Väitän tuossa otsikon alla olevassa tekstissä blogin sisältävän positiivisen asenteen opettelua ja vanhan talon elämää. Näitä kahta minun elämäni on sisältänyt jo monta vuotta, mutta enpä tiedä onko se varsinaisesti näkynyt täällä blogissa mitenkään.
Nämä kaksi kuuluvat tavallaan kai yhteenkin -minun elämässäni. Kuukauden kuluttua olemme asuneet täällä kodissa neljä vuotta. Olen suunnitellut kodin remonttien ennen-nyt-vertailua jo pidemmän aikaa, sen ajatuksen pulpautti uudestaan pinnalle ehkä muuttoremppapuuhissa oleva Marika. Tai Fredrika Johnson joka on nyt myös remonttipuuhissa.
Ajatus vanhasta monen eri "oman maun mukaan" korjaillusta, sieltä täältä repsahtelevasta omakotitalosta, jossa tehdään loputtomasti remonttia omin voimin (joka ei valmistu koskaan), ei oikein ole istunut unelmieni maisemaan. Järjestelmällisyytemme ja siisteyttä rakastavan luonteemme (-ei tässä elämässä-) huomioiden ei ole yllätys, että esimerkiksi työhuoneen uusi itikkaverkko on jo kaksi kesää odottanut asentamista eteisen avohyllykössä rullalla. Makuuhuoneiden ikkunoihin verkot kylä on vaihdettu.
Kiersimme omakotitaloesittelyjä jo parina vuonna ennen kuin tämä nykyinen kotimme tuli vastaan. Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Paitsi ehkä miehellä.
Kriteerit olivat:
1) Iso tontti. Me haluamme lebensraumia. Pihaa vähintään 1000m2. Kovin paljon enemmästä näillä seuduilla on turha haaveilla, jo 2000m2 tontilla on riski tulla pakkolohkotuksi meidän elinaikanamme.
2) Miellyttävä ympäristö. Talolle voi aina tehdä kaikenlaista, mutta ikkunasta avautuvaa maisemaa ei voi juuri muuttaa.
3) Alakoulu kohtuullisen, turvallisen kävelymatkan päässä.
4) Julkiset liikenneyhteydet. En halua rakentaa elämääni yksityisautoilun varaan.
5) Terve talo. Ei mitään massiivisia peruskorjausremontteja tai muuten tikittäviä aikapommeja.
Turha kai mainitakaan, että meikäläisten varoilla ei ostella 2000-luvulla rakennettuja omakotitaloja.
Kun kaupat oli tehty, kriisiydyin itsekseni (taisi Mies ja muutama muukin saada kyllä osansa) siitä, että olemme haukanneet liian suuren palan. En kertakaikkiaan voi elää keskeneräisen remontin keskellä vuosikausia.
Hyvin tiesin. Nyt on neljäs vuosi alkamassa ja edelleen on puolet kiireellisistä/välttämättömistä hommista tekemättä. Mm keittiöremontti. Ja hyvinhän täällä porskutetaan. Mutta toisaalta emme ihan täyskaaoksessakaan asu (tästä saattaa olla eri näkemyksiä katsojasta riippuen), en ainakaan sanoisi remontin keskellä. Remontti on kuitenkin edelleen kesken. Joka huoneessa jotakin on kesken, paljon on täysin aloittamattakin. Ja ulkona myös. Paljon on asioita joille emme ole tehneet mitään kun vielä ei ole kirkastunut miten kokonaisuuden toteuttaisi. Luultavasti näin tulee olemaan maailman tappiin saakka.
Viimeisestä neljästä vuodesta kaksi ensimmäistä olivat todella rankat. Moneen kertaan olen katunut, että tähän lähdin. Ei siksi, ettei tämä omakotitalo olisi ihan kiva vaan siksi, että rahkeeni eivät riitä. Kahden ensimmäisen vuoden sisään mahtuu parikymmentä korvatulehdusta (ja alkava pelko siitä, että tässä talossa on hometta kun lapset koko ajan sairastavat), aika paljon valvomista, paluuni työelämän ja isoja muutoksia työpaikallani. Suurin kompastuskivi kuitenkin on ollut se, etten ole kokenut aidosti toteuttavani omaa unelmaani. Vanha kotimmekin oli ehkä liian kaunis ja uusi. Tämä talopolo on aika kaukana harmonisesta nukkekodistani. Tai edes ajan henkeä ja/tai perinteitä vaalivasta kunnostustyöstä.
