Kesäkukkia!

Tänään kävin tytön kanssa kaupoilla ostamassa lahjaa huomisille lastenkutsuille. Tuli kallis lahja. Poltin yli sata euroa. Vaikka olen pyhästi päättänyt rajoittaa kulutusta.

*Muovisia kannellisia säilytyslaatikoita ja koreja luomaan järjestystä kodinhoitohuoneeseen ja vaatekaappeihin (olivat oikeastikin kauppalistalla).
*Puutarhasakset, jo kaikkien aikojen neljännet Fiskarsin alasinmallit kierroksessa. Onnistuin viikonloppuna taas kadottamaan yhdet jonnekin. Toivottavasti ne löytyvät, mutta en voi tässä kiihkeimmässä puutarhan kevätsiivousvaiheessa jäädä sitä odottamaan. Pari päivää kuitenkin niitä jo etsin.
*Muffinssien tursotustyökalusetti. Juuri sellainen mitä olen etsinyt ja nyt tarjouksessa! (koekäytön jälkeen täysi turhake)
*Seinäkoukku autotallin seinään puutarhatyökalupussiani varten (ja pussi roikkuu siinä koukussa tasan tarkkaan talvella jos silloinkaan)
*3 rullaa lahjapaperia (koska se on täysin loppu)
*Lahja. Pitkällisen leluosastolla hortoilun jälkeen päädyimme valitsemaan valkopukuisen Ninjagon koska tiedämme, että ainakin muuan tuntemamme viisivuotias poika leikkii niillä mielellään. Bakuganit ja muut öttiäiset ovat meille täysin kartoittamaton alue ja mahdollisuus mennä täysin harhaan on erittäin suuri...

Lisäksi mukaan tarttuivat nämä kaunokaiset:

Tuo hienompi, kaksivärinen on Enkelipelargoni.  Sellaisesta olen haaveillut viime kesästä asti kun kuvan bongasin jostain lehdestä. Se näyttää Siltä, että saan sen kyllä hengiltä. Tuo pinkki oli muuten vain ihana. Tunnen sähköä kun katselen sitä. Sitä voisin saada jopa monistettua pistokkaista.

***

Ja Sitten kuva meidän kodista. Tältä tämä on alunperin näyttänyt. Ennen seitkytlukua ja totaalista pahoinpitelyä. Ja yheskytlukua ja lopullista tuhoa laajennuksineen ja lukuisten eri omistajien toteuttaessa itseään remontoiden. Kuva on ilmeisesti otettu 40-50 luvulla. 70- luvulla talo oli jo punavalkoinen. Kunnes muuttui tummanvihreä-tummanruskeaksi. Minkä jälkeen muuttui taas... Ja Ensi kesänä ehkä vielä kerran. Tätä ei ihan heti samaksi tunnista.

Ehkä teetän suurennoksen tästä kuvasta seinälle. Monistan sitä kaikkiin tunnelmakarttoihini. Tämä on se henkinen tila jota kohti tarvon kaikessa mitä suunnittelen. (Jos vaan muistan ajatella ajoissa...) Ei vanhaan ole enää paluuta, mutta jos jotain olisi vielä elvytettävissä. Itkettää melkein kun katson noita ikkunoita!

Olen kuitenkin onnellinen, että tämä kuva on olemassa ja että olen saanut siitä kopion. Eräs naapurimme tuntee (pitää säännöllisesti yhteyttä) tämän talon edellisiä asukkaita. Ne seitkytlukulaiset ilmeisesti. Hän järjesti meille lainaan tämän kuvan. Tuntuu hyvältä, että tällaisistakin asioista välitetään näinä itsekkäinä ja itsekeskeisinä aikoina. Etsitään arkistoista kuvia ja lainaillaan niitä monen välikäsien kautta ties kenelle. Ventovieraille ihmisille.

Tämä koti on varmasti ollut näillekin ihmisille tosi tärkeä. Ja jollain tavalla on ehkä edelleen. Kunnioitan sitä.