Puoli vuotta sitten päädyimme miehen kanssa kokeilemaan siivoojaa. Olen ollut tyytyväinen. Se auttaa hiukan hillitsemään kaaosta, ainakin meillä on nykyisin takuulla peruspuhdasta. Käytännössä siivooja vapauttaa minut pari tuntia enemmän käyttämään tavaroiden järjestämiseen. Ja pakottaa meidät korjaamaan enimmät sotkut kahden viikon välein ennen siivouspäivää.
Tänään meillä poikkesi ihana naapuri tuomassa meidän pojalle oman poikansa pieneksi jääneitä vaatteita. Kiitos ja kumarus. Naapurin poika oli mukana, eikä oikein olisi uskaltanut tulla meidän pihaan edes. Lapsemme eivät ole oikein tutustuneet, ujostuttaa puolin ja toisin. Ja emme oikestaan ole edes ihan naapureita, on tuossa rivitalo välissä.
Meidän poika teki nyt kovasti tuttavuutta, naapurin poika empi. Kierrettiin yhdessä pihaa ja lopulta tulimme sisällekin. Jos vaikka siitä tulisi houkutus tulla meille leikkimään.
Hiukkasen hirvitti. Meidän kotimme luonnontilassa. Sängyt petaamatta, kaikenlaisia kasoja siellä täällä. Yleensä meillä on kuin pommin jäljiltä jo seuraavana päivänä siivouksesta, nyt siivouksesta on jo viisi päivää... Kyllähän minä järjestelen joka päivä, teho on samaa luokaa kuin kuin jos yrittäisin ämpärillä tulipaloa sammuttaa.
Eteisessä heti oli esterata valmiina: kenkiä hujan hajan, muutamat housut palomiesasennossa valmiina odottamassa, että joku hyppäisi takaisin kyytiin (jotain on mennyt perille kun ulkohousut usein kuitenkin muistetaan ottaa eteisessä pois :), perjantaiset päikkykassit vielä vaatteita tursuten lattialla purkamatta, musta jätesäkki ovensuussa odottamassa matkaa kierrätykseen (odottanut jo kohta puoli vuotta, häveten myönnän), kaikki sulassa sovussa levähtäneen suodatinkangaspussin ja remonttihanskakasan kanssa. Tämä siis muun muassa.
Olohuonetta somistaa lasten majanrakennus (kaikki tyynyt levitettynä ympäriinsä), leluja siellä täällä. Joku onneton on lisäksi purkanut kaksi laatikollista dvd-levyjä hujan hajan. Takkahuoneessa on kaksi levitettävää pyykkitelinettä lastattuna umpitäyteen jne.
Kovasti vakuuttelin, että on meillä joskus siistiäkin, enimmäkseen tosin juuri tällaista kuin nyt. Ja makuuhuoneesta on minulla olemassa valokuva miltä se näyttää siistinä. En sitä kuitenkaan näyttänyt.
Tämän kuvan jaan nyt teidän kanssanne:
Nyt kun olen näyttänyt naapurille todellisen kotimme, ehkä opin sietämään tämän nolouden. Tai siivoamaan paremmin. Ja kutsumaan ihmisiä kylään kaikesta huolimatta. Toivon niin. Hänelle ei ainakaan enää ole yllätys jos meillä onkin sotkua.
Ja minäkin olen edelleen hengissä.
Miehen tädillä on ulko-ovella kyltti jossa mainitaan, että kodin siisteystaso on jonkin EU- standardin mukainen jotta kaikki jotka siellä käyvät voivat salaa huokaista, että "jollakin toisella on vielä sotkuisempaa kuin meillä". Liityn kerhoon. Rohkeuteni ei riitä kuitenkaan julkaista kuvia todellisuudesta täällä netissä. Ainakaan vielä. Kas kun mitä nettiin laittaa, sitä ei koskaan enää saa sieltä varmasti pois :D.
Talo elää tavallaan, vieras tulee ajallaan :D Mä laitan tän meidän pommin aina lapsen syyksi. Raukka ei osaa vielä puolustautua. Tutut tosin tietävät, etten oo koskaan ollut siivoushullu... En tajua, kuinka jotkut jaksavat pitää kotinsa aina niin tiptoppeina. Eikö niillä ole muuta tekemistä? ;)
VastaaPoistaMeillä elää järjestysrajoitteinen perhe. Lapset levittävät kaikki lelunsa pitkin poikin, likaiset sukat kuuluu luonnollisesti jättää lattialle ja miksei paitakin. Itse kerään omat tavarani epämääräisin huojuviin pinoihin. Mihin tahansa katson, siellä on joku pino. Joskus muakin ahdistaa tämä järjestyksen puute, mutta yleensä en vaan jaksa enää välittää.
