Aika kultaa...

Yksi ihanimmista asioista kotiäitiydessä on, että nyt on ollut aikaa olla lasten kanssa. Vain olla. Vaikka kädet ovat "kiinni", silmät ja korvat ovat enimmäkseen aika hyvin käytettävissä.

Siivotakin on ehtinyt jotenkin paremmin. Luulen, että meillä on siistimpää kuin koskaan (se ei ole paljon oikeasti siistien ihmisten mittapuulla, mutta olen silti ihan ylpeä itsestäni). Olen kyllä tsempannutkin siivouksen kanssa heinäkuusta lähtien, silloin alkoi keittiöremontti. Ehkä kyse on siitä, että pienen pienissä pätkissä siivoten ajatus tarpeellisen ja tarpeettoman punnitsemisesta ei käy niin uuvuttavaksi ja tarpeelliseksi luokiteltuja tavaroita jemmailee myös tehokkaammin pois lojumasta. Tai se näkyy kun aivokapasiteetti on nyt kokonaan kotiasioiden käytössä. Tai sitten aika on muuten vain otollinen tavaran karsimiselle ja muulle siistiytymiselle. Tai luulen siisteydeksi sitä, että sotkut ovat nyt vain yläkerrassa. Oli miten oli, en valita. Tämä vinksahdus päässäni saisi jatkua pidempäänkin :). Ajatus vauvan ryömimään oppimisesta on toki tehokas tsemppari.

Tai- jos kyse onkin siitä, että kun minulla on kädet kiinni vauvassa, ei sotkua synny. Mitä siitä voitaisiin päätellä? Tämä jätetään myöhemmin pohdittavaksi...

Lupaus "remontin jälkeen saatte sitten  taas kutsua kavereita kylään" on myös lunastettu. Eilen hain koulusta tokaluokkalaisen tyttäreni ja pojan kaverin, joka on ekalla. Eskarilainen piti vapaapäivää. Istuimme välipalalla kun koululaiset alkoivat kilvan kehua päikkyä ja kuinka olisi kiva olla taas päikyssä. Eskarilainen kuunteli silmät renkaana vierestä.
mm.
-Päikyssä oli aina niiiin hyvää ruokaa. Siellä sai kaikenlaisia herkkuja.
-Päikyssä sai nukkua päiväunet.
-Päikyssä leikittiin vaan kaiket päivät
-Päikystä ei tullut läksyjä

Paitsi ekaluokkalainen siihen totesi, että kyllä päikyssäkin piti tehdä niitä tylsiä tehtäviä. Jotka meidän muksujen mielestä eivät kyllä koskaan ole olleet tylsiä. (Nörttivanhempien nörttilapset ts. isä meillä vain on tietokonenörtti, äiti muuten vain epätrendikäs.) Päiväunet olivat kyllä aikanaan tyhmiä. Ja hyvin muistan, että tyttären mielestä päikyssä kamalinta oli ruoka. Kun kaikkea piti maistaa.

Äidin mielestä päikyssä kamalinta on tällä hetkellä kiroilu. Eskariryhmässämme on menossa kaamea kiroiluvillitys. Meillä kotonahan ei kirota kuin äärimmäisen harvoin ja valitusti. Yleensä sekin harva kerta on lasten poissaollessa kun lyö vasaralla sormeen tms. Ja käytössä silloinkin on vain ***kele. Pojan sanavarasto kiellettyjen sanojen osastolla on rikastunut huomattavasti ja laajentunutta vessapuheosastoa esiteltäisiin kovin mielellään kotonakin. Tylsä äiti ei halua kuunnella vaan ohjaa vessaan höpöttelemään jos niitä on pakko testailla.

Nokkela poika keksii jatkuvasti uusia tapoja yrittää kiertää rajoitusta. Esimerkkinä: Kotimatkamme varrella on rakennustyömaa, jossa on kaadettu puut ja nyt on maansiirto käynnissä. Lapsukaisemme eivät huomaa hienoja työkoneita vaan surevat kaadettuja puita ja ovat sitä mieltä, että nyt on taas hyvä leikkimetsä pilattu (ymmärrän heitä, mutta minusta kyllä työkoneetkin olisivat mielenkiintoisia. Ja jotenkin helpompi puheenaihe). Joka kerta ohikulkiessa keskustelemme tästä tragediasta. Pari viikkoa sitten poika tokaisi:
"Nyt kyllä tekisi mieli sanoa perkeleen rakentajat". "Älä sano."
"Mä sanoin jo!" totesi poika tyytyväisenä... Lisäksi hän voi yrittää kertoa minkälaisia tuhmia lauluja kaverit ovat keksineet, minkälaisia juttuja kaverit ovat sanoneet jne. Kauanko tämä kestää? Miten tähän tulisi suhtautua, jotta tilanne rauhoittuisi enkä omalla kätökselläni ruokkisi intoa?

