Ei näin-sukat Noro-langasta

Hiljaiseloa on ollut meikäläisen kirjoitusrintamalla. Selityksiä riittää. Joulukiireet, isännän työmatkat, vanha tietokone hajosi, uusi tietokone on taas erilainen... Lisäksi blogiystäväni ovat kirjoittaneet niin tiuhaan tahtiin, että kiirettä on pitänyt ihan muiden teksteissä ajantasalla pysymisessä. Lisäksi joulun alla väsäsin pää höyryten sukkia. Nyt on raportoinnin aika.

Noro-langasta annoin esimakua kuvana jo aiemmin. Lanka on japanilainen yksikierteinen ja liukuvasti väriä vaihtava. Ilmettä ja elävyyttä lankaan tuo paksuusvaihtelu ja työstöön haastetta epästabiili kierre joka veti lankaa kippuralle vähän väliä. Kierteen kanssa pärjäsin, vain yksi kunnon solmu tuli jota en saanut näprättyä auki.

Työ keskeytyi langasta löytyneen solmujatkoksen vuoksi ensimmäisen sukan puoliväliin. Värien liukuma meni solmun kohdalla sekaisin ja saman tien karkasi inspiraatio. Hommasta lähti maku ihan kokonaan.

Kävin lankaliikkeessä katselemassa liikuntarajoitteiselle mummolleni lankoja. Hän ei itse pääse shoppaamaan ja ilahtuu inspiroivista langoista. Ihan siis vaan mummoa varten poikkesin (uskoo ken haluaa). Langat hän käyttää äiti-Teresan lappuihin kun nivelrikkoiset sormet eivät muuhun työhön oikein enää taivu. Kädet, jotka eivät osaa olla jouten. Lappuja on kivempi tehdä iloisista ja kiinnostavista langoista. Ostin puoli muovikassillista. Pakottauduin antamaan niistä puolet mummolleni. Ja kielsin itseäni aloittamasta uusia projekteja ennen kuin vanha työ on valmis.

Siis takaisin Noro-sukkien pariin. Koska epäilin langan mallikerran olevan kuitenkin niin pitkä, etten saa kaksia samanlaisia sukkia kerästä (varsinkin kun se viheliäinen solmujatkos tuli sekoittamaan kuviot), päätin tehdä sukat joissa raitoja ei ole täsmäytetty.

Sitten vinkki kaikille, joista on kiva tehdä se ensimmäinen sukka, mutta sen toisen kohdalla tympii laskeminen: Sukkaparin tekee kivasti vähällä laskemisella kun tekee kaksilla puikoilla yhtä aikaa. Voi aina tehdä saman vaiheen molempiin peräjälkeen. Keksin tämän aikoinaan kun käsialani vaihteli tosi paljon ja koskaan ei tuntunut tulevan kahta samanlaista sukkaa vaikka kuinka yritin. Laskemisen helppous tuli bonuksena.

Nämä nyt valmistuneet sukat ovat kuitenkin malliesimerkki miten ei kannata tehdä...

Omistin ennestään vain yhdet 2,5mm bambupuikot. Olen kauan jo etsinyt toisia. Näin ohuita on vaikea saada, sillä ilmeisesti niiden valmistus ei ole ihan yksinkertaista ja ne tietenkin ovat herkempiä katkeamaankin. Bambupuikoilla neulominen on kuitenkin mielestääni paljon kivempaa kuin metallisilla neulominen.

Kun bambuja ei nytkään löytynyt, ostin koivuiset Knitpro-merkkiset 2,5mm sukkapuikot ja tyytyväisenä lähdin neulomaan.

Mikä amatöörimäinen virhe! Uudet puikot ovat ohuemmat kuin vanhat. Ero ei ole suuren suuri, mutta silminhavaittava.

