Kompostikummi

Luin taannoin Kotiliedestä (tai Kodin kuvalehdestä?), että Martoilla on sienikummipalvelu. Aivan loistava keksintö! Siis kokeneita sienestäjiä jotka lähtevät mukaan metsään opastamaan ja henkiseksi tueksi vasta-alkajalle. Sellaisen minäkin haluan. Haikaileva (ja itsekäs) luonteeni käy tässä taas esiin, olen suunnitellut Marttoihin liittymistä tämän vuoksi jo jonkun vuoden. Vaan enhän mää nyt voi silleen ketään vaivata. Ja mitäs jos saan sellaisen kummin, jonka kanssa juttu ei luista? Sitten rämmimme siellä tihkusateessa vaivautuneina. Ja minä mietin voinko tätäkään sientä ottaa kun tuohan sen löysi enkä minä ja nyt sillä jää oma kori ihan tyhjäksi. Tai jos hän pitää puolensa jupisen itsekseni kun minulle ei tule koriin yhtään sieniä.

Ajatus tupsahti mieleeni kun annoin eilen kompostillemme apetta ja totesin
1) se haisee taas
2) jokakeväinen lämpökuhahdus näyttäisi olevan alkamassa.

Tarvitsisin nimittäin myös kompostikummin. Luulen, että naapuritkin ovat ajoittain sitä mieltä. Miten ihmeessä kompostoiminen, minkä "luonto hoitaa ihan itsestään" voi olla näin mahdottoman hankalaa? Kohta neljä vuotta kompostoimista harjoitelleena totean, että ainoa kerta vuodessa kun meidän kompostimme lämpötila hurahtaa viiteenkymppiin tai yli, on keväällä juuri sulamisen jälkeen. Ja pari kertaa vuodessa se haisee. Eikä se moska mitä alaluukusta "multana" pitäisi tulla ole todellakaan sellaista, että paljaat käteni siihen upottaisin. Yleensä siinäkin on jälkihajua. (Tavalliseen/oikeaan multaan voin kyllä sormeni upottaakin.) Jatkamme harjoituksia...

Sitten mieleeni juolahti, että oikeastaan tarvitsisin myös lintukummin. Haluaisin oppia tunnistamaan linnunlauluja. Lintuja myös, mutta näköhavainnot ovat aina niin lyhyitä etten pysty sen perusteella sanomaan juuta tai jaata. "Oli siinä aika paljon ruskeaa, niin ja sillä oli siivet. Pyrstöä en huomannut.". Minussa on varmasti potentiaalia, vaikka harakan ja variksenkin laulun opin erottamaan toisistaan vasta kymmenisen vuotta sitten.

Meillä on se pattereilla toimiva sirkuttava lintukirja. Tytär on siitä innostunut ja ilmoitti haluavansa lähteä äidin kanssa lintuja bongaamaan. Mitähän siitäkin tulisi, anna mun nauraa...

Kasvien tunnistaminen on helpompaa, ne eivät yleensä karkaile mihinkään. Voin istua kirjan kanssa vieressä ja tuumia lehden muotoja jne, käydä vaikka googlettamassa välillä ja palata tarkistamaan vielä kerran. Silti, puutarhakummikin olisi kyllä hyvä. Ainakin sellainen hyötytarhakummi. Meillä on nyt kahtena kesänä ollut kasvatuslaatikko jossa olemme kasvattaneet retiisejä, herneitä, porkkanoita, punajuurta, ruohosipulia, ja kaupan ruukkuyrttejä (ruohosipuli on monivuotinen :).

Toissakesänä porkkanaviljelyni kuuma kysymys oli mitä ihmettä niille porkkanoille tehdään kun ne mullataan? Keneltä tätä voisi kysyä kun kirjallisuudesta ei löydy vastausta näin yksinkertaisiin kysymyksiin. Aika kauan haeskelin mitä multaaminen tarkoittaa, sillä ei Pentti Alanko tai kukaan muukaan puutarhalehtien guru selitä teksteissään yksityiskohtaisesti alkeita. Todetaan vain, että mullataan heinäkuussa tms. Lopulta päättelin jonkun mutkan kautta, että lisään niiden juurelle multaa. Käytännön murheita on muitakin. Viinimarjapuskien, ruusupuskien ja omenapuun leikkaamiseenkin ottaisin mielelläni henkistä tukea! Noin alkajaisiksi. Ja vuohenputken kukistamiseen ;)

Kotkansiipi

Toivomuslistani alkaa muuten taas kerran kuullostaa Martoilta. Miksi en siis ottaisi seuraavaa luonnollista askelta ja liittyisi. Ehkä siksi, että en halua joutua järjestötoiminnan pyörteeseen. En nyt ainakaan kun lapset ovat vielä pieniä. Kun annat järjestölle pikkusormen, se vie koko käden...