Tänä aamuna komensin vaihtamaan kengät vielä ennen kotoa lähtöä. Poika oli siitä harmissaan. "Juma****a" hän kiljaisi löytäessään talvikengät seinän vierestä ja huomatessaan, että niiden vetoketjut olivat kiinni eikä saappaisiin hyppääminen onnistukaan ilman vetoketjujen avaamista. Äidin syy, äiti kun eilen pakotti laittamaan kengät kunnolla jalkaan kun olimme ulkona... Hoh hoijaa. Meillä ei tuollaisia sanoja käytetä, joten tänään ei sitten pelata. Muiden syyttelemisestä en jaksanut nyt alkaa vääntämään, olisi varmaan pitänyt siinäkin olla johdonmukainen.

Onko se testosteroni, joka siellä nostaa päätään? Esimurrosikää? Vai pelkkää sattumaa? Tytön kanssa meillä ei ole vielä ollut kiroilun kanssa minkäänlaisia ongelmia. Hetken melkein jo luulin sen olevan omaa ansiotani :D. Onneksi juniori on niin pieni, ettei hän vielä osaa toistella papukaijana isoveljen perässä.

Tässä äidin pieni(n) päivänsäde. Häntä ei vielä onneksi tarvitse kasvattaa. Riittää, että rakastaa vaan <3. Ja pitää sylissä. Kuvassa oleva paita on ristiäislahja Kuopiossa asuvalta tädiltä.

Yst. terv.

Poika on nyt 4kk ja risat. Painoa seitsemän kiloa, pituutta 67 cm. Hyvin kasvatettu lapsi :D. Hymyilee, kujertelee ja osaa jo nauraa. Ei ole mikään tyhjännauraja kuitenkaan (valitettavasti), jutuille nauretaan ääneen erittäin valikoiden. Mikään ei ole niin häkellytävän ihanaa kuin vauvan nauru. se aiheuttaa varmasti oksitosiiniryöpyn. Vielä ei poika osaa tietoisesti kääntyä vatsalleen, mutta tekee hienon sillan selällään maaten (nostaa peppua).

Kunnon päivärytmiä meillä ei ole ja yksin ei poika viihdy viittätoista minuuttia pidempiä aikoja, joten tunnen itseni jokseenkin kädettömäksi suuren osan aikaa. Kirjaimellisesti kädettömäksi. Ja niskat ovat jumissa.

Äiti on kierroksilla. Melkein mökkihöperöitymässä. Yritän tehdä sellaisia asioita joita "kunnonäidit" tekevät. Leivon (ja syön leivonnaiset pääosin itse kun kukaan muu ei ole niistä kiinnostunut). Yritän käydä vaunulenkeillä (sovittelin kesävaatteitani ja yhdet housut mahtuivat jalkaan niin, että ne puristivat vain vähän, muut eivät mahtuneet. Tuskin vaunulenkeistä on apua niin kauan kun leivon.). Laitan ruokaa (miksi kukaan perheessä ei arvosta äidin terveellistä kasvisvoittoista ruokaa-innostusta? saan syödä nekin itse...). Varasin kirpputoripöydän.

Kirpputori on näistä hämmentävin. En ole koskaan ennen myynyt mitään kirpputorilla. Ensimmäisenä päivänä piti illalla vielä mennä katsomaan erikseen, onko mikään mennyt kaupaksi. Oli. Pöytä maksoi 25e ja olen myynyt tavaraa 30e edestä. Tähän mennessä olen siis tienannut viisi euroa. Siitä saan melkein euron tuntipalkkaa tähänastisille ponnisteluille... Pöytää järjestellessäni kuuntelin kuinka kaksi naista kiersi pöydältä toiselle ja arvosteli tavaroiden näköä, kuntoa ja hintoja. Mietin mitäköhän he sanovat minun pöytäni kohdalla.

Mietin myös mistä olen keksinyt, että kunnonäitien kuuluu leipoa, tehdä vaunulenkkejä, myydä vanhoja tavaroita kirpputorilla jne. Ei minun äitini ole ainakaan ollut yhtään sellainen. Enkä ole välttämättä minäkään oikeasti. Olen vain mielenhäiriössä.