Kun laskin varren oikeaa pituutta huomasin eron. Toisessa varressa korkeus on 80 silmukkaa, toisessa 90. Varret ovat kuitenkin yhtä pitkät... Koska tämä muutenkin on tympivä katastrofiprojekti, päätin etten aio antaa sen häiritä, vaihdoin puikot ja jatkoin työtä. Nyt vain bambuisilla puikoilla.

Sukat tulivat valmiiksi. Ponnistus oli suuri. Jatkoin toisen sukan terän sillä värillä mikä kerästä tuli seuraavana (vihreä). En ollut yhtään tyytyväinen. Kun näytti siltä, että raidat saattaisi saada suunnilleen täsmäytettyä, lanka ehkä sittenkin riittäisi, purjin vielä vihreän ja tein uudelleen:

Tämä on mielestäni parempi. En silti ole tyytyväinen. Lopulta harmittaa kun raidat olisikin saanut kokonaan täsmäytettyä.  Jos vain olisin aloittanut eri päästä kerää. Nyt asialle ei tietysti enää voi mitään. Kyllä nämä kotisukkina toimivat. En aio kokeilla tätä lankaa enää uudestaan. Enkä kyllä suosittele muillekaan. Hintakin oli muistaakseni hirveä.

Näiden valmistumisen jälkeen tein pää höyryten kahdet pienet (kokoa 28-29 ja 32-33 raikkaan raidalliset villasukat. Kääräisin kiireenvilkkaa pakettiin, pukilla oli jo kiire. Hötinässä unohdin valokuvata ne. Niistä siis ei sen enempää.

Uudenvuodenlupauksia

En koskaan ikinä lupaa mitään uutenavuonna. Se on mielestäni ihan hölömöä. Eihän kukaan kuitenkaan niitä lupauksia pidä. Minä varsinkaan kun kaikki kivakin muuttuu tylsäksi kun on "pakko".

Ihana rouva Johnson omassa blogissaan lanseerasi alkavalle lohikäärmeen vuodelle inspiroivan lohikäärmenainen-projektin johon mukaan ilmoittautui nainen jos toinen. Siis tänä vuonna upeista naisista tulee vielä upeampia. Ja kaiken kukkuraksi maailman parhaita vaimoja.

Kainostellen arvelin, ettei minusta tähän ole. Mää ny oon vaan tällanen tavis. Seinäpaperinharmaa assistentti. Ajatus jäi kuitenkin kytemään.

Minäkin aion muuttua sellaiseksi kuin haluaisin olla :). Hepenlohikäärme oli vähintään yhtä inspiroiva ilmaus. Helpommin samaistuttava tavikselle. Muututtuani hepenlohikäärmeeksi voin asteittain lipua jumalaiseksi Ladyksi.



Tällä tiellä ollaan.

Lohikäärmeen vuoden innoittamana tein oikein liudan lupauksia. Tämä on vähän niin kuin toimintasuunnitelma. Tai jotain sinnepäin.

1) Lopetan turhasta valittamisen ja yritän sen sijaan tehdä asioille jotain. (helppo nakki...)

2) Ilmoittaudun kummiksi kehitysmaan lapselle. Check. Tämä tavallaan liittyy kohtaan 1). Poden aaltoilevaa maailmantuskaa jolle on vaikea saada parannusta. Koska maailmassa on paljon asioita, joille ei vaan oikein voi tehdä mitään (muuta kuin kosmeettista).

3) Lakkaan vähättelemästä itseäni (tässä riittää varmaan työtä.) Olen ihan fiksu ihminen. Se, että satun tuntemaan useamman tekniikan tohtorin ja myös muilla tavoin älykkyydessä ja lahjakkuudessa pätevöityneitä ihmisiä, saattaa joskus vääristää vinkkeliä. (Mää ny vaan oon tällanen vähän yksinkertainen blondi. Joka ei koskaan ole ollut mitään muuta kuin keskivertoa. Ja on vielä patalaiska.)