Kummitoivomuslistan paisuessa mietiskelin mitä muita kummeja ihmisellä olisi hyvä olla. Tilaukseen laittaisin myös trikoo/saumuriompelukummin, positiivisen ajattelun kummin ja liikuntakummin. Tarvetta olisi myös kyvylle valmistaa monipuolista terveellistä kotiruokaa vaivatta, ura-/elämänvalmennukselle jne.

Ja luonnollisesti nämä kaikki kummit olisivat kaikki eri henkilöitä, sillä itsetuntoni saattaisi romahtaa lopullisesti jos joutuisin yks kaks tekemisiin sellaisen yli-ihmisen kanssa jolla on ihan kaikki elämänalueet hallinnassa. (Paitsi ehkä jos hän olisi mummi.)

Poden edelleen harrastuksen puutetta. Kodista ulkomaailmaan samanhenkiten ihmisten pariin vievän harrastuksen puutetta.

Haaveissani suunnittelin perustavani jonkun kerhon. Se voisi olla vaikka kummikerho. Sellainen kerho joka kokoontuu n. kerran kuussa juomaan kahvia, käsitöimään jne, ja tietysti jutustelemaan mukavia... Haluaisin kuulua ompeluseuraan tai kirjallisuuspiiriin. Sellaiseen jossa kukaan ei ole himoälykkö tai suorittaja. Voidaan keskustella isoistakin asioista, mutta ei aleta kiihkoilemaan. Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Samanhenkisiä ihmisiä jotka nauttivat kokoontumisesta. Voisimme joskus käydä elokuvissakin.

Tänään olen kyllä tosi negatiivinen. Olen pyöritellyt tätä kerhoajatusta jo viikon verran. Kuka muka haluaisi mun kerhooni. Ja sitten heti eteeni ryöpsähtää kauhuskenaario siitä kuinka tuntemani himosuorittajakin haluaa mukaan. Hän, joka aina haastaa, minä vetäydyn. Mikä saa hänet hyökkäämään entistä hankammin. Kuvio toistuu oli puheenaihe mikä tahansa. Luulen, että olemme kotoisin eri planeetoilta.

En yhtään pidä siitä, että kaikkia ei huolita mukaan. Ja silti olen itse tekemässä sitä samaa. Häpeän. Minäpä olen huono ihminen kun en huoli kaikkia kerhooni mukaan. Parasta olla perustamatta kerhoja niin ei tule ongelmia. Tai sitten pitää perustaa salaseura!

Ajatus kummista on kyllä tosi mukava. Voisin sitten vastapalvelukseksi ruveta vaikka villasukkakummiksi. En ehkä edistyneille, mutta alkeet pystyn kyllä opettamaan/auttamaan, poimin sujuvasti pudonneita silmukoita ja selvittelen muita sotkuja.

Elokuvakerhokin voisi kyllä olla ihan kiva. Näillä nurkilla siihen voisi löytä paremmin osallistujiakin kuin mun ompeluseuraani...

---

Olinko tässä muuten juuri sitä mieltä, että minulla on liikaa käsityötarvikkeita? Mulla oli äsken heikko hetki. Kävin taas seikkailemassa joissakin blogeissa (tämä hävisi taas painettuani siellä ollutta linkkiä, muuten kertoisin kyllä missä), että Tapion kaupassa on Drops-lanka-ale. Tilasin ihan vaan pari kerää... yhä lankaa josta ajattelin tehdä villatakin ja toista josta suunnittelen hartiahuivia. Kolmas lanka on sukkalanka.  Nyt mietin, että mahdanko olla ihan järjissäni.

Vanhan talon piha

Väitän tuossa otsikon alla olevassa tekstissä blogin sisältävän positiivisen asenteen opettelua ja vanhan talon elämää. Näitä kahta minun elämäni on sisältänyt jo monta vuotta, mutta enpä tiedä onko se varsinaisesti näkynyt täällä blogissa mitenkään.

