Kaistapää

Olen levoton. Odotan. Samalla kun malttamattomana odotan, ajattelen kuinka helppoa nyt on kun vauva ei ole vielä syntynyt. Remontin kannalta ja muutenkin.

Silloin kun lepään ja luen, ei supistele yhtään. Heti kun teen jotain, supistelee. Ei kuitenkaan tarpeeksi kovaa. Nyt närästää miltei koko ajan. Alan olla valmis. Isot lapsetkin ovat levottomia.

Vieläkään en oikein käsitä, että vauva oikeasti syntyy pian meidän perheeseemme. Epäilen, että se tietää huonoa onnea. Siis se, etten pysty tätä tajuamaan. Mies tuntuu keskittävän kaiken liikenevän tarmonsa keittiöremonttiin. Hän on ollut uskomattoman ahkera ja aikaansaava. Nyt ei ole aikaa fiilistellä, pannaan töpinäksi.

Ultrassa kaikki oli hyvin. Kuten itse olen arvellut, supistukset ovat vain inhottavia, eivät sellaisia, jotka edistäisivät tilanteen kehittymistä mitenkään. Tämänkertainen painoarvio oli hieman helpommin sulateltava kuin edellinen. Kuulemma iso pääkin on synnytyksen kannalta vain hyvä asia. Haluan uskoa tämän enkä yhtään kyseenalaista lääkärin lausuntoa. Toivon, että synnytys käynnistyisi luomuna ja selkein tunnusmerkein. Edellinen oli sen verran nopea toimitus, etten haluaisi joutua arpomaan joko voimme lähteä.

Olen lukenut paljon. Tuntuu siltä, että leijailen jossakin toden ja epätoden rajamailla. Olen tulossa kaistapääksi. Mietin keittiöremonttipostausta, mutta se vaatisi liikaa keskittymistä.

Ihanat reidet

Olen varmasti jo aikaisemminkin paljastanut kuuluvani päärynävartaloisten sarjaan. Tästä seuraa omat haasteensa vaateostoksille. Olen lyhyt ja vartaloni yläosa ja alaosa ovat auttamatta eri paria. Paksuin kohta vartalossani on aina ollut reidet (murrosiän jälkeen). Jos kerään painoa, kertyy se lähinnä reisiin ja epäsuhta kasvaa.

Joskus teini-iässä ja silloin kun olin kolmannella kymmenellä, podin jos jonkinlaista ulkonäkökriisiä. Myöskin reisiongelmaa. Nykyisin en erityisemmin mieti reisiäni tai muutenkaan ulkonäköäni, elämä on niin täyttä ja muuta ajateltavaa on riittämiin. Toivon lähinnä, että en olisi huomiotaherättävän laittautumaton. Nyt olen kuitenkin saanut vilpittömiä kehuja vartalostani. Kaksin kappalein.

Viikko sittenhän tyttäreni ylisti "ihanaa päärynävartaloani". En tiedä mitä hän tarkkaan ottaen ajatteli, liittyikö kehu vain päärynän muotoiseen vatsaprofiiliini. Päätin ottaa ilon irti kehuista ja omahyväisesti ajattelen, että ehkä en sittenkään ole ihan huono samaistumisen kohde tyttärelleni. (Vällä kyllä sitä epäilen, en ole mielestäni mikään esimerkkiäiti.)

Eilen hammaspesulla poika tuli selkäni taakse ja alkoi hytisyttämään reisiäni käsillään (minulla ei ollut pitkiä housuja, pikkarit ja t-paita vain). Vilpittömästi hän puuskahti: "Ihanat reidet! Näillä voisi mennä vaikka tanssiaisiin! Päiväkodin toisella Tanjalla on samanlaiset. "

Ei siis mitään huomiota appelsiini-iholle tai "raskausarville" jotka viiruttavat näitä ihanuuksia. Turvonneista jaloista ja sänkisistä sääristä puhumatakaan. Itse kiinnittää huomionsa vain epäkohtiin...

Tämäkään vilpitön kehu ei mene hukkaan. Olen minä aika ihana reisineni päivineni. Enimmäkseen ainakin. Siitä huolimatta, että en juurikaan jaksa panostaa kauneudenhoitoon ja laittautumiseen.

Sinänsä ulkonäkökehuja(kin) juuri nyt tarvitaan. Turvotuksen määrä tuntuu lisääntyvän tasaisesti, jalkani ovat pysyvästi pullerot kuin hobbitilla. Olen jo alkanut pohtia mikä sitten avuksi kun ainokaiset mahtuvat kenkäni eivät enää mahdukaan jalkaan. Eilen puristi ja pullotti jo niin, että kasvunvarat on nyt kyllä näiden kenkien osalta käytetty. Onhan miehellä toki suuria kenkiä, mutta niissä on sitten pituuttakin yli tarpeen. Kaksi viikkoa vielä laskettuun aikaan.

