Sytomyssyjä

Seikkailuni blogimaassa  johti sytomyssyjen maailmaan. Mikä ihmeen sytomyssy? Sytomyssyjä tehdään syöpäpotilaille tukatonta päätä suojaamaan.

Tätä pitää ehdottomasti joskus vielä kokeilla. Ohjeita langan valintaan ja malliin löytyy esim näistä linkeistä.


Minkälainen on hyvä sytomyssy?

Hyviä sytomyssyohjeita löytyy linkkilistana täältä.

Ei muuta kuin kaappeja kaivelemaan...

Tietoturvapäivitys

Hitsiläinen, että näiden nettijuttujen kanssa on hankalaa. Kaikki aika kuluu teknisiä ongelmia selvitellessä. (mies kielsi viikonloppuna minua käyttämästä sanoja kaikki, aina, koskaan jne jne.)  Hyvänen aika, tässä sitäpaitsi väkisinkin oppii asioita. Vaikkei yhtään haluaisi. Sen lisäksi, että täydellinen tietämättömyys tuntuu miltei käsinkosketeltavalta.

Tämän illan olen käyttänyt räpeltämällä googlen tietoturvapäivityksen kanssa. Varmistellen, etten koskaan vahingossa ole vaan antanut lupaa seurata omaa käyttäjä selailuhistoriaani. (pahoin pelkään, että käyttäjähistoriaani kyllä seurataan monilla muilla tavoin).

Siinä sitä nysväilin nettisähköpostieni sekä bloggertilieni kanssa. Mulla on sattumalta bloggertilejäkin ainakin kolme. Kun en ole kyennyt ensimmäisellä, enkä toisellakaan yrittämällä luomaan sellaista kokonaisuutta joka tyydyttäisi. Aina tulee jotakin mitä ei voi muuttaa. Ja mikä riskeeraa muka tietoturvan, yksityisyyden tai jotain. Ja tietenkään salasanat eivät ole kaikki enää tallessa...

Viikon voittoihin voidaan  kirjata, että olen oppinut lisäämään sivupalkkiin kuvia. Ja tänään sain yhden blogin käyttiksen vaihdettua. Vaikka sen ei pitänyt olla mahdollista. Yritin jo aikaisemmin ja miehen avustuksella katsoimme ihan käyttöohjeestakin että niin ei valitettavasti voi tehdä...

Ja sain seuraamani blogit näkymään sivupalkissa.

Se(kin) harmittaa, että haluaisin hävittää yhden "tyhjän blogin", mutta se ei ilmeisesti onnistu jos en hävitä myöskin sähköpostiosoitetta. Ja sitä en haluaisi hävittää.

Lisäksi minua askarruttaa, ovatko hävitetyt gmail-tunnukset heti vapaata riistaa? Entä blogi"polut".

Tässä kuva meidän (=minun) unelmasynttäreistämme. Pöytä notkuu herkkuja, paljon ihania muffinsseja. Ehkä puutarhassa kauniina kesäpäivänä. Jotenkin päivänsankari mielikuvissani muistuttaa prinsessaa tai keijua (ei Angry Birdsiä) Eikä kärpäsiä ole mailla halmeilla.

Kuva on kirjasta Pala kakkua -ja paljon muuta, Leila Lindholm.

Olemme tytön juhlissa kuitenkin päätymässä jäätelöannoksiin. Perustamme jäätelöbaarin synttäreille :) Tyttö on ihan innoissaan jäätelösynttäreistä.

Kaikki on suhteellista

Miehelle jupisin, että kiukuttaa. Siis kun se saumurin ketale on sanonut sopimuksensa irti. Hän vain tokaisi, "mutta pesukone toimii". Totta.

Pesukone oli meillä myös rikki, mutta nyt se toimii taas. Se on valtava helpotus.

Huomasin jo muuton yhteydessä kolme vuotta sitten, että olen vahvasti riippuvainen pyykinpesukoneesta. Pyykkääminen on se rituaali joka saa minut tuntemaan että arki sujuu ja kaikki on edes jotenkin hallinnassa.

Kun pesukone ei toimi, maailmani järisee.

5-vuotissynttärivalmisteluja ja Angry Birdsejä

Poika täyttää pian viisi. Rakas lapsi, säkenöivällä mielikuvituksella varustettu valloittava persoonallisuus. Isolla P-kirjaimella. Lapsi josta lähtee maailman raastavin narina jos sattuu olemaan huono hetki. (Muutaman kerran päivässä.) Mutta lopun aikaa saammekin paistatella auringon paisteessa.