Nämä kaksi kuuluvat tavallaan kai yhteenkin -minun elämässäni. Kuukauden kuluttua olemme asuneet täällä kodissa neljä vuotta. Olen suunnitellut kodin remonttien ennen-nyt-vertailua jo pidemmän aikaa, sen ajatuksen pulpautti uudestaan pinnalle ehkä muuttoremppapuuhissa oleva Marika. Tai Fredrika Johnson joka on nyt myös remonttipuuhissa.

Ajatus vanhasta monen eri "oman maun mukaan" korjaillusta, sieltä täältä repsahtelevasta omakotitalosta, jossa tehdään loputtomasti remonttia omin voimin (joka ei valmistu koskaan), ei oikein ole istunut unelmieni maisemaan. Järjestelmällisyytemme ja siisteyttä rakastavan luonteemme (-ei tässä elämässä-) huomioiden ei ole yllätys, että esimerkiksi työhuoneen uusi itikkaverkko on jo kaksi kesää odottanut asentamista eteisen avohyllykössä rullalla. Makuuhuoneiden ikkunoihin verkot kylä on vaihdettu.

Kiersimme omakotitaloesittelyjä jo parina vuonna ennen kuin tämä nykyinen kotimme tuli vastaan. Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Paitsi ehkä miehellä.

Kriteerit olivat:
1) Iso tontti. Me haluamme lebensraumia. Pihaa vähintään 1000m2. Kovin paljon enemmästä näillä seuduilla on turha haaveilla, jo 2000m2 tontilla on riski tulla pakkolohkotuksi meidän elinaikanamme.
2) Miellyttävä ympäristö. Talolle voi aina tehdä kaikenlaista, mutta ikkunasta avautuvaa maisemaa ei voi juuri muuttaa.
3) Alakoulu kohtuullisen, turvallisen kävelymatkan päässä.
4) Julkiset liikenneyhteydet. En halua rakentaa elämääni yksityisautoilun varaan.
5) Terve talo. Ei mitään massiivisia peruskorjausremontteja tai muuten tikittäviä aikapommeja.

Turha kai mainitakaan, että meikäläisten varoilla ei ostella 2000-luvulla rakennettuja omakotitaloja.

Kun kaupat oli tehty, kriisiydyin itsekseni (taisi Mies ja muutama muukin saada kyllä osansa) siitä, että olemme haukanneet liian suuren palan.  En kertakaikkiaan voi elää keskeneräisen remontin keskellä vuosikausia.

Hyvin tiesin. Nyt on neljäs vuosi alkamassa ja edelleen on puolet kiireellisistä/välttämättömistä hommista tekemättä. Mm keittiöremontti. Ja hyvinhän täällä porskutetaan. Mutta toisaalta emme ihan täyskaaoksessakaan asu (tästä saattaa olla eri näkemyksiä katsojasta riippuen), en ainakaan sanoisi remontin keskellä. Remontti on kuitenkin edelleen kesken. Joka huoneessa jotakin on kesken, paljon on täysin aloittamattakin. Ja ulkona myös.  Paljon on asioita joille emme ole tehneet mitään kun vielä ei ole kirkastunut miten kokonaisuuden toteuttaisi. Luultavasti näin tulee olemaan maailman tappiin saakka.

Viimeisestä neljästä vuodesta kaksi ensimmäistä olivat todella rankat. Moneen kertaan  olen katunut, että tähän lähdin. Ei siksi, ettei tämä omakotitalo olisi ihan kiva vaan siksi, että rahkeeni eivät riitä.  Kahden ensimmäisen vuoden sisään mahtuu parikymmentä korvatulehdusta (ja alkava pelko siitä, että tässä talossa on hometta kun lapset koko ajan sairastavat), aika paljon valvomista, paluuni työelämän ja isoja muutoksia työpaikallani. Suurin kompastuskivi kuitenkin on ollut se, etten ole kokenut aidosti toteuttavani omaa unelmaani. Vanha kotimmekin oli ehkä liian kaunis ja uusi. Tämä talopolo on aika kaukana harmonisesta nukkekodistani. Tai edes ajan henkeä ja/tai perinteitä vaalivasta kunnostustyöstä.

