyydetty kummeiksi, ja olen ylpeä ja otettu.
Vanhin kummilapseni täytti juuri 18v. Kävimme häntä juhlimassa Helsingissä. Olen hänestä ylpeä. Hänestä on kasvanut niin ihana ja fiksu nuori nainen!
Oma tytär päätti eskarin ja nyt odotamme koulun alkamista. Minä olen hiukan sekavissa tunnelmissa, tämä aiheuttaa kasvukipuja äidilläkin. Napanuora kiristää. Tytär on selvästi kasvamassa isoksi tytöksi. Itsenäisyyttä tulee lisää kohisten ja isojen tyttöjen jutut kiinnostavat nyt kovasti. Ja Robin on nyt ihana.
Juhannusta vietimme kotona omasta rauhasta nauttien. Tänään kävimme rippijuhlissa.
Jos jotain hyvää alkukesän säistä voi sanoa, niin ne ovat olleet istuttamiselle suopeat. Sadetta on saatu niin, ettei ole tarvinnut selkä vääränä kantaa vettä taimille.
Pihahommia on puolestaan ollut jokseenkin kurja tehdä kun hyttysiä on tänä kesänä pirusti. (Suokaa anteeksi ainoa oikea sanavalintani.)
Puutahatunnelmia kesäkuulta. Kuvat eivät ole aikajärjestyksessä.
 |
| Citykivipuutarha. En tiedä kumpi lapsista on käynyt tiilet asettelemassa, unikko on kylväytynyt laattojen väliin :). |
 |
| Hansaruusu kukkii |
 |
| Hiekkalaatikon kunnostus on alkanut. Vanhat hiekat käytettiin maanparannukseen uudessa kukkapenkissä. |
 |
| Jalokello |
 |
| Juhannusruusu |
 |
| Vakivierailijamme |
 |
| Hei, niitähän onkin kaksi |
 |
| Kesäkukka-amppeli |
 |
| Kirsikka kukki tänä vuonna ensimmäisen kerran |
 |
| Kukkapenkki |
 |
| Sama toisesta suunnasta |
 |
| Takapiha |
 |
| Uuden kukkapenkin perustuspuuhia. Tytär toivoi ikiomaa kukkapenkkiä. Alle laitettiin suodatinkangas sitkeän lumimarjan nitistämiseksi. Vieressä näkyy alasleikattu orapihlaja-aita |
 |
| Tällainen siitä sitten tuli, vähän on keskeneräinen vielä. |
 |
| Kaksi viime juhannuksena kähvellettyä mehitähden ruusuketta. Ne olivat pikkuruisia, ihan irti ja pyörivät maassa kun kansa käveli niiden yli, korjasin ne vaan mukaani. Näyttävät olevan hengissä. |
 |
| Pojan mansikkaviljelmä ja äidin mausteet samassa laatikossa |
 |
| Puutarhakeinu. Luumupuun alla pojan krokettimailoista ym. emmeistä rakentama maja. |
 |
| Pihasauna |
 |
| Rönsytiarela. Taempana näkyy köynnöshortensia ja hopeapeippiä |
 |
| Timjami, salvia ja persiljaa |
 |
| Unikko kukkii pian |
 |
| Alppiruusu |
 |
| Saunan taakse istutetut villiviinit selvisivät talvesta. Niistä tulee ihanat! Ruusupiha Kaarron sivuilla voi käydä kurkkaamassa minkälainen siitä pitäisi tulla :D Ehkä siihen tarvitaan enemmän kuin kaksi tainta? |
Ihanaa alkavaa heinäkuuta teille kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)