Nyt kesän korvalla uskon taas, että minusta voi sittenkin tulla omakotitaloihminen. Olen haravoinut pihaa toissa viikon antaumuksella. Viimeisen viikon olen sairastanut ja polte päästä haravoimaan ja nyppimään on kova. Miksi pitää olla kipeä juuri silloin kun kaikkein mieluiten olisi ulkona huhkimassa?
 |
| Nurmikkoa, tai siis vuohenputkea kesällä 2008 |
Vuohenputkiviidakkoa on suitsittu ruohonleikkurilla, Round-upilla (sitä käytetään vain hätätapauksissa ja erityispaikoissa. Jos tiedät Round-upille ekologisemman ja turvallisemman vaihtoehdon, olen kiitollinen vinkistä :). Lisäksi olen kaivanut juuria pois käsin ja käsitalikolla (mikä lie sen työkalun oikea nimi), sanoisin satoja litroja. Minä ja vuohenputki käymme uuvutuskamppailua, mutta minä aion voittaa. Etanoiden määräkin on vähäisempi nyt kun vuohenputki on kutakuinkin aisoissa.
Kuvat ennen ja jälkeen ovat virkistäviä. Ja ehdottomasti lisäävät positiivisuuttani. Vaikka tuntuu, ettemme saa yhtään mitään valmiiksi, on jotain kuitenkin todistettavasti tehty. Tässä muutamia maistiaisia.
Autotalli ja puuvaja ennen
 |
| heinäkuu (?) 2008 |
ja nyt.
 |
| 1.5.2012 |
Takapiha on kokenut toistaiseksi radikaaleimman muodonmuutoksen.
Ennen talon takana pihaa rajasi 5m leveä 10m pitkä ja n. metrin korkea jätemaakasa. Kasan päällä rehotti villi sekamelska pajukkoa, jättibalsamia, akileijaa ja karhunköynnöstä. Pihan puolelle näkyvällä nurkalla oli vähän vuorenkilpeä.
 |
| Takapiha kesällä 2008 |
Kasan alta haudattuna löytyi myös vanha romutettu ja maalla täytetty maakellari. Sekin kaivettiin esiin, purettiin ja osat kärrättiin kaatopaikalle. Talon seinustalla muuten näkyy vanha lipputanko. Sekin on hävitetty.
 |
| Takapiha 1.5.2012 |
Tontin rajalle on nyt istutettu marja-aroniaa, jossain vaiheessa siinä on siis pensasaita. Viettävää osaa peittää mm. sammalleimu, ketoneilikka, päivänliljat ja näin keväällä kaikenlaiset sipulikasvit. Villitulppaanini näyttävät olevan ihastuttavan villejä, ne ovat todellakin lisääntyneet. Samoin narsissit, joiden istutusväli on muistaakseni jopa 30cm ja jotka näyttivät viime keväänä onnettomilta ripoteltuna sinne tänne, näyttävät tiivistyneen. Tämä tarkoittaa, että uusia yksilöitä on putkahdellut joukkoon!
Takapihan rinteessä:
 |
| Narsisseja |
 |
| Balkanin vuokko |
Kirsikka näyttää olevan vahingoittumaton. Lehtisilmut ovat niin pulleat, että näkyvät keittiön ikkunasta. Ulkona sataa. Ensiviikolla kevään ihme rävähtää täyteen kukoistukseensa!
Ihastuttavaa toukokuuta teille kaikille!
Niin realistinen kuvaus "vanhan talon unelmasta", kun kaikki on loputtomasti kesken! ;o)
VastaaPoistaItsekin olin 6 vuotta sitten "kaikki-heti-valmiiksi-NYT!" -tyyppiä, mutta jalostunut (??) tänä aikana "no-tehdään-kun-keritään-on tässä-kiireempääkin" -henkilöksi... Onkohan se hyvä vai huono asia??
Täytyy kuitenkin sanoa, että asun taloa hyvillä mielin, tietynlainen kiireettömyys, rauha ja tekemisen ilo ovat nyttemmin tärkeämpiä kuin "vimpanpäälle edustuskelpoinen". :o)
Ja piha! Ennen en olisi voinut kuvitellakaan mönkiväni puutarhapuuhissa, nyt se on äärimmäisen tyydyttävää!
Niin se ihminen muuttuu! :oD
Ihanaa, jos voi ajaa muita kohti kaaosta myös ;) tällä hetkellä tuntuu, että remontti kestää ikuisuuden. Pölyä on joka paikassa, eikä meillä ole väliovia alakerrassa, että sen leviämisen estäisi. Mutta muutaman viikon kuluttua tilanne on jo toinen. Mekään emme saa itse tehdyksi, minun portaikon maalaamiseni on odottanut puoli vuotta ja mieheltä puuttuu edelleen listoja vintistä. Remonttimiehet tekevät meillä isoimmat hommat, jolloin valmista myös jossain vaiheessa tulee. Mutta kyllä teillä on muutamassa vuodessa tapahtunut, vautsi! Nuo ennen ja jälkeen kuvat ovat tosi hyviä, niistä näkee työn ja tapahtumien määrän. MInusta tuntuu että minun ja unelmani välillä sisällä talossa on liikaa tavaraa. En tavoita toivomaani järjestystä, kun kaikille tavaroille ei vain löydy paikkaa. Tsemppiä ja pitkää pinnaa, hiljaa hyvä tulee!