Lähettelin eilen ystävänpäiväkortteja yhdessä tyttären kanssa. Viime tingassa tietysti. Laukkasin postiin niin viime ripussa, että työnsin kortit suoraan postilaatikontyhjentäjän käteen. Jälkeen päin tulin ajatelleeksi, että nippu olisi pitänyt vielä plarata läpi. Jos sinne väliin oli vaikka kassissa pujahtanut neuvolakortti, bussikortti tai jotain muuta tärkeää. Mutta sinne menivät ja takaisin niitä en enää saa.

Illalla, ja yöllä uudestaan havahduin taas siihen, että yksi korteista minun oli tarkoitus postittaa kirjekuoressa.Tekstin sisältämän mahdollisesti arkaluontoiseksi luokiteltavan lauseen vuoksi. Hötäkässä postitin sen kuitenkin ihan tavallisesti. Toivon hartaasti, että en ole saanut mielipahaa tai harmia aikaisesi. Tyhmeliini hutilus olen.

Tänään on pitsapäivä. Tytär oppi viimeviikolla leivontakerhossa tekemään pitsaa. Lanseersimme heti pitsaperjantain kun löytyi vapaaehtoinen innokas ruoanlaittaja (apulainen siis toistaiseksi). Pitää muistaa hankkia jauhelihaa ja juustoraastetta. Jos vaikka samalla reissulla kun käyn katsastamassa kirpputorin.

Illalla tulee Voice. Taidan poiketa kotimatkalla ostamassa irtokarkkeja tv-katsomoon. Niitä perhe arvostaa vaikkei palsternakka-bataatti-porkkana-peruna-nakkikeittoni ollutkaan menestys (minusta se oli kyllä erittäin maukasta).

Hyvää ystävänpäivää!

Parturileikki

Omat lapsemme eivät ole koskaan leikkineet saksien kanssa parturileikkiä (koputan puuta, vielä ehtii). Tiedän hyvin, etten voi lukea sitä omaksi ansiokseni. Näissä asioissa sattumalla on enemmän osuutta kuin oivallisella lastenkasvatuksella...

Perjanaina saimme yökylään veljenvaimon ja pienet serkut. Serkkutyttö 3v löysi eilen jostain lasten askartelusakset ja parturoi niillä oman tukkansa sekä -kuten myöhemmin huomasimme- tyttären lempinuken. Nukkevahingon huomasin vasta tänään. Tytär oli sen huomannut jo eilen, mutta ei kertonut kenellekään...

3v:n kampaus oli alun perin olkapäille pitkä. Nyt se on muodikas vasemmalta korvalta paikoin hyvinkin lyhyttä siiliä aina takaraivolle sakka, oikealla puolella pitkät suortuvat. Karvaa tuli keräiltäessä paljon, kunnon kukkurainen kourallinen, määritelmästä riippuen voisi sanoa jopa kaksi kourallista. Koitin äitiä lohdutella, että onneksi tukka kasvaa nopeasti takaisin. Hän totesi, että isiltä tässä varmaan pääsee parku kun hän tämän näkee...

Nyt on kultakutrilla nukella samanlainen kampaus. Tyttären itku oli lohduton kun hän tänään näytti nukkeaan minulle. "Roosan hiukset eivät edes kasva takaisin!"

Tämä on valitettavan totta. Lupasin miettiä mitä asialle voitaisiin tehdä. Koitin googlettaa, josko nukelle saisi uudet hiukset jostakin. En löytänyt. Olen nähnyt telkkarissa joskus ohjelman naisesta joka tuunasi Babie-nukkeja ja hän teki myös nukeille uudet hiukset. Se ei siis ole mahdotonta...

Tiedän, että uusien hiusten teetättäminen tulisi kalliiksi, mutta ihan halpa ei ollut aikoinaan nukkekaan, muistaakseni 60-70e. Hiusten teettämisen arvioisin maksavan ehkä tuplaten. Koitin myös katsoa, josko voisin hankkia uuden samanlaisen nuken tämän tilalle, mutta en löytänyt toista samanlaisella kampauksella ja ilmeellä varustettua. Ilme on lopulta tärkeämpi kuin hiusten väri tai kampaus.

Sitäpaitsi tyttärellä on nukkeensa tunneside. Tyttären ensimmäisen nuken rikkouduttua vuoden leikkien jälkeen (se oli valtava järkytys 2v lapselle) päätin aikoinaan, että panostamme laatuun emmekä määrään. Omasta lapsuudestani muistan, että vaatteiden määrällä on suurempi vaikutus nukkeleikin onnistumiseen kuin nukkien määrällä. Nytkö tämä kahden-nuken-politiikka sitten kostautuu?

