Viimeisen neljän päivän testailun tuloksena on todettava, että en pysty kommentoimaan. Edes omaa blogiani. Tätä olen uumoillut pitkin kesää kun olen satunnaisesti yrittänyt kommentoida seuraamiani blogeja, mutta viestit vain katoavat. Epäilin ensin, että ongelma liittyy siihen, että en yleensä jaksa kirjautua kommentoimista varten. Kirjautuminen ei kuitenkaan muuta tilannetta mitenkään. Ehkä se on vain taas tämä Linux.
Mutta tässä alla olevan viestin kommenteihin:
:) Kiitos.
Iik. ymmärränkö nyt ihan oikein, että Fredrikakin on jäämässä äitiyslomalle? Piti oikein nukkua yön yli ja tarkistaa lukutaitoni. Onnea! Olen niin iloinen! Olen salaa toivonut tätä, "vanha" blogisi on vakuuttanut minut siitä, että näin pitää käydä <3. Voi hyvin sinäkin. Olisin utelias tietämään kuinka pikällä olette... Ja onnea gradun johdosta!
Rva Kepponen, minä jännitin hiukan kävisikö meillekin niin, että vauva syntyy ennen kuin mitään on laitettu valmiiksi. Nyt on sentään vähän pyykätty. Silti ajattelin samaa, hammasharjoja saa varmaan sairaalastakin ja kotiinlähtövaatteiden kokonaisuus ei ole millään tavalla kiinnostava siinä vaiheessa kun ollaan vauvan kanssa kotiin lähdössä :) . Ja itse asiassa onhan ne vauvanvaatteetkin pesty kuusi vuotta sitten ennen varastoon laittamista, kai niitä voisi hätätapauksessa joitakin käyttöön ottaa pesemättä uudelleen.
Paljon enemmän mietin käytännön ongelmia isompien lasten hoitokuvioiden suhteen. Mutta siihenkin olen löytänyt lähestymistavan "eihän sitä miestä välttämättä siihen synnyttämiseen tarvita jos kiire tulee". Mukava olisi toki jos hänkin pääsisi mukaan.
torstai 29. elokuuta 2013
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Äitiyslomalla
Varoitus. Tämä postaus sisältää vain ja ainoastaan mammavuodatusta.
Nyt se on vihdoin alkanut. Äitiysloma. Maanantai meni päiväunia nukkuessa ensimmäisen oikeasti kehnon yön jäkeen, mutta eilen jo pyörin ympäri taloa ja mietin mitä ihmettä ihmisen kuuluu äitiyslomalla tehdä. Luin sitten uusimman Rosvolat-kirjan. Nautin. Tämä todellakin on kuin lomaa, kun esikoinen on koulussa ja kakkonen käy eskaria. Periaatteessa kaikki varusteetkin ovat ennestään olemassa, ne vain pitää kaivaa varastosta esiin.
Minulla on edelleen enimmäkseen vaikeuksia ymmärtää, että meille on tulossa vauva. Vaikka isommat lapset päivittäin pohtivat aihetta ja mm. kiristävät tietoa siitä, mikä vauvan nimeksi tulee. Heillä on itse asiassa jo nimi päätettynä valmiiksi, ollut jo juhannuksesta lähtien, ja nyt ahdistusta aiheuttaa epätieto siitä hyväksyvätkö vanhemmat tuon nimen. Lupausta ei ole annettu. Aatos on kyllä kaunis nimi, mutta sopiiko se meidän pojalle? isoveljen mielestä Aatos on vekkulin ja kivan kaverin nimi.
Poika on ponteva potkiskelija ja tilaakin hänellä alkaa olla niin niukasti, että liikkumista ei voi mitenkään olla huomaamatta. Suuri osa liikkeistä näkyy myös päällepäin. Tuntuu mukavalta, että ainakin muutaman viikon ajan vielä ehdin tässä sopeutua ajatukseen.
Vaikken sitä oikein ymmärräkään, että vauva tulee, olen ymmärtänyt, että valmistelut pitäisi tehdä seuraavan kuukauden aikana, mielellään alkupainotteisesti. Pyykkikone jyllää kun laittelen vauvan vaatteita ja tavaroita käyttökuntoon. Säästin tämän urakan kokonaan äitiyslomaa varten.