Nyt kesän korvalla uskon taas, että minusta voi sittenkin tulla omakotitaloihminen.  Olen haravoinut pihaa toissa viikon antaumuksella. Viimeisen viikon olen sairastanut ja polte päästä haravoimaan ja nyppimään on kova. Miksi pitää olla kipeä juuri silloin kun kaikkein mieluiten olisi ulkona huhkimassa?

Nurmikkoa, tai siis vuohenputkea kesällä 2008

Piha oli pahoin umpeenkasvanut tänne muuttaessamme. Pihan laidasta löytyi vyötärönkorkuinen vuohenputkipöheikkö josta paljastui mm. yksi karviaispensas ja viisi suurta raparperi"pensasta". Kaikenlaista muutakin on löytynyt kun olemme raivanneet. Edellinen asukas ei ollut ehtinyt panostaa pihan hoitoon.

Vuohenputkiviidakkoa on suitsittu ruohonleikkurilla, Round-upilla (sitä käytetään vain hätätapauksissa ja erityispaikoissa. Jos tiedät Round-upille ekologisemman ja turvallisemman vaihtoehdon, olen kiitollinen vinkistä :). Lisäksi  olen kaivanut juuria pois käsin ja käsitalikolla (mikä lie sen työkalun oikea nimi), sanoisin satoja litroja. Minä ja vuohenputki käymme uuvutuskamppailua, mutta minä aion voittaa. Etanoiden määräkin on vähäisempi nyt kun vuohenputki on kutakuinkin aisoissa.

Kuvat ennen ja jälkeen ovat virkistäviä. Ja ehdottomasti lisäävät positiivisuuttani. Vaikka tuntuu, ettemme saa yhtään mitään valmiiksi, on jotain kuitenkin todistettavasti tehty. Tässä muutamia maistiaisia.

Autotalli ja puuvaja ennen

heinäkuu (?) 2008

ja nyt.

1.5.2012

Kuten kuvasta näkyy, maalattu on. Autotallin ovet on vaihdettu. Ja kuvassa näkyvät istutuksetkin on suurelta osin uusittu.

Takapiha on kokenut toistaiseksi radikaaleimman muodonmuutoksen.
Ennen talon takana pihaa rajasi 5m leveä 10m pitkä ja n. metrin korkea jätemaakasa. Kasan päällä rehotti villi sekamelska pajukkoa, jättibalsamia, akileijaa ja karhunköynnöstä. Pihan puolelle näkyvällä nurkalla oli vähän vuorenkilpeä.

Takapiha kesällä 2008

Kasa kaivettiin ylös bobcatilla, kasasta löytyneet tiilet, betoninpalat, pyykkitelineet,  vanhat ovet, jne. eroteltiin maa-aineksesta ja kaikki kärrättiin kaatopaikalle.

Kasan alta haudattuna löytyi myös vanha romutettu ja maalla täytetty maakellari. Sekin kaivettiin esiin, purettiin ja osat kärrättiin kaatopaikalle. Talon seinustalla muuten näkyy vanha lipputanko. Sekin on hävitetty.

Takapiha 1.5.2012

Tontin rajalle on nyt istutettu marja-aroniaa, jossain vaiheessa siinä on siis pensasaita. Viettävää osaa peittää mm. sammalleimu, ketoneilikka, päivänliljat ja näin keväällä kaikenlaiset sipulikasvit. Villitulppaanini näyttävät olevan ihastuttavan villejä, ne ovat todellakin lisääntyneet. Samoin narsissit, joiden istutusväli on muistaakseni jopa 30cm ja jotka näyttivät viime keväänä onnettomilta ripoteltuna sinne tänne, näyttävät tiivistyneen. Tämä tarkoittaa, että uusia yksilöitä on putkahdellut joukkoon!

Takapihan rinteessä:

Narsisseja

Balkanin vuokko

Kirsikka näyttää olevan vahingoittumaton. Lehtisilmut ovat niin pulleat, että näkyvät keittiön ikkunasta. Ulkona sataa. Ensiviikolla kevään ihme rävähtää täyteen kukoistukseensa!

Ihastuttavaa toukokuuta teille kaikille!

Karnaluks

Tallinnan matkalla kävimme minun toivekohteessani Karnaluksissa, paljon suitsutetussa käsityötarviketaivaassa.