Viime yö oli ensimmäinen supistelun takia huonosti nukuttu. Eivät ne kyllä oikein kipeitä vielä olleet, epämiellyttäviä vain. Loppuivat sitten aamuyöstä ja pääsin nukkumaan. Ei sellaisilla synnyttämään vielä lähdetä, mutta olivat ne sentään melko säännöllisiä. Yellow alert. (Kesäloman jälkeen on tullut nauhoitettua ja katseltua Star Trek -elokuvia kuutoskanavalta.)

Huomenna on taas ultra, tarkennetaan kokoarviota. Toivottavasti lopputulos on rauhoittava eikä lisähuolta aiheuttava. Edellisessä ultrassa jo tästä pojasta ennustettiin kookasta. Viime viikon mittausten mukaan fundus on lähtenyt nousukiitoon. Olemme hämmentyneitä.

Vauvakäsityöt ja kumpu, 2. yritys

Uusi yritys. Aloitetaan käsitöillä, tässä kevään uurastuksen tulos. Vauvalle peitto, kuviona afrikkalainen kukka.

Lanka 2,5 puikoilla neulottavaa sukkalankaa, sekalaisia jämiä. Pääasiassa 75% villaa, 25% polyamidia. (Myönnetään, että loppuvaiheessa sorruin ostamaan uusiakin keriä, ihan pelkillä jämillä peitto ei olisi vielä valmis...)

Parisenkymmentä ensimmäistä kukkaa tein jo viime kesänä, tuolloin vakaana aikomuksena oli tehdä aikuisen käyttöön soveltuva torkkupeitto.  Ohjeessa oli "jotakin kummaa", ja työ jäi kesken kun lopputulos ei miellyttänyt silmää. Talvella yrittäessäni uudestaan hoksasin ymmärtäneeni viimeisen kerroksen ohjeen väärin, siinä vika. Kun lisäykset laittaa terälehden kärkeen, tulee kuusikulmiosta sileä eikä kuppi. Aika loogista sanoisin :D.

Onneksi meille tuli tarve vauvanpeitolle, täysikokoisen torkkupeiton väsäämisessä olisikin mennyt ikä ja terveys.

Vauvalle sukat ja tumput.

Afrikkalaisten kukkien tekeminen oli oikeastaan kivaa. Vähän jäi vielä kutkuttelemaan kun vauvan peitto valmistui.

Pötkön malliset sohvatyynymme ovat tehty helposti liestyvästä kankaasta ja olen kyllästynyt korjaamaan auenneita saumoja joista vanu tursuaa.  Muuan vanhaa puuvillalankaerää on edelleen varastossa riittävästi, ja sain inspiraation. Kivoja kukkia ja raitoja. Tyttären huoneeseen. Näyttävät paremmalta tyttären valkoisella päiväpeitolla.

Sitten ostoksia. Vauvalle toppahaalari kokoa 68cm. Pitkään olen miettinyt tarvitaanko sellaista ollenkaan vai riittäisikö pelkkä makuupussi-peitto-fleece-villahaalari virittely. En yhtään muista kuinka nopeasti vauvat kasvavat. Hämärästi muistelen, että 62cm vaatteet ovat olleet pieniä pian ristiäisten jälkeen. Tämä haalari löytyi poistotangosta, viimeinen kappale sopuhintaan (tytär bongasi vauvalle toppahaalain koulumatkalla ja vaati minut katsomaan sitä. Tämä ei ole kuitenkaan se ensin bongattu haalari vaan paksumpi.) Tämän haalarin ehdottomana plussana ovat raikas printti (=ei beige) sekä toppatöppöset, jotka kiinnittyvät neppareilla lahkeensuihin. Toivottavasti se mahtuu vielä päälle sitten kun kunnon pakkaset tulevat...

Sitten se kumpu. Valokuvaajana 8v tytär, ei niistä itseotetuista tullut hyviä vaikka vaihdoin peiliäkin. Tytär vuolaasti suitsutti päärynän mallista vartaloani :). Varsinkaan takaa raskauttani ei kovin hyvin huomaa ja edestäkin kuvaaminen vaatisi ehkä parempia valokuvaustaitoja, joten tässä sivuprofiili.

Päivän asu: mustat H&M äitiysfarkut (ainoat sen kaupan äippähousut jotka keväällä sain reidestä ylös, mutta hinta-laatusuhde on erittäin hyvä.) ja Vilan keltainen t-paita jossa normaalia pidempi helma. Ei äitiysmallistoa. Jos jalat näkyisivät, voisin jatkaa: jalassa lentosukat.