Päätin jo keväällä, että tällä kertaa yritän välttää mammojen kauhukeskustelupalstoja ja olen siinä kohtuullisen hyvin onnistunut. Myöskin vauva- ja perhelehtitilaukset olen onnistunut kiertämään. Ei siellä varmaan enää mitään varsinaisesti uutta tietoa ole, alan vaan stressaamaan ja pingottamaan turhaan.
Tästä olen päässyt uudenlaiseen ongelmaan. En yhtään muista mitä kaikkea pitäisi hankkia etukäteen. Yritän olla googlettelematta, etten tulisi imaistuksi sinne keskustelupalstoille. Imetysliivit!-välähti mieleeni tuossa viime viikonloppuna kun löysin kolme paria pestäviä liivinsuojia. :D
Bepanthenia vaippaihotumaan. Eilen kävin apteekissa kyselemässä mitä he suosittelevat vauvalle ja ostin hatarien tätä tarvittiin -muistikuvieni mukaan Cuplatonta (se maksoi 14 e, järkyttävä hinta!), keittosuolaliuosta ja vesiliukoista D-vitamiinia. Muistaakseni neuvolan D-vitskut olivat öljypohjaisia ja huonosti sulavia.
Vauvan sairaalakassi on jo pakattu, omani on pakkaamatta. Pitäisi hankkia uusi hammasharja. Mitä muuta sinne laitetaan? Pillimehua ja vaihtoalkkarit kotiutumista varten? Vaihtovaatteita?
Ainahan voin siivota. Ajattelin käyttää tämän päivän järjestelemällä askartelutarvikkeitani. Ehkä. Yläkerran ikkunatkin ovat vielä pesemättä. Keväällähän päätin, että tänä vuonna ne varmasti pestään. Kesähän ei ole vielä loppu, vielä ehtii.
Jääkaappi on kamalassa kunnossa, se pitäisi pestä. Koska teemme keittiöremonttia, en millään viitsisi enää tätä vanhaa kuurailla. Tilalle tulee kuitenkin uusi viimeistään kuukauden-parin kuluttua.
Tai jos vaikka hakisin Hong Kong-tavaratalosta lisää muovisia kannellisia säilytyslaatikoita askartelutarvikkeille... Miten tuntuu siltä, että olen hieman saamaton?
Vauva oli viime viikon maanantain ultrassa raivotarjonnassa, ei kuitenkaan vielä kiinnittynyt. Kokoarvio etenkin pään mittojen puolesta nelisen viikkoa suurempi kuin keskimäärin. En ala. Minä teen vain kolme ja puolikiloisia. Tämän olisi parasta syntyä siis ennen laskettua aikaa tai voi mammalle tulla tukalat oltavat. Tämän hetkinen ennuste on yli neljä kiloa. Onneksi se on vain ennuste ja virhemarginaalit ovat aika suuret. Paitsi pään koon osalta...
Nyt se on vihdoin alkanut. Äitiysloma. Maanantai meni päiväunia nukkuessa ensimmäisen oikeasti kehnon yön jäkeen, mutta eilen jo pyörin ympäri taloa ja mietin mitä ihmettä ihmisen kuuluu äitiyslomalla tehdä. Luin sitten uusimman Rosvolat-kirjan. Nautin. Tämä todellakin on kuin lomaa, kun esikoinen on koulussa ja kakkonen käy eskaria. Periaatteessa kaikki varusteetkin ovat ennestään olemassa, ne vain pitää kaivaa varastosta esiin.
Minulla on edelleen enimmäkseen vaikeuksia ymmärtää, että meille on tulossa vauva. Vaikka isommat lapset päivittäin pohtivat aihetta ja mm. kiristävät tietoa siitä, mikä vauvan nimeksi tulee. Heillä on itse asiassa jo nimi päätettynä valmiiksi, ollut jo juhannuksesta lähtien, ja nyt ahdistusta aiheuttaa epätieto siitä hyväksyvätkö vanhemmat tuon nimen. Lupausta ei ole annettu. Aatos on kyllä kaunis nimi, mutta sopiiko se meidän pojalle? isoveljen mielestä Aatos on vekkulin ja kivan kaverin nimi.