Syntymäpäivää on valmisteltu ajatustasolla muutaman viikon ajan. Juhlan idea ei oikein ole kirkastunut pojalle, sillä jutustellessamme toiveista, poika sanoi toivovansa, että hän olisi viisivuotias. Kas. Se toive onneksi on helppo toteuttaa :).

Poika haluaa Angry Birds-synttärit ja siihen teemaan liittyen suunnittelen kaikenlaista pientä. Päivänsankari toivoo myös Angry Birdsejä lahjaksi. Punainen Angry Birds -pehmo on toivelistalla -ja musta Angry Birds puku.

Mikä siinä on, että lapset toivovat aina jotakin mikä ei ole toteutettavissa tai on tosi hankala toteuttaa. Toissa jouluna etsimme tuskassa Turtles-hahmoja ja Barbie 3 muskettisoturia-hahmoja. Turtlesit löytyivät sattumalta ystävän kautta porilaisesta lelukaupasta poistohyllystä. Onneksi halvalla. Muskettisotureita löytyi suuretsinnöissämme jenkeistä joltain keräilijöiden saitilta 160€ kappale. Muskettisotureita pukki ei siis yllättäen tuonut.

Googlailin taas eilen etsien Angry Birds pukuja. Kolme tuntia. Jenkeissä niitä on tarjolla pilvin pimein, halvimmat 35dollaria. Harmillista kyllä sikäläiset nettikaupat toimittavat vain omalle mantereelle. Euroopasta löytyi lopulta yksi lelukauppa joka myi samoja mustia lasten pukuja 60-70 punnan hintaan.

Tämä on törkeää ryöstöä!  Ymmärrätte varmaan ryöstön perusteellisuuden jos katsotte tuotetta tarkemmin kuvasta: Amazon.com sivustolta esimerkiksi löytyy mallikappale. Tämä on siis vain pyöreä pussi (todennäköisesti halvinta mahdollista tekokuitua) johon on jätetty sivuun kädenreiät sekä eteen tehty kasvoille aukko. Pussin pintaan on yksinkertaisesti painettu suuret linnun kasvot ja pään yläpuolelle saumaan on laitettu yksi "töyhtö". Pussissa on ilmeisesti vuori jonka sisälle voi pujottaa tyynyjä täytteeksi. Housut tmv rekvisiitta eivät sisälly hintaan. Valmistuskustannuksiltaan tällainen viritys on takuulla t-paidan luokkaa. En kertakaikkiaan voi maksaa moisesta 70€ (riittääkö edes, mikä mahtaa olla punnan kurssi?).

Netistä löytyy ohjeita myös kotitekoisiin Angry Birds asuihin. Vaikka täältä:
http://www.instructables.com/id/Homemade-Angry-Birds-Halloween-Costumes/

Aika inspiroivaa :)

Onneksi pieni askartelijapoika innostui kovin ajatuksesta tehdä puku itse. Kävimme tänään kangaskaupoilla :) . Poika oli makutuomarina mukana valitsemassa aineita. Hänellä on vahva näkemys siitä mitä värejä tarvitaan. Musta fleece maksoi n. 10 e, muita emmeitä lisäksi vähän.

Kävin suihkaisemassa ensimmäiset koeompeluni. Näyttää vahvasti siltä, että 20v vanha saumurini on kuollut. Viimeksi sitä käyttelin syksyllä ja silloin huomasin, että se kaipaa uutta terää. Nyt se on lisäksi jumissa. Ei liiku, murisee vain. Ei edes käsin kiertämällä.

Tästä taitaa taas tulla varsinainen projekti...

Tunnustuksia

 

Sain blogihaasteen Moon Mammalta. Kiitos paljon.


Haasteessa kerrotaan 7 paljastusta omasta itsestä ja jaetaan haaste edelleen 15 blogiin eteenpäin. 15 blogia on paljon!

Haastan omat lukijani (rikonkohan nyt jotain blogikäytöskoodia?), kaikki niiltä osin kun he eivät ole vielä tähän mennessä tähän haasteeseen vastanneet (Suurin osa luullakseni on). Kiitos siitä, että saan poiketa luonanne kylässä. Älkää ottako paineita vastaamisesta. Ei tartte jos ei huvita :).

Tunnustukset

1. Kestän huonosti yllätyksiä. Myöskin iloisia. Oikeastaan huonoja taidan kestää paremmin. Eniten nautin "yllätyksistä" kun saan hetken sopeutua tulevaan.