4) Hymyilen enemmän. Olen ihan hauskan näköinen kun hymyilen. Panostan myös siihen, että laitan joka päivä ripsiväriä. Se vie minulta yhden minuutin kunhan vaan muistaisin.

5) Panostan enemmän ystäviini.

6) Lakkaan keksimästä tekosyitä liikkumattomuudelleni. Inhoan liikuntaa. Se sanakin on vastenmielinen. Kylmä, kuuma, sade, tuuli, tekosyitä riittää. Siihen, että minut saa liikkeelle tarvitaan kieroutta. Luin yhtä kirjaa, minkä seurauksena huomasin yksi yö kuin ohimennen uneksivani siitä, että minulla on joskus lapsenlapsia. (Mielellään ei seuraavaan 15-20 vuoteen kuitenkaan.) Haluaisin sitten joskus olla siinä kunnossa, että voin tarjota apua omille lapsilleni. Josko tämä ajatus olisi riittävän kummallinen ja kiero...

7) Aloitan harrastuksen. Ihan oikean sellaisen. Neulomista, lukemista, ruoanlaittoa tai sellaisia ei lasketa. Harrastukseen pitää liittyä jotain mikä vie kotoa pois ihmisten ilmoille. Ajattelin liittyä Marttoihin, halajan omaa sienikummia. Sienestyskaverikin olisi kiva löytö.

8) Leikin lasteni kanssa. Tämä on paha rasti. Askartelen ja touhuan kaikenlaista lasten kanssa mielelläni, mutten jaksaisi millään ensin myötäelää paria tuntia kaikkea jotta 'leikki' voi alkaa (normaalisti sitten on jo nukkumaanmenoaika). Mistä yleensä tietää koska leikki alkaa? Kun se vihdoin alkaa, olen yleensä ihan pihalla. En osaa enää leikkiä. Ainakaan sellaisia leikkejä kuin lapset toivovat. Ongelma on ehkä se, että yritän leikkiä heidän leikkiään, en yhteistä. Hmm.

Oli mulla muitakin lupauksia, mutta ei nyt tule mieleen. Kaikenkaikkiaan musta siis tulee myös lohikäärmeäiti tämän vuoden jälkeen. Osaan jo syöstä tulta suuttuessani, ja epäilen, että karjahtelullani voi järisyttää vuoria joten... ;).

***
Kohtiin 7 ja 8 löytyi vastaus nopeammin kuin pian. Mies bongasi eilen paikallisen uimahallin aikuisten alkeisuintiryhmän alkavan huomenna.

Viime keväänä jo varmistin, että voin mennä alkeisryhmään vaikka osaankin jo kellua selälläni enkä varsinaisesti enää pelkää vettä. (Koomista, mutta totta. Aihe on minulle niin vaikea, että tulin ajatelleeksi sitäkin, etten halua loukata ketään joka oikeasti on vedenpelkoinen tunkemalla alkeisryhmään melkein ammattilaisena. Osaanhan jo kellua!)

Olen jo monta vuotta onnistunut välttelemään onnistunutta ilmoittautumista vaikka väitän kovasti yrittäneeni onnistua. Uimataito on kansalaistaito jonka puuttuminen hävettää. Uintihistorianikin hävettää. Se on täynnä kipeitä muistoja. Olen mm. itkenyt julkisesti uimahallissa yläasteikäisenä. Oi koululiikunta ja kannustavat liikunnanopettajat... Koululiikunnan ansiosta tosin uin auttavasti muutamia vetoja, saatan pärskiä jopa altaanmitan väkisinuintia jos en joudu paniikkiin.

Pahimman häpeän olen taltuttanut suurelta osin sillä, että sanon nykyisin ääneen etten osaa. Lapseni erityisesti ovat hyvin ilahtuneita kun kerron heidän osaavan jotain mitä minä en osaa. Pienetkin voivat osata asioita joita aikuiset eivät osaa. Kukaan ei osaa edes puhua syntyessään, sekin pitää kaikkien opetella.