Poika on ponteva potkiskelija ja tilaakin hänellä alkaa olla niin niukasti, että liikkumista ei voi mitenkään olla huomaamatta. Suuri osa liikkeistä näkyy myös päällepäin. Tuntuu mukavalta, että ainakin muutaman viikon ajan vielä ehdin tässä sopeutua ajatukseen.
Vaikken sitä oikein ymmärräkään, että vauva tulee, olen ymmärtänyt, että valmistelut pitäisi tehdä seuraavan kuukauden aikana, mielellään alkupainotteisesti. Pyykkikone jyllää kun laittelen vauvan vaatteita ja tavaroita käyttökuntoon. Säästin tämän urakan kokonaan äitiyslomaa varten.
Päätin jo keväällä, että tällä kertaa yritän välttää mammojen kauhukeskustelupalstoja ja olen siinä kohtuullisen hyvin onnistunut. Myöskin vauva- ja perhelehtitilaukset olen onnistunut kiertämään. Ei siellä varmaan enää mitään varsinaisesti uutta tietoa ole, alan vaan stressaamaan ja pingottamaan turhaan.
Tästä olen päässyt uudenlaiseen ongelmaan. En yhtään muista mitä kaikkea pitäisi hankkia etukäteen. Yritän olla googlettelematta, etten tulisi imaistuksi sinne keskustelupalstoille. Imetysliivit!-välähti mieleeni tuossa viime viikonloppuna kun löysin kolme paria pestäviä liivinsuojia. :D
Bepanthenia vaippaihotumaan. Eilen kävin apteekissa kyselemässä mitä he suosittelevat vauvalle ja ostin hatarien tätä tarvittiin -muistikuvieni mukaan Cuplatonta (se maksoi 14 e, järkyttävä hinta!), keittosuolaliuosta ja vesiliukoista D-vitamiinia. Muistaakseni neuvolan D-vitskut olivat öljypohjaisia ja huonosti sulavia.
Vauvan sairaalakassi on jo pakattu, omani on pakkaamatta. Pitäisi hankkia uusi hammasharja. Mitä muuta sinne laitetaan? Pillimehua ja vaihtoalkkarit kotiutumista varten? Vaihtovaatteita?
Ainahan voin siivota. Ajattelin käyttää tämän päivän järjestelemällä askartelutarvikkeitani. Ehkä. Yläkerran ikkunatkin ovat vielä pesemättä. Keväällähän päätin, että tänä vuonna ne varmasti pestään. Kesähän ei ole vielä loppu, vielä ehtii.
Jääkaappi on kamalassa kunnossa, se pitäisi pestä. Koska teemme keittiöremonttia, en millään viitsisi enää tätä vanhaa kuurailla. Tilalle tulee kuitenkin uusi viimeistään kuukauden-parin kuluttua.
Tai jos vaikka hakisin Hong Kong-tavaratalosta lisää muovisia kannellisia säilytyslaatikoita askartelutarvikkeille... Miten tuntuu siltä, että olen hieman saamaton?
Vauva oli viime viikon maanantain ultrassa raivotarjonnassa, ei kuitenkaan vielä kiinnittynyt. Kokoarvio etenkin pään mittojen puolesta nelisen viikkoa suurempi kuin keskimäärin. En ala. Minä teen vain kolme ja puolikiloisia. Tämän olisi parasta syntyä siis ennen laskettua aikaa tai voi mammalle tulla tukalat oltavat. Tämän hetkinen ennuste on yli neljä kiloa. Onneksi se on vain ennuste ja virhemarginaalit ovat aika suuret. Paitsi pään koon osalta...
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Yli kynnyksen
Pitkä tauko kirjoittamisessa totisesti nostaa kynnystä. Mistä ne kuvatkin tähän hätään? Sanottavaa olisi ajoittain, mutta kaikesta olisi tulossa kilometrin pituinen vuodatus.