2. En ole omakotitaloihminen. Yritän opetella ajattelemaan, että ehkä kuitenkin voin sellaiseksi tulla. Koska meillä nyt sattuu olemaan omakotitalo. Salaa kuvittelen, että kerrostaloasunto lähellä kaupungin keskustaa&siirtolapuutarhamökki -yhdistelmä olisi enemmän mun juttuni. Ken tietää. (En tiedä omakotitalon hoitamisesta mitään. Ja tuntuu hullulta nyt opetella kun muutakin tekemistä olisi. Mm lapset ja kaikki käsityöprojektini. Mies on pesunkestävä omakotitaloasuja.) Puutarha on kiva olla olemassa. Hoidan sitä puuskittain maanisdepressiivisesti. Meillä on sitkeä vuohenputkikanta ja pihamme oli 3 vuotta sitten aivan umpeen kasvanut. Vuoheputkea.

3. Olin nuorena kirja-addikti. Tyttäreni, joka on satukasettiaddikti, parahti kerran "miten minä nyt täytän pääni saduilla?". Tunnistin siitä itseni niin täysin. Edelleen jos aloitan hyvän kirjan, on minun pakko lukea se loppuun miltei kerta istumalta. Koska minulla on kaksi lasta jotka ovat 4 ja 6 vuotiaat, en uskalla aloittaa kovin usein  uusia kirjoja. Koska holistilla ei ole rajoja, hän vetää heti pään täyteen. Pidän erityisesti saduista. Ja käsityökirjoista. Niitä voi lukea mainiosti lyhyissäkin pätkissä ilman vieroitusoireita. Kaikki muukin käy.

4. En voi katsoa kauhuelokuvia. Tai yksityiskohtaisen väkivaltaisia elokuvia. Joudun sulkemaan silmäni tv:tä katsoessani usein. Kamalin katsomani elokuva ikinä on Seitsemän. Se ei jättänyt minua rauhaan kolmeen viikkoon. Vieläkin se puistattaa. Ja olin siis elokuvan nähdessäni jo yli 20-vuotias.

5. Rakastan vuohenjuustoa. Ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Ja Rucolaa. Ja uunikasviksia!

6. Jännitän autolla ajamista edelleen. Vaikka minulla on ollut ajokortti jo kohta 20 vuotta. Ja ajan autoa kohtalaisen säännöllisesti.

7. Minulla on ollut yksi ja sama kampaus käytännössä koko elämäni. Tukkani ylettyy vyötärölle ja on miltei aina ponnarilla. 10 vuotta siten tein rajun liikkeen ja leikkasin polkkatukan. Ja saman tien kasvatin sen pois. Kolme vuotta sitten uudistin ilmeeni ja vaihdoin keskijakauksesta sivujakaukseen. Se oli mullistavaa! Että niin radikaali ja muutoshaluinen ihminen.

Unelmapuutarha!

Tämänpäiväinen blogiseikkailuni johti ruusupiha KAARTOon. Tänne haluan varmasti palata yhä uudellen. En fanita varsinaisesti ruusuja (inhoan piikkejä), mutta tämä tunnelma, tämä rehevyys...

Käykää muutkin katsomassa ja nauttimassa. Hienoa on, että kuva vuodelta 1977, "lähtötilanne" kansiossa ennen ja nyt, antaa toivoa tumpelopuutarhurillekin. Ja rähjäpihalle.

ruusupiha KAARTO, olkaa hyvät.

Nautinnollisia hetkiä!

P.s. tämä siis löytyi linkistä jostakin blogista jonne eksyin jonkun toisen blogista :)

Sisustustunnelmia

Tänä viikonloppuna olen ollut sisustustunnelmissa. Kävimme Tampereella Asta-messuilla etsimässä ideoita jouduttamaan erityisesti keittiöremonttisuunnitelmia. Torstaiaamuinen 17 asteen lämpötila alakerrassa jouduttaa suunnitelmia omalta osaltaan.

Marika valitteli blogissaan viikonlopun lyhyyttä. Yhdyn mielipiteeseen. "Onneksi" pojalla on kova kuume ja sairastupaa pyöritellen viikonloppuni  jatkuu kuin tilauksesta. Pyykkikone pyörii, tiskikone pyörii, tallentava digiboksi pyörii. Äiti pyörii netissä. Näinhän sen pitääkin toimia ;) Potilas makaa tyytyväisenä sohvalla makuupussissa katsoen Oktonautteja ja äiti istuu tietokoneella. (Ja hetkeä myöhemmin potilas nukkuu.)

Eilen siivoilin ponnettomasti omaa työhuonettani, kodinhoitohuonetta. Se on minun reviiriäni yksinoikeudella. Mies saa siellä käydä silittämässä paitansa ja heittämässä lenkkivaatteet pesukoneeseen pyörimään, muuten sinne on oikeastaan pääsy kielletty. Varsinkin lapsilta (romahtamisvaaran vuoksi, kasat ovat kyllä vakaita ja vaarattomia kun sitä alimmaista tavaraa ei yritä nykiä).