Menimme sinne koko perhe, eli mies ja lapset olivat mukana. Tiesin, että se on shoppailun kannalta vähemmän järkevää, mutta minulla ei oikesti ole tarvetta uusille käsityötarvikkeille ennen kuin vanhoja on käytetty pois. Niitä pitäisi käyttää pois paljon. Ja ongelmahan ei ole inspiraation puutteessa vaan ajan puutteessa, se ei uusilla ihanilla tarvikkeilla häviä.

Olin jo etukäteen päättänyt, että yritän keskittyä vain ihailemaan ja hämmästelemään. Ostan vain, mitä oikeasti tarvitsen. Budjetti oli 50e (paitsi jos törmään johonkin ihanaan joka on ihan pakko saada.) Tavoitteenani oli löytää bambupuikkoja kokoa 2,5.

Shoppailuapulaiseni eivät luonnollisesti malttaneet millään pitää näppejään erossa ihanuuksia notkuvista hyllyistä. Mieskin totesi hinnat hyvin edullisiksi ja myöntyi antamaan lapsille luvan ostaa jotain. Lapset haalivat ostoskoriin helmiä...

 

Poika ihastui tähän kangasmerkkiin, joka on melkein kahden kämmenen kokoinen. Muta kun ei maksanut paljon, menköön.

Kun kerran ostimme helmiä, piti ostaa myös helmityölankaa sekä neuloja, sillä minulla ei niitä ennestään ollut. Muistan omasta lapsuudestani kuinka epäpalkitsevaa oli helmitöiden tekeminen "tavallisella" langalla ja neulalla. Aina se tavallinen neula jäi silmästään jumiin sinne helmien reikiin. Ja lanka alkoi hiutua kesken pujottelun.

Minä löysin etsimiäni bambupuikkoja. Kun suomessa näistä saa pulittaa helposti 8,5€ setti, Karnaluksissa hinta oli n. 3,75€+alv 10%. Ohuita puikkoja oli hyvin. Kaduttaa, etten ottanut 2,0 puikkoja myös. Yhden setin nappasin heti käyttöön.

Kuvista puuttuu ainakin parsinneulasetti joka otettiin myös heti käyttöön. Saattaa puuttua jotain muutakin. Alarivissä oleva pahvilevy on täynnä värikkäitä hakaneuloja. Minulla on juuri pulpahtamassa idea mihin aion niitä käyttää ;). Pysyimme muuten budjetissa. Olen ylpeä itsestäni, vastustin kiusauksia ansiokkaasti. Pitkään pyörittelin kädessäni ihanaa vihreää pellavasekoitelankaa.

Jos muuten innostut matkaamaan Karnaluksiin, on syytä huomioida, että siellä voi maksaa vain käteisellä. Muuten voip mennä reissu pilalle.

Kauppa oli pullollaan kaikkea ihanaa:

Poika ihastui näihin höyhenpuuhkiin. Olimme tylsiä emmekä kuitenkaan antaneet ostaa. Askarteluvälineeksi.

Karnaluks on ilmeisesti jonkinlainen tukkumyymälä.  Ulkopuolella ei ole juurikaan mainoksia tai opasteita. Esillepanoon ja markkinointiin ei ilmeisesti ole tarvetta panostaa, kauppa käy muutenkin. Kaiken huippu on, että kiivettyäsi kerrostalon yläkerroksiin, pitää vielä painaa summeria pästäkseen kauppaan sisään... Pitää siis todella uskoa tietävänsä minne on menossa jotta pääsee perille. Mutta se kannattaa.

Näissä kuvissa näkyy vain todella pieni osa kaupasta. Alimmassa kuvassa nurkka lankaosastosta.  En ehtinyt edes käydä kangasosastolla, sillä yritin kuumeisesti miettiä hyviä perusteluja ostaa itselleni kaikkia muita ihania asioita...

Seuraavalla kerralla menen kyllä ilman lapsia. Pitää ottaa mukaan vedettävä ostoskärry ;) ja kunnon rahamassi...

Hyvää vappua!

Tässä on nyt sellainen pulma, että minulla on ihan kamalasti asiaa, mutta kun kirjoitan, tekstiä tulee ainakin kilometrin. Joten julkaistavaa tekstiä ei tule. Sillä jos tekstiä on kilometrin, ei sitä kukaan jaksa kuitenkaan lukea...

Hauskaa vappua kuitenkin!