Ekaluokkalaisen äitinä tämän kevään keskustelu koulurauhasta on koskettanut minua syvästi. Varsinkin kun ennakoin jo mielessäni vilkkaan, fiksun ja puheliaan poikani koulutaipaleen alkua. (Joka koittaa vasta puolentoista vuoden kuluttua, sitä kannattaakin nyt jo miettiä.) Koska poika osaa jo valmiiksi lukea ja laskea, voi hän pitkästyä. Tyttö ainakin on pitkästynyt, hännen pitkästymisensä ei tosin näy pahasti häiritsevällä tavalla. Ja mikäli poika pitkästyy, hän kyllä varmasti keksii itselleen viihdykettä joka saattaa häiritä muiden keskittymistä. Olisipa opettajalla kiinnostusta ja resursseja huolehtia siitä, että poika ei siinä vaiheessa suistu luokan omaksi häiriköksi ainakaan järkevän tekemisen puutettaan.
Olen pohtinut viimeaikoina paljon myös opettajien resursseja, auktoriteettia ja sen vaikutusta koulurauhaan. Lähipiirissäni on mitä villeimpiä, ei erityisen luottamustaherättäviä tarinoita eri tavoin erityistarpeisten lasten sopeuttamisesta "tavalliseen" koululuokkaan (Kaunis ajatus, mutta ei siis ilmeisesti ihan toimi kytännönelämässä normaaliluokkakokojen kanssa).
Pohtinut olen myös sitä, kuinka käsittämättömän pienetkin asiat voivat muodostua "ongelmaksi". Ystäväni ekaluokkalaisen pojan opettaja on lähettänyt kotiin palautetta monien muiden asioiden ohessa mm. siitä, että lapsi leikkii penaalilla tunneilla. Mietin vain, että jos tällaista leikkii penaalilla-ongelmaa ei opettaja itse saa kuriin yhden ekaluokkalaisen kanssa, kuinka hän pärjää isompien lasten ja isompien ongelmien kanssa... Kyllä se on läsnäoleva aikuinen jonka tehtävä on ensisijaisesti puuttua, muistuttaa pelisäännöistä ja asettaa ne rajat. Toivon vilpittömästi, että tässä on jokin väärinkäsitys. Ehkä viestin sävy on ollut informatiivinen, eikä "olen nostanut käteni ilmaan, tehkää nyt te lapsenne kasvattajat asialle jotain"-tyyppinen, kuten vastaanottaja oli asian ymmärtänyt. Totta on, että opettajilla menee varmasti toivottoman paljon aikaa ja resursseja muutamien tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa. Ja totuus mukana kulkevasta kouluavustajasta (joka ilmeisesti on ollut sopeuttamiskuviossa oleellinen osa ideaa?) on ei oota. Tai siis välillä kouluavustaja on, hyvin usein ei.
Kaikenkaikkiaan koulumaailma on aivan erilaista nykyään verrattuna omiin kokemuksiini 80-luvulla. Koko maailma on ihan erilainen kuin se oli 80-luvulla!
---
Kiitos vielä onnitteluista, erityisesti Fredrika ja Marika joita en ole vielä kiittänyt.
Lämpenevät ilmat nostattavat keväthuumaa. Ihana mustaviinimarjan tuoksu lehahti nenääni peruutettuani päin puskaa haravoidessani. Valkovuokot voimistelevat pensasaidan juurella valmiina aukaisemaan nuppunsa. Jospa huomenna aurinko paistaisi ja nuput viimein aukeaisivat. Krookukset ovat kaikki jo avautuneet ja joku jäniksenketale on syönyt ne sitä mukaa kun niitä on tullut. Narsissinalkuihin se ei ole vielä koskenut. Toivottavasti ei koskekaan.
Pihahommien lisäksi puuhastelemme taas kerran keittiöremonttisuunnitelman parissa. Jospa nejäs kerta toden sanoo (vai viideskö tämä jo on?).
Kaikki ajatukset kääntyvät kuitenkin väistämättä vähitellen kohti omaa napaa. Pahoinvointi on hellittänyt onneksi, joten nyt on helppoa ajoittain kokonaan unohtaa olevansa raskaana. Silloin kun en itse muista, lapset kyllä muistuttavat. Paisun kuin pullataikina ja se tuntuu vatsan nipistelynä ja vatsan ihon kutinana aika ajoin. Alan olla jo aika muhkea. Herttuatar Catherine taitaa jäädä kumpuvertailussa jo kakkoseksi vaikka hänellä due date on jo heinäkuussa.