Osana siivousta liimailin rikkinäisiä leluja, korjausompelin vaatteita, lakanoita, pyyhkeitä jne. Ja vein mm. pari silitystä odottanutta kesäpaitaa kaappiin. Silittämättömänä, sillä niitä ei pariin kuukauteen tarvita.

Pinkki tänään totesi, että on niitä jotka puhuu ja niitä jotka tekee. Näistä jos valitaan, minä olen ehdottomasti niitä jotka puhuu. Onneksi edes pikkuprojektien korjailu antaa joskus myös tunnetta tekemisestä. Ihailen kovin ihmisiä jotka tarttuvat toimeen tehokkaasti, toisaalta jahkailu ja haikailu liittyvät osittain luomisprosessiini joka etenee aaltoina. Kyseenalaistaa voi tietysti pitääkö esimerkiksi korjausompelun kuulua kategoriaan luomisprosessi.

Kodinhoitohuone on se paikka jonne meillä kerääntyy kasoja. Koska kyse on minun reviiristäni, ovat kasat luonnollisesti pääosin ainakin minun kasojani, tekemättömien töiden kasoja. Ja koska työkalut ovat hautautuneena kasan alle, on jo toimeen tarttuminen aikamoinen projekti.

Tässä nk. siivottu työpöytä. Kasa on levinnyt jo pakastimen päällekin. (Kuvan rajaus pelastaa paljon, totuus on vielä hurjempi. Myös pakastinta vastapäätä on kaapinpäällinen lastattu täyteen tavaraa.)

Kasan alta löytyi yhtä sun toista keskeneräistä. Mm. Moda-lehden tilaajalahjana saamani helmikorupaketti josta en ole ollut yhtään innostunut. Se on mustavalkoinen eikä ideakaan ollut mielestäni erityisen hauska. Trikooputkeen sullottuja helmiä ja epätasaista virkkausta päälle. Ei yhtään minun tyyliäni. Muutenkin, kuvassa helminauhoja on monta eriväristä yhdistettynä. Onko tämä nyt yhtään hauska idea yksittäin?

Siitä se idea kuitenkin sitten lähti. Kaivoin varastoistani vanhoja kirjontahelmilankoja. Virkkasin ensin ohjeen mukaan oliivinvihreällä, sitten vastakkaiselle puolelle, ensimmäisen virkkauksen kanssa lomittain toisella, hieman tummemmalla vihreällä toisen vastaavan virkkauksen. Näin tämä on ihan ok, mutta ehkä jotain piristystä vielä pitäisi keksiä. Odotan inspiraatiota. Kokeilen ehkä virkattuja kukkia. Tai siemenhelmiä.

Illalla ennen nukkumaan menoa napsaisin (tuon työpöydän lisäksi) pari antisisustuskuvaa olohuoneesta. Nyt tuntuu siltä, että ne ovat niin pahasti antisisustusta, etten niitä halua jakaa.

Sen sijaan haluan kertoa, että joulualesta löysin tämän:

Ja nyt suren kun minulla ei ole tarpeeksi jämälankoja että voin kokeilla kaikkia ideoita (Mies on varmasti eri mieltä ;). Erityisesti tarvitsisin iloisenvärisiä jämälankoja. Mielellään paljon vihreää, nyt minulla on menossa vihreä kausi.

Kansikuvassa oleva hame on mielestäni aivan ihana. En tosin tiedä missä voisin sellaista käyttää, mutta haluaisin sellaisen ehdottomasti. Ja myös nuo kengät. Vaikka en pidä keltaisesta, varsinkaan minun vaatteissani.

Sitten tekisin tämän:

Tästä kuvasta haluaisin myös nuo mustat housut (ja tuon tädin jalat). Tummat hiuksetkin olisivat kivat.

Tunikan saatan oikeasti toteuttaa. Siitä tulisi turkoosi-sini-ruskeasävyinen ja siihen käytettäisiin ne alpakkalangan jämät mitä minulla on varastossa. Luonnollisesti joudun ehkä hieman ostamaan lisääkin. Ihania eri värejä.

Olen ollut tosi tyytyväinen tähän alpakkavillatakkiin (siis se alempi noista villatakeista).  Se on ällistyttävän hyvin onnistunut ollakseen ensimmäinen villatakkini. Tarpeeksi ohut lanka tekee neuleesta laskeutuvan. Se on myös lämmin. (Mutta hihat ovat kyllä edelleen pitkät. Ja trumpettihihat ovat kyllä tosi epäkäytännölliset, niitä ei oikein voi edes kääräistä fiksusti...)

