Syksy

Syksy. Se on täällä. Kylmät ja sumuiset aamut. Kosteat nurmikot. Kirpeän raikas ilma.Yks kaks pilkahtava aurinko joka yllättäen lämmittää niin, että on pakko vähentää vaatetta. Viikonloppuna oli  onneksi aivan ihanat säät!

On myös se vähemmän raikas puoli syksyä. Vettä vihmoo, puiden lehdet punertuvat ja flunssa aalto uhkaavasti kolistelee jo eteisessä.

Muikku on kuumeessa, minä raihnainen ja tytärkin valitteli aamulla kurkkukipua. Kyllä. Syksy todellakin on täällä. Ja mies viikon työmatkalla. Jotkut luonnonlait ovat vankkumattomia...

Koulutaival on jälleen on alkanut kiireisenä. Ekaluokka on jännittävää aikaa. Niin se on, että kouluun meno on valtava muutos paitsi lapsen elämässä, myös aikuisen. Vaikka osasinhan näin toisen kohdalla jo odottaa yllättävää itsenäistymispyrähdystä ja siihen liittyviä kasvukipuja (hölmöilyä, kapinaa ja muuta oireilua), iski se taas jotenkin yllättäen, kuin puskista. Wilmaviestit sinkoilevat meillä ja muissa naapuruston perheissä. Miten ihmeessä opettajat saavat aikansa riittämään siihenkin? Kunnioitukseni. Äidin näkökulmasta toisten vanhempien tarjoama veraisuki on aivan ehdotonta. Oman lapsen toilailut eivät tunnu niin epätoivoa herättäviltä kun muistaa, että muilla on omat tapansa kasvukipuilla.

Positiivisiakin yllätyksiä on ollut. Poika malttaakin istua hiljaa tunneilla ja olla pulisematta. Opettaja kuvaili hänen oppituntiolemustaan "pohdiskelevaksi". Ainoa häiriö tulee jatkuvasta rapistelusta. Kyniä, papereita, kumeja. Toki sekin häiriö pitää saada pois, mutta olen niin iloinen, ettei poika olekaan pelle ja hauskuuttaja. Pahin pelkoni ei ole toteutunut :).

Kävin aamulla kirjastossa palauttamassa kirjaa. Loistokeksintö tuo palautusluukku johon voi kirjat jättää kirjaston ollessa suljettu. Kirjaston sivuovessa oli lappu kirjakuljetukset jonka vilkaisulla luin koirakuljetukset. Yllätyin. En tiennyt, että koiratkin saavat käydä kirjastossa :D.

Kotimatkalla mieleeni muistui lapsuudesta tv-ohjelma jossa seikkaili Koira Kirjalainen. Mitä siinä tapahtui? Muistan  tikkaat, koira nukkui jossakin ylähyllyllä ja hänellä oli musta nenänpää. Olen ollut silloin tosi pieni. Muistan hyvin sen lehmännahkaisen valkoruskean turkispintaisen vyön jota pidin vyötärölläni kun seikkailin mummolassa koira kirjalaisleikissä. Muistaakseni leikkiin kuului että häntää välillä etsittiin. Koti oli mummolan vaatehuoneessa, mutta ylähyllylle en saanut haikailustani huolimatta kiivetä. Vaatehuoneessa oli jännittävä tuoksu ja pimeää.

Tytär aamulla halaili pikkuveljeä heipaksi ja taas kerran kysyi miksi omasta vauva-ajastaan ei muista mitään. Vastasin sen mitä tiesin, uusimman tiedon mukaan se johtuu vauva-ajan kiivaasta uusien hermoyhteyksien kasvamisesta.  Itse jäin kuitenkin pohtimaan, miten jotkut asiat jäävät mieleen, toiset eivät. Ja miten jotkut muistot yht' äkkiä putkahtavat uudelleen pintaan vaikka toisissa olosuhteissa niitä ei pystisi mieleensä palauttamaan vaikka kuinka yrittäisi. Ihmismieli on ihmeellinen.

Tuntuu, että tämä äitiysloma on ollut minulle jollakin tapaa rauhoitava ja eheyttävä. Olen vähitellen tulossa sinuiksi tämän talon kanssa. Kyseessä voi olla myös keittiöremontin eheyttävä vaikutus. Tai sitten en olekaan rauhoittunut vaan siivoileminen ja järjesteleminen on vain merkki neuroosista.

Käsityörintamalla on hiljaista. Ei säkenöi, puurran vain. Sukkien tekeminen ei hirveästi inspiroi, mutta väännän niitä saadakseni langantähteitä uuteen afrikkalainen kukka-projektiini. Tunnen itseni hiukan hölmöksi. Miksi Afrikkalaiset kukat täytyy tehdä langantähteistä, miksi niitä varten ei voisi reilusti ostaa uutta lankaa? No kun. Ne tehdään langantähteistä. Ja peitto tulee hirveän kalliiksi jos sitä varten ostaa uusia lankoja.(Valmis vauvanpeitto 67cmx89cm painoi 450g, aikuisen peitto painaa siis kilokaupalla). Halvempaa on siis tehdä kasapäin sukkia joita kukaan ei oikeastaan välttämättä tarvitsisi ja sitten lopuista langantähteistä tehdä afrikkalaisia kukkia. Eikuin siis... No kun ne tehdään langantähteistä.