Nyt alkaa jo 20. viikko. Luulisin. Tunnen hentoja potkuja aika ajoin. Ymmärsin yllättäen viime viikolla, että tämä pikku potkiskelija ihan oikeasti syntyy jonain päivänä ja pitäisi varmaan alkaa miettimään käytännönasioitakin. Minne hänet sitten laitetaan nukkumaan ja missä hänen vaatteitaan ja muita tavaroitaan säilytetään, esimerkiksi. Tässä talossa ei meillä olekaan ollut ihan pientä vauvaa. Poika oli jo nopealiikkeinen ja puhelias taapero kun muutimme tänne.
Alun hämmästyksen jälkeen alan innostua vauva-ajatuksesta. Tämä odotuksen alku tapahtui vaikkakin suunnitellusti, niin melkein liian helposti ja nopeasti. En ollut varautunut tällaiseen, enkä ole oikein voinut ymmärtää, että tämä on totta.
Nyt on mukava olla ja odottaa. Hormonitkin tekevät tehtävänsä, olen ihan nyyh.
Ekaluokkalaisen äitinä tämän kevään keskustelu koulurauhasta on koskettanut minua syvästi. Varsinkin kun ennakoin jo mielessäni vilkkaan, fiksun ja puheliaan poikani koulutaipaleen alkua. (Joka koittaa vasta puolentoista vuoden kuluttua, sitä kannattaakin nyt jo miettiä.) Koska poika osaa jo valmiiksi lukea ja laskea, voi hän pitkästyä. Tyttö ainakin on pitkästynyt, hännen pitkästymisensä ei tosin näy pahasti häiritsevällä tavalla. Ja mikäli poika pitkästyy, hän kyllä varmasti keksii itselleen viihdykettä joka saattaa häiritä muiden keskittymistä. Olisipa opettajalla kiinnostusta ja resursseja huolehtia siitä, että poika ei siinä vaiheessa suistu luokan omaksi häiriköksi ainakaan järkevän tekemisen puutettaan.
Olen pohtinut viimeaikoina paljon myös opettajien resursseja, auktoriteettia ja sen vaikutusta koulurauhaan. Lähipiirissäni on mitä villeimpiä, ei erityisen luottamustaherättäviä tarinoita eri tavoin erityistarpeisten lasten sopeuttamisesta "tavalliseen" koululuokkaan (Kaunis ajatus, mutta ei siis ilmeisesti ihan toimi kytännönelämässä normaaliluokkakokojen kanssa).
Pohtinut olen myös sitä, kuinka käsittämättömän pienetkin asiat voivat muodostua "ongelmaksi". Ystäväni ekaluokkalaisen pojan opettaja on lähettänyt kotiin palautetta monien muiden asioiden ohessa mm. siitä, että lapsi leikkii penaalilla tunneilla. Mietin vain, että jos tällaista leikkii penaalilla-ongelmaa ei opettaja itse saa kuriin yhden ekaluokkalaisen kanssa, kuinka hän pärjää isompien lasten ja isompien ongelmien kanssa... Kyllä se on läsnäoleva aikuinen jonka tehtävä on ensisijaisesti puuttua, muistuttaa pelisäännöistä ja asettaa ne rajat. Toivon vilpittömästi, että tässä on jokin väärinkäsitys. Ehkä viestin sävy on ollut informatiivinen, eikä "olen nostanut käteni ilmaan, tehkää nyt te lapsenne kasvattajat asialle jotain"-tyyppinen, kuten vastaanottaja oli asian ymmärtänyt. Totta on, että opettajilla menee varmasti toivottoman paljon aikaa ja resursseja muutamien tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa. Ja totuus mukana kulkevasta kouluavustajasta (joka ilmeisesti on ollut sopeuttamiskuviossa oleellinen osa ideaa?) on ei oota. Tai siis välillä kouluavustaja on, hyvin usein ei.
Kaikenkaikkiaan koulumaailma on aivan erilaista nykyään verrattuna omiin kokemuksiini 80-luvulla. Koko maailma on ihan erilainen kuin se oli 80-luvulla!
---
Kiitos vielä onnitteluista, erityisesti Fredrika ja Marika joita en ole vielä kiittänyt.