Voi hyvä tavaton

Ja minä niin mieleni pahoitin... Olen ihan sanaton. Ajatuksen ituja oikeastaan olisi, tarina takeltelee. Kirjoittelen blogia erityisesti omaksi ilokseni. Talletan muistoja ja toivon löytäväni uusia ystäviä.

Kirjoitussuoni on nyt tukossa. Ei heru vaikka kuinka heruttaa. Ajatus palaa aina uudestaan samaan pisteeseen.

Olen syvästi järkyttynyt siitä innosta jolla blogimaassa, yleisönosastoilla, keskustelupalstoilla jne. lynkataan ihmisiä. Muutama huonosti valittu sana voi käynnistää joukkoliikkeen johon toisilleen täysin ventovieraat ihmiset rynnistävät mukaan sanomaan painokkaasti oman vihaisen mielipiteensä. Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan.

Vaikka blogiharrastukseni on nuori ja (hitaana lukijana) olen seikkaillut hyvin pienessä määrässä blogeja, tämän vuoden aikana olen jo kolmesti törmännyt aivan törkeään törkeään käytökseen blogimaassa. Mikä ihme saa ihmiset oksentamaan anonyyminä jonkun niskaan oman pahan olonsa/ maailman kuonan? Sanomaan sellaista joka aivan varmasti loukkaa, tavalla joka ei jätä epäselväksi, että tarkoituskin on loukata. Usein vielä kommentoidaan ilman, että on edes perehdytty aiheeseen yksittäistä kirjoitusta enempää!

Siis eivätkö ihmiset luekaan blogeja avartaakseen omaa maailmankuvaansa, löytääkseen samanhenkisiä ystäviä ja ihaillakseen toisten kätten työtä? Niin minä blogit näen, ne ovat  hengentuotteita. Ja kuten aina hengentuotteiden kanssa joskus napsahtaa tarkemmin asian ytimeen, toisinaan vähän vähemmän tarkasti. Voi tulla jopa ihan täysi huti. Jos ei kiinnosta, ei tarvitse lukea. Jokaisessa blogissa ihminen antaa itsestään jotain. Sitä pitää kunnioittaa! Ja se "jokin" on tämän harrastuksen suola ja pippuri.

Kaikestahan ei tarvitse olla samaa mieltä. Jos asiasta on eri mieltä ja sen haluaa tuoda esiin, voisi asian yrittää ilmaista rakentavasti!

Seikkailen yleensä kirjautuneena, joten luulen käynnistäni jäävän merkkiä joka tapauksessa. Otan paineita kommentoinnista, sillä olen aistinut, että hyvä tapa vaatisi jättämään jonkun merkin visiitistä. Kuitenkin harkisematon kommentti on joskus pahempi kuin salamyhkäinen visiitti jälkiä jättämättä. Arvelen, että innostun liian usein kommentoimaan niin, että lopputulos pahoittaa mielen. Ja sitä en missään tapauksessa halua!


Miksi jotkut selvästi luulevat, että ollakseen älykkö ihmisen pitää jatkuvasti kritisoida kaikkea (-ja se kaikki pitää sisällään myös kanssaihmisten persoonallisuuden ja fyysiset ominaisuudet)? Minne ovat kadonneet hyvät tavat? Vai onko sekin urbaania legendaa ja pelkkää idealistista haikailua, että ihmiset olisivat joskus olleet hyvätapaisempia. Ehkä kaikenlainen kiusaaminen vaan kuuluu ihmisluonteeseen ja menneessä maailmassa kiusaaminen on ollut toisen tyyppistä? Kun ei silloin ole ollut internettiä missä voi herjata anonyymisti päin näköä.
 
Miksi ihmiset eivät voi olla kilttejä toisilleen? Ja muuten, miksi monien ihanien ihmisten kommentit kuullostavat aina hauskoilta ja nasevilta ja omat yleensä oudoilta ja naiveilta? Miksi maailmaan ei saada rauhaa? Miksi idealisti saa pettyä elämässä koko ajan?

Ja vielä yksi suuri kysymys: Miksi olen kriisissä? Minähän olen upea lohikärmes joka vain päättää, tekee ja poimii hedelmät. Ilman epäonnistumisen mahdollisuutta, ilman jahkailua.

Elämäni ensimmäistä kertaa olen (myös) totaalisessa ulkonäkökriisissä (murkkuikää ei lasketa). Eikä sitä kun olin kuusi vuotias ja ajattelin olevani ruma. En yleensä kovin paljon mieti ulkonäköäni.