VastaaPoistaSilti haaveilen edelleen siististä kodista, jossa tavaramäärä olisi täysin hallinnassa.
Haaveilen myös viikkosiivoojasta, "ylläpitosiivous" on tylsää ja puuduttavaa - teen sitä mielialan mukaan, joskus enemmän, joskus jää viikoiksi väliin. Ikävä tosiasia on, että (liki kaikilla) ihmisillä on ihan liikaa tavaraa - silloin ei järjestys vaan pysy yllä! Mutta minimalismi on niin tylsää sekin.
VastaaPoistaSitäpaitsi koirat on ihan hirveitä sorkemaan... ;o)
Meillä on ainakin sotku heti seuraavana päivänä kun edellisenä on siivottu. Ja vaikka ne tenavan tavarat enimmäkseen kerätään sen omaan huoneeseen joka ilta, niin ihan samalla tavalla ne on puolen päivän aikaan valloittaneet taas vähintään olohuoneen, jos ei keittiötä. Kärsin tämän vuoksi tällä hetkellä lievästä motivaatiopulasta siivoamisen suhteen, enkä juuri vieraita ole viime aikoina pyydellyt kylään...
VastaaPoista:) Kiitos tuesta kamut.
VastaaPoistaTavaraa on totisesti liikaa meilläkin. Runsaus on kuitenkin osa minua. Ahdistuisin minimaistisessa kodissa todennäköisesti vielä enemmän kuin nykyisessä kaaoksessani.
Ongelman ydin minulla on todennäköisesti se, että asetan "hävitettävän" tavaran jatkosijoitukselle kohtuuttomia vaatimuksia. Minun pitäisi olla aina ehdottoman varma siitä, etten tarvitse kyseistä esinettä enää. Sillä käyttökelpoistahan ei saa heittää roskiin ja jos jotain hävittän, en seuraavassa tuokiossa saa hankkia uutta vastaavaa tilalle. Tämä koskee myös kirpputorille vietyä tavaraa. Maailma hukkuu muutenkin hylättyyn tavaraan.
Jos onnistun muotoilemaan tämän ajatuksen jotenkin järkeväksi tekstiksi, kirjoitan siitä vielä joku päivä postauksen. Omaa ajatustani selventääkseni. Tiedostan, että suhtaudun tähänkin asiaan liikaa tunteella.
Aion ottaa niskalenkin tästä kaaoksesta, nyt selkeästi haen itsekseni oikeaa lähestymistapaa.
Poikkesimme lauantaina serkkuni perheen luona. Poika kunnostautui tehden tupatarkastuksen myös vaatehuoneeseen ja kovaan ääneen kailottaen tuli sitten selittämään, että äiti et arvaa, löysin vaatehuoneen joka oli ihan hirveän täynnä tavaraa (siellä olikin luonnottoman askeettista ja siistiä ;).
Siitä saatiin vallan hupia, kun mies kysäisi onko siellä tavaraa yhtä paljon kuin meidän eteisessä... Siihen serkkuni tokaisi, että hän heti ajattelikin meillä poiketessaan (yllätysvisiitti), että selvästi samoilla geeneillä olemme varustettuja :D.
Kuulun Kepposkan hengenheimolaisiin tässäkin, minäkin rakentelen kasoja. Ja meilläkin likaiset sukat asuvat sängyn vieressä lattialla, joskus paidatkin. Minä tunnen itseni tosi siistiksi kun sentään kasaan omani tuolille. Ja yleensä en jaksa välittää. Nykyisin välitän kuitenkin harmillisen paljon. Asialle on tehtävä jotain.
Minäkin muuten kärsin enimmäkseen motivaatiopulasta. Yksi ei millään ehdi siistimään samaan tahtiin kuin neljä sotkee. Ja kolme muuta eivät yleenä näe sotkua. Usein minäkään en juuri sotkemisen hetkellä huomaa mitään erikoista tapahtuvan, havahdun vasta jäkleenpäin. Onneksi meillä ei ole koiria...
Moon Mamma, Se juuri on kurjaa tässä sotkussa, että se melkein huomaamatta rajoittaa sosiaalista elämää. Pöh. En halua alistua siihen. Toisaalta minä itsekin nauttisin siisteydestä.
Mielelläni hoen itselleni, että tämä on vain ohimenevä elämänvaihe.