Lämpenevät ilmat nostattavat keväthuumaa. Ihana mustaviinimarjan tuoksu lehahti nenääni peruutettuani päin puskaa haravoidessani. Valkovuokot voimistelevat pensasaidan juurella valmiina aukaisemaan nuppunsa. Jospa huomenna aurinko paistaisi ja nuput viimein aukeaisivat. Krookukset ovat kaikki jo avautuneet ja joku jäniksenketale on syönyt ne sitä mukaa kun niitä on tullut. Narsissinalkuihin se ei ole vielä koskenut. Toivottavasti ei koskekaan.
Pihahommien lisäksi puuhastelemme taas kerran keittiöremonttisuunnitelman parissa. Jospa nejäs kerta toden sanoo (vai viideskö tämä jo on?).
Kaikki ajatukset kääntyvät kuitenkin väistämättä vähitellen kohti omaa napaa. Pahoinvointi on hellittänyt onneksi, joten nyt on helppoa ajoittain kokonaan unohtaa olevansa raskaana. Silloin kun en itse muista, lapset kyllä muistuttavat. Paisun kuin pullataikina ja se tuntuu vatsan nipistelynä ja vatsan ihon kutinana aika ajoin. Alan olla jo aika muhkea. Herttuatar Catherine taitaa jäädä kumpuvertailussa jo kakkoseksi vaikka hänellä due date on jo heinäkuussa.
Nyt alkaa jo 20. viikko. Luulisin. Tunnen hentoja potkuja aika ajoin. Ymmärsin yllättäen viime viikolla, että tämä pikku potkiskelija ihan oikeasti syntyy jonain päivänä ja pitäisi varmaan alkaa miettimään käytännönasioitakin. Minne hänet sitten laitetaan nukkumaan ja missä hänen vaatteitaan ja muita tavaroitaan säilytetään, esimerkiksi. Tässä talossa ei meillä olekaan ollut ihan pientä vauvaa. Poika oli jo nopealiikkeinen ja puhelias taapero kun muutimme tänne.
Alun hämmästyksen jälkeen alan innostua vauva-ajatuksesta. Tämä odotuksen alku tapahtui vaikkakin suunnitellusti, niin melkein liian helposti ja nopeasti. En ollut varautunut tällaiseen, enkä ole oikein voinut ymmärtää, että tämä on totta.
Nyt on mukava olla ja odottaa. Hormonitkin tekevät tehtävänsä, olen ihan nyyh.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Pesänrakennusvietti?
Maaliskuun kirkas auringonpaiste on ilmeisesti laukaissut minussa raivaus- /siistimis-/ järjestelyvimman. Tai se ajatus, että nyt pitäisi keskittyä keittiöremonttiin, jotta se oikeasi tulisi tehtyä edes tänä kesänä. Olemme sitä jo useampana vuonna olleet tekemässä ihan varmasti. Edelleen se on tekemättä ja lattiat ovat talvella hyytävän kylmät.
Tai sitten kyse on pesänakennusvietistä.
Mietin pitkään miten asian ketoisin, kertoisinko. Takkahuoneen lattialta löytyi tällainen lappunen, tyttären tärkeitä muistiinpanoja. Tässähän se on, pähkinän kuoressa.
Olemme innoissamme.
Olen huonovointinen.
Epämääräinen olotila pitää kiitettävästi kummallisen, täysin luonnottoman siivoiluvimman kurissa.
Keittiöremontti olisi kyllä korkea aika saada ponnistettua tänä kesänä. Ensimmäisenä tärkeänä palana puuttuu edelleen hyvä kirvesmies joka ymmärtää vanhojen talojen päälle...
Tai sitten kyse on pesänakennusvietistä.
Mietin pitkään miten asian ketoisin, kertoisinko. Takkahuoneen lattialta löytyi tällainen lappunen, tyttären tärkeitä muistiinpanoja. Tässähän se on, pähkinän kuoressa.
Olemme innoissamme.
Olen huonovointinen.
Epämääräinen olotila pitää kiitettävästi kummallisen, täysin luonnottoman siivoiluvimman kurissa.
Keittiöremontti olisi kyllä korkea aika saada ponnistettua tänä kesänä. Ensimmäisenä tärkeänä palana puuttuu edelleen hyvä kirvesmies joka ymmärtää vanhojen talojen päälle...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)