Pienten lasten äidin varsinkin olisi ihan hyvä osata uida. Erityisesti kun omat lapset jo osaavat jo sukellella, ovat hurjapäisiä ja koko ajan mielestäni vaarassa hukuttaa itsensä.

Ilmoittauduin. Jännittää aika paljon. Mutta minä selviän siitä loistavasti koska mähän olen nyt lohikäärmenainen (kiitos rouva Johnson).

En oikeastaan haluaisi kenenkään reaalimaailmassa tietävän tästä. Lapseni tietävät. He ovat asiasta innostuneita, joten kohta tietää päiväkodin lisäksi koko muukin maailma. Asiaa on siis turha salailla. Mutta silti.

Sheivasin tänään kainalot ja sääret ja lakkasin varpaankynnet punaiseksi. Uimakassikin on pakattu. Lohikäärmenainen on valmiina kesyttämään pelkonsa.

p.s. Tähän postaukseen ei tullut kuvia. En osaa tällä uudella koneella vielä niitä laittaa.

Ensilumi

Voi riemua, eilen aamulla maa oli hennon valkoinen. Ensilumi oli satanut. Viime yönä satoi hivenen lisää. Onnea on vapaapäivä ensilumen aikaan! Tänään ei ollut ollenkaan vaikeaa houkutella lapsia ulkoleikkeihin.

Talven ensimmäinen lumiukko, maasta se pienikin ponnistaa :)

Tässä tehdään "eläinten jälkiä" pomppimalla lumihankeen.

Lasten ahkeroidessa lumihommissa minä siistin pihasaunaa. Toisin sanoen siirsin jatkojohdon ja pari työkalua autotalliin. Ravistin maton joka ei tullut ravistelusta miksikään, olisi pitänyt harjata. En harjannut. Käänsin sen.

Pääsin kokeilemaan miehen uutta akkuruuvinväännintä kun kiinnitin penkin taakse naulakoita. Kyllä se on hieno peli!

Hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty. Naulakkorivi on ollut suunnitelmissa reilut kaksi vuotta, naulakot hankittiin kuukausi-pari sitten. Nyt mies on reissussa, joten kiinnitys on niin sanotusti oman maun mukaan. Toivottavasti myös miehen maun :). Olen suunnitellut naulakon yläpuolelle pientä hyllyntapaista, pohdin edelleen toteutusta.

Pihasauna on miehen reviiriä. Hän heti muuton yhteydessä ilmoitti, että siellä ei sitten sisusteta. Kunnioitan hänen toivettaan ja vähintään kysyn hänen mielipidettään ennen kuin sisustan :). Yritän kovasti olla sisustamatta, mutta välillä ideoita vain pulpahtaa. Miehellä on veto-oikeus.

Sormeni syyhyävät valkoisen maalipurkin kannella, mutta mies sanoo ehdottomasti ei. Mäntypinta tuo saunaan mökkitunnelmaa. Mökki on miehen lapsuuden paratiisi. Saunareissu pihasaunaan on pikamatka mökille, jonne oikeasti on satoja kilometrejä matkaa. Aika mainiota itse asiassa, että sellainen on mahdollista omassa pihassa koska vain.

Naulakoille on ollut tarvetta. Kun vaatteet saa naulaan roikkumaan, on pukuhuoneessa istumatilaa. Sitä tarvitaan ainakin joulusaunassa :).

Saunan lauteet.

Sauna sinänsä on askeettinen. Siellä ei ole juoksevaa vettä, eikä siellä pestä pesuaineilla sillä kunnon viemäröintikin puuttuu. Löylyt ovat todella hyvät.

Lumisade alkoi uudelleen, tunnelma on kuin Jill Barklemin kirjassa Tiheikön väki talvipuuhissa. Laitoin takkaan tulen, lapset leikkivät tyytyväisinä ja onnellisina kaverinsa kanssa yläkerrassa. En missään tapauksessa halua heitä häiritä.

