Imetyskriisi

Äitiyteni on jälleen kriisissä. Yhtä kriisiä koko ajan sanon minä. Nyt on päällimmäisenä imetyskriisi. Kesälomakriisiäkin pukkaa, mutta se jää mennen tullen imetyskriisin jalkoihin.

Poika aikoo selvästi lopettaa imetyksen. Kahdeksan kuukauden iässä. Eihän tämä käy päinsä! Imetys auttaa ehkäisemään allergioita ja on sitäpaitsi äidille helppoa. Ei tiskaamista, ei korvikkeen roudaamista kaupoista jne. Tiedätte kyllä. Sitäpaitsi minä tykkään imettämisestä. Minä haluan imettää ja mikä parasta, se on suositusten mukaan hyvä juttu. Imettämällä saan edes jonkin äitiyden osa-alueen helposti ja vaivatta ideaalitilaan. Muutenhan äitiyden ihanne on niin säkenöivä ja kultareunainen, etten siihen koskaan tule pääsemään kuin hetkittäin.

Maito ei siis nyt kelpaa. Ruokahalu pojalla on kyllä ollut tähän asti kova ja maitoa on mielestäni riittänyt hyvin. Kiinteiden aloittaminenkin tämän vauvan kanssa on sujunut vaivattomasti. Ruokahalu kun on hyvä. Poika syö mitä vain, valtavia määriä verrattuna edellisiin lapsiimme ja kokkareetkaan eivät yllättäen haittaa oikeastaan yhtään. Tämän vauvan kanssa imettäminen on kyllä ollut koko ajan jotenkin hankalaa. Verrattuna edellisiin kokemuksiini siis. Hän kiemurtelee rinnalla, ähkii ja reuhtoo. On tehnyt sitä ihan pienestä saakka. Arvelen, että poika on luolamiesten sukua. Saalis pitää nähkääs tappaa ennen kuin sen voi syödä.

Reilu kuukausi sitten hän lakkasi huolimasta rintamaitoa päivällä. Rinnan hän ottaa suuhun kyllä, lupsauttaa pari kertaa ja sitten kääntää päänsä pois. Aikani yritin tyrkyttää rintaa joka välissä, lopulta tajosin tilalle vettä pullosta. Ensin yritin "tietysti" hörppyyttää veden lasista ettei imetys vaan häiriinny. Eihän se toiminut. Kaikki vesi oli koko ajan sylissä ja kurkusta alas meni tuskin mitään. Pakkohan lapsen on kuitenkin jotain nestettä ottaa päiväsaikaan. Oli ne helteetkin siinä ja poika oli koko ajan vaunuissa pää märkänä hiestä. Tuttipullosta homma toimi vähän paremmin.

Asiaa pähkäiltyäni ajattelin tämän olevan taas jokin vaihe ja yöimetyksen riittävän, poika on kuitenkin heräillyt tasaiseen tahtiin nelisen kertaa yössä rinnalle. Syömään. Ajatus saattoi taas olla oikea, tai sitten ei. Kasvukäyrät ovat kääntyneet laskuun ja neuvolasta täti ehdotti varovasti korviketta päivällä. Tai yöimetyksen lopettamista -jos vaikka yösyönti siirtyisi päiväsaikaan. Saisivat vanhemmatkin ehkä nukkua paremmin. Ajatus tuntui minusta radikaalilta. Jos lapsi on mielummin nälissään kuin ottaa maitoa päivällä (!!! -sitäkin kokeilin yhtenä päivänä), miksi hän haluaisi päivällä rinnalle yöimetyksen lopettamisen jälkeen?

Neuvola oli puolitoista viikkoa sitten ja silloin yöimetys vielä toimi. Sen jälkeen on tilanne taas muuttunut. Ekat kaksi hammasta kuultavat nyt alaikenestä, mutta eivät ole vielä puhjenneet. Nyt ei rintamaito tahdo kelvata yölläkään. Alan olla kohta hädissäni. Maitotuotteita pitäisi upota 6dl vuorokaudessa jotta kalsiumin saanti olisi riittävää.

Tässäkö se sitten oli? Onko minun imetykseni nyt imetetty? Kahden hyvin sujuneen imetyksen jälkeen tämä on ehkä helpompi käsitellä (?), olenhan tässä onnistunut ennenkin. Tiedän pohjimmiltani että kyse ei siis voi olla pelkästään siitä, että en vain osaa. Väsymys ei yhtään auta asian rationaalista käsittelyä. Viime yö meni pojalta ihan huudoksi ja pyörimiseksi. Ne hampaat luultavasti...

Sen lisäksi miltä minusta tuntuu, vatvon miltä pojasta mahtaa tuntua ja mikä hänelle olisi parasta. Jos nyt luovutan ja lopetan imettämisen, ei sitä todennäköisesti enää aloteta uudestaan myöhemmin. Toisaalta imetys ei voi olla itsessään niin tärkeä asia, että lapsen pitäisi sen vuoksi kärsiä, että äiti haluaa ripustautua ajatukseen imettämisen tärkeydestä vauvan terveydelle. Mutta jos tämä on vain hampaiden tekemisestä johtuva välivaihe? Imetys on aina ollut se osa äitiydessäni joka sujuu ongelmitta. Monissa asioissa kompastelen ja haparoin, mutta imetys on ollut minulle helppoa. Esikoista imetin 1v 2kk ja toista 1v 3kk. En ollut varautunut taas tähänkään.

Kaikenkaikkiaan olen tilanteessa, jossa aikaisemmin aurinkoinen lapsi itkee usein, eikä minulla ole aavistustakaan miksi. Unikin on muuttunu katkonaiseksi ja nukahtaminen on välillä vaikeaa. Kaiken järjen mukaan hänellä on päivällä nälkä, mutta ruoka ei tahdo kelvata. Janonkin luulisin vaivaavan ajoittain. Omat mausteensa antaa tietysti totaalinen turhautuminen omien taitojen riittämättömyteen. Tavaratkin putoilevat käsistä eikä äiti edes anna katsoa kaikkea mitä mieli tekisi.

Hain ideoita tilanteen ratkaisemiseen, miten voisin turvata kalsiumin saannin ja silti jatkaa imetystä. Lueskelin Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemaa kirjasta Lapsi, perhe ja ruoka:
"Lapselle on tärkeää, että opitte tulkitsemaan hänen tarpeitaan, nälkää, janoa ja kylläisyyttä ja opitte erottamaan ne muista tarpeista." Sehän helpotti. Juuri nämä sanat tähän hätään halusinkin lukea :D.

Onneksi elämämme ei ole pelkkää kitinää vaikka välill siltä tuntuu. Juuri kaivoin vaunuista päiväunilta pienen miehen, joka onnellisesti hymyillen kieltäytyi taas maitohuikasta.