Tässä kuvassa en ole ollenkaan niin massiivinen kuin oloni on liikkuessani. Kun vatsa on täynnä vauvaa, ei sinne mahdu kovin paljon ruokaa. Ruokavalioni on muuttunut itsestään varsin voileipä & hedelmäpainotteiseksi. Närästyksen vuoksi todella monet herkut eivät kiinnosta, sokeri ei ole ollut kiusaus oikeastaan koko keväänä. Luulen, että "normaali" painoni on itseasiassa hivenen pudonnut tänä aikana. Vyötärö ainakin on kiinteytynyt (kaikki löysähän on kiristynyt itsestään etupuolelle).

Käsissä ja jaloissa minulla on turvotusta, jalkaan mahtuvat nippa nappa yhdet kengät ja sormukset on laitettu lipaston laatikkoon jo heinäkuussa. Välillä pidin muita isompia sormuksia vihkisormuksen paikalla, mutta enää en uskalla.  Aamuisin sormet tuntuvat niin pulleilta, ettei niitä meinaa nyrkkiin saada. Turvotuksen määrä vaihtelee paljon päivän mittaan. Näihin nakkeihin ei siis kannata sormuksia laittaa.

Kumpu

Näin kolmannella kerralla en ole juuri kunnostautunut raskauden tilaa seuraamalla. Rennosti luotan (lue: olen vakaasti päättänyt luottaa) siihen, että kait sitä vanhasta muistista tietää sen mikä on erityisen tärkeää. Minkä on unohtanut, sillä ei varmaankaan ole niin paljon väliä. Mantrani on älä nyt stressaa.

Hatarasti tiedän millä viikoilla suunnnilleen mennään, yhtään mahakuvaakaan ei ole varmasti otettu. Näin se pahnan pohjimmainen jää vähemmälle huomiolle jo ennen syntymäänsä? Yritän korjata tilannetta:

Tänään on menossa 37+2-päivä. Mahakuvan otin. Kuvaan on ikuistettu (peilin kautta) mahan lisäksi myös osittain se kaaos, mikä talossamme keittiöremontin vuoksi vallitsee. Tausta tahi kuvan sommittelu eivät todellakaan hengi harmoniaa.  En muista peilin olleen ikinä niin likainen kuin nyt, se on täynnä valuvia roiskejälkiä (mistä ihmeestä ne ovat siihen tulleet?). Roiskeet näkyvät vain valokuvassa, luonnossa sitä ei huomaa ollenkaan ;). Komeuden kruunaa pölynimurin putki letkuineen töröttämässä vierelläni sekä takanani näkyvä pahvinkeräyslaatikko, joka tursuilee litistettyjä Kotipitsan laatikoita. Kauempana taustalla näkyy sohvalla täysinäinen pyykkikori (aamulla kuivausrummusta otetut puhtaat lakanat).

Kaiketi bloggerissa on jonkinlainen törkysuodatus, sillä kyseisen mahakuvan liittäminen tähän tekstiin ei onnistu. Kuulemma liitettävän tiedoston tulee olla kuva tai video. Tiedosto on jpeg, mutta ehkä sitä ei voi edes hyvällä tahdolla kuvaksi luokitella.

Taidan laittaa muistikortin takaisin kameraan ja mennä yläkertaan kuvaamaan vauvakäsitöitä sekä ostoksia. Niiden ainakin pitäisi olla julkaisukelpoista materiaalia.

Kultasade

Eilen kävin taas kaupungissa asioilla. Kakkua, kukkia ja lahjaostoksia. Lähipiirissä täytetään pyöreitä.

Kuten tavallista olin bussipysäkillä hyvissä ajoin (tai varsin myöhässä, miten sen nyt ottaa), ja siinä jäi aikaa istuskella ja ihmetellä. Vaikka ilmat ovat olleet viime aikoina satumaisen lämpimät, syksy on selvästi tulossa. Puiden lehdet ovat alkaneet vaihtaa väriä. Aina tuulenvireen käydessä varisti tien toisella puolella oleva suuri koivu muutaman kourallisen keltaista kultaa ajotielle. Kaunista. Kyllä bussipysäkillä istuskelukin voi olla nautinto kun ei ole kiire mihinkään.

Nyt on hankittuna imetysliivit, muutamat pestävät liivinsuojat lisää, yksi imetyspaita sekä ihania kuvioharsoja. Muun mussa. Kaupungilla käyskentely saattaa käydä kalliiksi pidemmänpäälle.

Perheeseemme on iskenyt syysnuha. Kuumetta ei ole, mutta nuha aivastuttaa ja paikkoja särkee. Olo on vetämätön. Mies onneksi on säästynyt toistaiseksi, keittiöremontti etenee hitaasti, mutta varmasti. Tänä viikonloppuna päästään ehkä jo lattian asennuspuuhiin.

Yksi hieno ekstraetu keittiöremontissamme on, että saan vihdoin kodinhoitohuoneeseen pesualtaan. Jess. Tämä pienentänee kynnystä kestovaippailun harrastamiseen. Aion taas osittaiskestoilla. Ainakin vähän.