Se oli onnenpäivä

Se oli onnenpäivä kun kävimme siellä kirjakaupassa, huokaisi tyttö iltapalapöydässä muutama ilta sitten. Vanhemmilla löi taas kerran tyhjää. Puheenaiheet vaihtuvat usein niin, että meillä ei ole yks kaks hajuakaan, mistä nyt puhutaan.

Hitaasti päässäni loksahtelivat palat paikoilleen. Kävimme kirjakaupassa joskus loman alussa.

Lapseni on satukasettiaddikti. Satukaseteista siirryttiin aikoinaan aika nopeasti äänikirjoihin. Ensimmäiset äänikirjamme olivat Uppo-Nalle ja Kolme iloista rosvoa (Rosvokirja muuten luettiin ääneen pariin kertaan ennen kuin se hankittiin äänikirjana). 

Jo muutaman vuoden ajan kamalin kurinpidollinen uhkaus mitä voin esittää, on ollut "laitan satukasetit ja soittimen jäähylle". Vain kerran tähän on päädytty ja se aiheutti parkaisun "miten minä nyt täytän pääni saduilla!". (Kyllä meillä luetaankin. Ainakin aika usein. Minun ääneni ei vaan tahdo kestää tarpeeksi pitkään lukemista näiden kyltymättömien kanssa. Mikä ihmeen tarve minulla on todistaa, että kyllä meillä luetaan ääneenkin? Ihan tosi...)

Alkuun sadut olivat enimmäkseen lyhyitä. Nykyään pitkät sadut ovat parempia. Lyhyet kun loppuvat liian nopeasti. Joitakin äänikirjoja olemme lainanneet myös kirjastosta, mutta enimmäkseen kuuntelemme omia. Äänikirjoja hinkataan aina uudestaan ja uudestaan kunnes parhaat kohdat ovat varmassa tallessa omassa muistissa. Ja sitten vielä uudestaan. Samaan aikaan voi vaikka rakennella Legoilla tai piirrellä.

Tyttö sai pääsiäisen tienoilla syntymäpäivälahjaksi mummolta äänikirjan Me Rosvolat. Se osui ja upposi.

 
 Kuvat on kaapattu täältä Otavan sivuilta

Tämä nimenomaisena onnenpäivänä, johon otsikko viittaa, löysimme vastajulkaistun jatko-osan: Me Rosvolat ja konnakaraoke. Kun poistuimme kirjakaupasta levyostoksen jälkeen, tyttö puristi levypakettia kaksin käsin rintaansa vasten ja loikkelehti kevein askelin. Hän tokaisi tyytyvisenä aikovansa isona myös maantierosvoksi joka ryövää autoja. (Heittokahvat esiin vaan!)




Me Rosvolat on saanut Finlandia Junior-palkinnon. Ei suotta. Ensimmäiseen osaan en ole vielä suuremmin tutustunut satunnaisesti kuultuja katkelmia lukuunottamatta, mutta jatko-osan kuuntelimme lomareissulla autossa ajellessamme pitkin saksalaisia, tanskalaisia ja ruotsalaisia moottoriteitä. Äidillä oli ihan yhtä suuri hinku kuulla lisää kuin tyttärellä.

Luulenpa, että ensimmäinen osakin on nyt pakko kuunnella (lukisin ehkä mielummin kirjana). Kirja on hulvattoman hauska ja nokkela. Sen anarkia on saanut minun säntillisestä ja sääntöjä rakastavasta tyttärestäni viimeisetkin arastelun rippeet karisemaan ja ilolla julistan, että päähenkilö-tytöt ovat toimeliaita selviytyjätyyppejä. Kirja on niin tervetullut vastakohta perinteisille Disneyn prinsessasaduille joissa prinsessa vain odottaa suudelmaa prinssiltä. Mainio lukija tuo tarinaan oman mausteensa ja saa hienosti tehdyillä painotuksilla tarinan ehkä aukeamaan paremmin seitsemänvuotiaallekin.

Sitäpaitsi tämä kirja jos mikä avartaa sanavarastoa. Nyt tiedän miksi olen joutunut selittämään mitä tarkoittaa stiletti, happosalpaaja tai rojalisti. Muun muassa.

Jatko-osan ikäsuositus näkyy olevan on 9-vuotta. Kirjana tämä loistotarina on 300 sivuinen järkäle, se saattaa olla osasyynä?

Kirjassa ei ole moralisointia ja kakkososan yksi keskeisiä juonenkäänteitä on, että kunnon rosvon pitää pystyä valehtelmaan ilmeenkään värähtämättä niin, ettei jää siitä kiinni. Ja tunnustaa ei pidä vaikka yritettäisiin kutittamalla kiduttaa.

Kirjan päähenkilö toivoisi voivansa elää rosvoelämää rosvoperheen kanssa aina. Toisaalta rosvoperheen poika kadehtii päähenkilöä joka saa elää aina tavallista elämää ja käydä koulua ilman, että tarvitsee hävetä ja salailla isän ammattia. Pojalle koulunkäynti on ihaninta mitä hän tietää ja hän elää jatkuvassa pelossa ettei pääse enää takaisin kouluun.


Varmuuden vuoksi olen tyttären kanssa käynyt pitkiä keskusteluja siitä, että kyseessä on vain hurjan hauska tarina ja oikeat rosvot ovat ihan oikeasti pahoja. Ja äidille ja isälle ei saa valehdella ja kotoa ei saa karata vaikka mikä olisi.

Olen vakuuttunut, että tämä tarina on antanut hyvät eväät meidän ekaluokkalaiselle. Päiväkodissa lapset ovat tottuneet siihen, että aina on valvova silmä paikalla, tädit selvittävät kaiken ja säännöistä pidetään tiukasti kiinni. Koulussa lieka on paljon pidempi ja lasten pitäisi yks kaks osata itse hallita tilanteita, joissa joku alkaa rikkoa sovittuja sääntöjä tai alkaa isottelemaan. (Olen ollut erityisesti huolissani pitkästä matkasta iltapäiväkerhoon.) Sellaisissa tilanteissa prinsessat, jotka vain odottavat prinssin suudelmaa, ovat aika heikoilla. Sen sijaan Vilja Vainisto ja Hele Rosvola tekevät nopean tilannearvion, pelastavat kaverit mukaan ja pinkaisevat tiehensä.

Näihin kirjoihin kannattaa tutustua. Odotamme malttamattomina seuraavan osan ilmestymistä. Tytär jo aavistelee mitä siinä on tapahtumassa...