Takkatuli. Sillä on meditatiivinen vaikutus...

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Jouluseimi

Taas on hiukan joulumpi. Pesin tänään keittiön ikkunat jotta sain ikkunanvälikoristeet paikalleen.

Lapsuudenkodissani, idyllisessä 70-luvun neukkukuutiossa, äiti laittoi aina ikkunan väliin  joulukoristeita. Suurin osa koristeista oli vanhasta saksalaisesta (erittäin rikkinäisestä) soittorasiasta talteen irrotettuja pikkruisia puisia hahmoja. Ikkunan välissä ne olivat turvassa uteliailta pikku kätösiltä ja kuitenkin ihailtavissa lapsen korkeudelta. Palmikkopäinen tyttö hoiti kehdossa makaavaa nukkeaan, puunhakkaaja seisoi kirves olalla, lastuoksaisia kuusia, kiehkurahiuksisia enkeleitä, tiernapojat. Koska meillä aina tehtiin kuvaelmaa ikkunan väliin, on minulla itsestäänselvä ajatus siitä, että jouluna kuuluu laittaa yhtä sun toista ikkunan väliin.

Suosikkijoulukoristeeni on luultavasti nämä kolme itämaantietäjää. Ne ovat iloisen väriset ja niistä tulee mieleeni paljon hyviä muistoja (ja niitä katsoessani onnistumisen jälkimainingit liplattavat vienosti edelleen). Tietäjistä ensimmäinen on hankittu joskus -90-luvun alussa joulumyyjäisistä, loput askartelin mallikappaleen mukaan samana vuonna äitini kovan yllytyksen jälkeen. Näitä ei voi pitää lasten ulottuvilla, sillä muistan luovasti kätkeneeni rakenteisiin mm. nuppineuloja jotta itämaantietäjien vaatteet laskeutuisivat nätimmin ja jotta tietäjät olisivat paremmin suorassa. Kameleihin on jemmattu ainakin rypistettyä paperia, rautalankaa, paljon Erikeeperiä ja pellavarohdinta. Itämaantietäjien vaatteet on ommeltu värikkäistä silkinpalasista ja koristeltu lasihelmin ja paljetein.

Jossain vaiheessa vuosien kuluessa alkoi tuntua siltä, että tietäjät vaeltavat toivottomana loputtomiin ilman mitään mahdollisuutta saavuttaa määränpäätään. Eihän se ole kohtuullista.

2000-luvulla joulukuvaelmaan alkoi pulpahtaa lisää jäseniä: Sinä yönä oli paimenia kedolla, tällä paimenella on valkoisia lampaita, yksi musta lammas sekä paimenkoira. Kokeilemisen jälkeen olin ällistynyt kuinka helposti tällaisia pieniä eläinhahmoja saa tehtyä itsekin. Idea ei ole kovin omaperäinen, sillä tämän tapaisia lampaita olen nähnyt jossain joulumyyjäisissä. Materiaalina käytin askartelupunosta ja huovutusvillaa.

Pyhää perhettä piti märehtiä enemmän. Ei ole ihan helppoa tehdä asiallista seimeä, Jeesuslasta ja vanhempia. Jotain tallintapaistakin pitäisi varmaan miettiä. Pitkään pähkittyäni totesin, etten ole vielä valmis lapsen syntymään.

Joosef ja Maria vaeltavat siis loputtomiin aasi mukanaan kohti määränpäätä. Maria parka on jo kymmenen vuotta ollut viimeisillään raskaana, hieman käy sääliksi...

Nyt koristeita pöyhiessäni totesin, että enkelikin puuttuu. Selvästi alkaa kiinnostuksenpoikasta olemaan ilmassa. Jos vaikka ensi vuonna Maria jo pääsisi pitelemään pienokaista sylissään? Annetaan asian hautua. Nyt kun kuumaliimakin on jo keksitty ;) olisi seimen tekeminen suunnilleen ulottuvissani...