VastaaPoistaKäy kurkkaamassa, blogissani on tunnustus mukavan monipuoliselle ja verrattoman vaihtelevalle blogillesi! :o)
VastaaPoistaLoistava kirjoitus! Mä itse uskon, että pienet positiiviset eteenpäin nytkähdykset palkitsevat niin paljon, että sen keskeneräisyyden kestää. Ajattelepa uutta kukkapenkkiä, joka aiheuttaa ilon sykähdyksen joka kerta ohi kävellessä, vaikka toisella puolen käytävää velloisi polvenkorkeudelta vuohenputkea. Se keskeneräisyys vaan vaatii harjoittelua eikä todellakaan ole helppoa.
VastaaPoistaMun kauhuskenaario olisi täydellinen omakotitalo täydellisellä pihalla, jossa kaikki olisi valmiina. Mitä mä sitten tekisin ja mistä stressaisin? :)
Kiitos Paula, Fredrika ja Mirka.
VastaaPoistaPaula, Kiireettömyys ja rauha, siinä minunkin tavoitteeni. Kunhan tästä päästään sellaiselle tasolle,että ne suurimmat kivenmurikat on saatu kenkää hiertämästä, otan loman remppahommista :). (Rehellisyyden nimissä olen löysäillyt jo talven ja löysästi tämä kevätkin on osaltani mennyt. Mies on projekteissa vetävä voima, minä suunnittelen ja huollan jälkikasvua. Miehellä on nyt menossa autotalliprojekti...
Täytyy kerätä näitä ennen-jälkeen kuvia enemmänkin. Lähtötilanne muuttaessamme oli aika hurja :D. Makuuhuoneemme mm. oli sini-oranssi, Tapparav värit nääs. Parisen vuotta siinä taisi mennä ennen kuin ehdimme sinne vaihtamaan tapetit. Siellä kuitenkin ollaan enimmäkseen silmät kiinni ja pimeässä niin sen kiireellisyys ei ollut kovin suuri :D.
Fredrika, me teippasimme jossain vaiheessa muovia oviaukkoihin pölyn leviämistä hillitsemään. Tuplamuovi niin, että vastakkainen pitkä sivu on teipattu kiinni seinään/ karmiin toimii vielä paremmin, mutta kulkeminen on paljon hankalampaa.
Minä olen huomannut, että tavaroiden omien paikkojen löytymiseen uudessa kodissa menee yleensä vuosi-pari. Pitää tutustua taloon että yhteinen rytmi löytyy. Sitten kun on kotiutunut, osaa unenpöpperössä pimeässäkin jo suunnistaa epäröimättä ja koti tuntuu viimein taas -kodilta-.
Silloin sama tavaramääräkin jotenkin vaan sopii kätevästi pienempään tilaan ja arkikin on sujuvampaa. (Tai ehkä silloin on hahmottunut se mikä on turhaa ja siitä on henkkiuduttu eroon?) Ennen kotiutumista en oikein löydä rauhaa, siksikin muuttaminen on niin rasittavaa.
Mirka, huomaan usein keskittyväni "työ ennen huvia"-moodissa eteenpäin painaltamiseen ilman, että huomaan positiivisia eteenpäin nytkähdyksiä. Hyvin helposti huomaan enemmän negatiivisia asioita ja koitan kovasti ponnistella tästä eroon.
Mun kauhuskenaarioni on myös täydellinen talo ja täydellinen puutarha. Minä tosin ottaisin hirveitä paineita täydellisyyden tilan ylläpitämisestä. Ja samalla potisin sitä, että haluan kuitenkin tehdä omilla käsilläni jotain ihan uutta.
Pidän vanhoista taloista. Minusta on mukavaa, että talosta henkii eletty elämä ja mielellään myös se, että niitä on rakastettu. Olen pahillani siitä, että meidän talostamme paljastuu asioita jotka viittaavat siihen, että tätä taloa ei ole aina rakastettu.
Vanhoissa taloissa on sekin hyvä puoli, että niiden pihoissa kasvaa usein vanhoja puita. Puut ovat todella tärkeitä minulle. Olemme jo istuttaneet uusiakin puita. Jotta piha ei jää paljaaksi kun Vaahteravanhus joskus joudutaan kaatamaan.