Ehdotuksia? Miten voisimme pelastaa lapsen leikin? Sen nimittäin mitä siitä on jäljellä. Yritän leikkiä varjella ja tukea kaikin mahdollisin keinoin, koululaiset kun eivät nykypäivänä harrasta enää hirveämmin julkileikkimistä. Se on suuri vahinko.

Miten voimme pelastaa Roosan? Siisti poikatukka Roosalle ei ole vaihtoehto...

Voi itku!

Jääkukkia

Tänä jouluna lumi oli harvinaisen vähissä, mutta lumihiutaleitahan voidaan saada muualtakin kuin taivaalta.

Joulupukki muisti minua kirjalla 100 virkattua lumihiutaletta. Olen suunnitellut virkattujen lumihiutaleiden tekemistä jo pitkään, muutamaan minulla oli ohjekin olemassa ennestään. Koskaan ei voi olla liikaa lumihiutaleohjeita. Eihän?

Joulun välipäivinä korkkasin kirjan ohjeineen ja käytin anopin varastoista kaksi keränloppua valkoista lankaa. Paksummasta langasta kolmosen koukulla tehdyt jäivät kovettamattomina roikkumaan anoppilan joulukuuseen, ohuemmasta tehdyt puuvillaiset toin kotiin tärkkäyskokeilujani varten. Vaikka kiinteärakenteisemmat hiutaleet voisi ehkä ottaa käyttöön prässättynä ilman tärkkäystäkin, vaativat pitkiä ketjusilmukkalenkkejä sisältävät hiutaleet tuekseen kovettamista.

Hiutaleiden virkkaaminen sujuu sutjakkaasti ja innostuin jo suunnittelemaan, että ensi vuonna joulukorteissa voisi olla jokaisessa koristeena yksi virkattu hiutale jonka voisi sitten irottaa talteen vaikka joulukuuseen ripustettavaksi. Mutta onko hauskaa saada yksi hiutale. Ajaudunko tekemään hiutalekortteja vuodesta toiseen ajatuksella kerää koko sarja? Jätän tämän idean vielä harkintaan.

Tässä surkean huono räpsäisy lumihiutaleistani. Jokainen on tehty eri ohjeella. Lanka on sitä samaa valkoista merseroimatonta puuvillalankaa, jota koulussa pujoteltiin 80-luvulla vohvelikankaaseen kuvioiksi. Virkkuukoukku nro 2.

Käyttämäni tärkki on kotimainen Verda tärkki silitysspray joka lupaa: Verda antaa ryhtiä, mutta ei jätä kangasta luonnottoman kovaksi. Poistaa sähköisyyttä varsinkin tekokuiduista ja tekee tekstiileistä likaa hylkiviä.Verda lähtee täysin pois seuraavassa pesussa. (Mies nappasi tämän purtilon marketista kun tilasin tärkkiä, tämä ei siis missään tapauksessa ole maksettu mainos!)

Nyt olisin kaivannut kyllä sitä luonnotonta kovuutta, vain ne hiutaleet, jotka liotin molemmin puolin tärkissä ovat kovettuneet paremmin, nekään eivät kuitenkaan ole ihan kovia. Vaihtoehtona ollut liimakovetus ei nyt yhtään houkutellut, sillä haluaisin hiutaleiden olevan pestäviä. Ne varmaan keräävät pölyä ja kellastuvat aikojen saatossa. Sitäpaitsi liimakovetus kuullostaa sotkuisemmalta... Voi olla, että sitäkin vielä pitää kokeilla.

Alla vielä kuva syksyn ainoista villasukista. Niiden piti valmistua pukinkonttiin, vaan eivät ihan kerinneet. Onneksi tämän lahjan voi toimittaa myös jälkikäteen. Lanka Schoppel Wolle Zauberball. Malli on loihdittu fiiliksen mukaan omasta päästä (4x16 silmukkaa, resorineuloksena 2 oikein 2 nurin. Oikeilla kahdella silmukalla tehdään koko ajan pitsikuviota siten, että joka toisella kerroksella kavennetaan ja tehdään langankierto). Sukan suun huolittelee yksinkertainen virkattu pitsireunus. Ensin luulin, että näistä on tulossa rannikkaat, mutta henki sanoi kesken kaiken, että sukathan nämä ovat. Ihan selvästi.