Pikkupoika on päiväunilla ja minä koneella. Mieli tekisi tehdä koko ajan kymmentä asiaa yhtä aikaa. Lisäksi on vähintään kymmenen muuta asiaa joita pitäisi olla tekemässä. Olen surisevassa olotilassa, enkä osaa tehdä mitään. Latasin pyykkikoneen ja astianpesukoneen ja olen levinani tehokaskin kodinhengetär.
Tyttösellä oli aamulla hammastarkastus ja kotimatkalla poikkesin kauppaan ostamaan itselleni jotain lounaaksi. Ostin kassillisen kasviksia ja vihanneksia. Mieli tekee kasvisruokaa, vaikka saan syödä kaiken lopulta aina yksin. Siinäkin on tietysti puolensa, vaikka toisaalta vähän kapinoin sitä vastaan, että saan tehdä muulle perheelle toiset ruoat lisäksi. Päivän kulinaarinen luomus minulle itselleni (muut koulussa ja töissä) oli munakokkelia ja pakastemaissia. Sekaisin paistettuna, maustettuna mustapippurilla ja suolalla. Ai että maistui hyvältä. Hykerryttävän hyvältä. Ja näytti juuri niin epäilyttävältä kuin munakokkeli yleensä näyttää. Jos perhe olisi ollut kotona, en olisi katsonut tätä riittäväksi lounaaksi, mutta minulle yksin se oli oikein riittävä ja hyvä annos.
Kaupan kassajonossa seisoskellessani silmiini osui lehti Kotipuutarha. Lehti oli tarjouksessa 4,90 ja mainostaa antavansa vinkkejä hyötytarhaviljelyyn. Kiinnosti heti. Nopean läpiselailun jälkeen totesin, että ohjeet ovat juuri minulle sopivat. Rautalangasta väännetyt. Kerrottiin että perunat mullataan kun varret ovat niin ja niin pitkät. Ja sitten kerrottiin mitä multaaminen tarkoittaa. Juuri näin se pitää olla. Ei tällainen amatööri muuten ymmärrä. Mieleni tekee taas omaa kasvimaata. Nyt ajattelin, että sellaisen voisi perustaa vaikka takapihalle.
Sittenkin takapihalle. Takapihalla se olisi varmasti paljon toimivampi, vihannekset makoisampia ja minä tehokkaampi. Korjaisin sadon kun se on kypsää esimerkiksi. Ja multaisin porkkanoita kun se aika koittaa. Ainakin vesihana olisi lähempänä, ei kasteleminen olisi kiinni siitä, että vettä pitää roudailla pitkin pihaa. Nyt sivupihalla oleva laatikko on sitäpaitsi "vääränlainen". Siksi siinä ei kasva muut kuin rikkaruohot...
Eilen kävin ostamassa ensimmäiset kesäkukat. Hong Kong tavaratalosta perinteiset 8-packit orvokkia. 16 orvokintainta kympillä on mitä mainioin sijoitus. Eikä harmita kympillä vaikka ne halla vielä veisi. Nyt tsemppaan itseäni ulos istuttamaan niitä parvekelaatikoihin. Viluttaa ajatuskin. Pölhö minä. Haravoiminen lämmittäisi kyllä. Sekään ei nyt vaan innosta kunnolla. Olen jo yhden täyden peräkärryllisen haravoinut ja siksi haravaani leipiintynyt. Vielä olisi puoli pihaa haravoimatta. Omenapuillekin pitäisi näyttää saksia. Saksimisen jätän kyllä suosiolla viikonlopuksi. Saa mies olla huutelemassa alhaalta, että tuo vielä ja tuo... Minä voin siihen sitten huudella, että ei nyt ainakaan sitä ja tuota. Ihan väärin ehdottelet. Hän voi kuitenkin läsnäolollaan varmistaa etten putoa -tai jos putoankin, tilata sairasauton tarvittaessa paikalle.
Pihassa mieli tekee istahtaa aurinkoon. Kalusteet pitäisi kaivaa esiin ja käsitellä. Jos tänävuonna edes käsittelisimme kun viimevuonna sekin jäi taas väliin. Ja jos sutiminen aloitetaan, leikkimökillekin voisi hyvin näyttää maalisutia.
Ja komposti pitäisi tyhjentää ja sieltä saadut mullat levitellä puskien juurelle. Nyt on lehden mukaan kuulemma oikea aika siihenkin hommaan. Ja kalkkia pitäisi levittää ehdottomasti samalla.
Siemeniäkin pitäisi laittaa itämään. Edes rairuoho. Tytär muistuttaa jo joka päivä rairuohosta. Pitäisi vielä istutuskipot kaivaa, multa on jo valmiina portaan pielessä säkissä. Ostin säkillisen kesäkukkamultaa eilen. Ei se olisi iso homma se. Nopeasti tehty. Sen sijaan surisen ja kirjoitan blogiini joutavaa lätinää.
Sisähommat olisivat kyllä sitäpaitsi oikeastaan pihahommia tärkeämmät. Ikkunat pitäisi ehdottomasti pestä. Lasten syntymäpäivät lähestyvät, pitäisi paikkoja järjestää. Talvikamppeita alkaa laittaa pois. Nyt on kaikkein kaoottisin vaihe vuodesta kun kaikki kesäkamppeet pitää hinata esiin, mutta talvikamppeita ei oikein vielä voi laittaa pois. Eteisellekin pitäisi tehdä jotain. Meitä on nyt yksi enemmän ja tavaraa sen mukaisesti. Tämän talon eteinen on muutenkin ollut aina huono. Säilytystila alakerassa vähäinen. Jotain sille pitäisi tehdä, mutta en pysty päättämään mitä ja miten perusteellisesti.
Mieluilen Ikeaan. Kaappeja hankkimaan. Kaappien hankkiminen ei tosin riitä. Järki sanoo, että tavaraa pitisi vaan raa'asti hävittää. Pakata osa pois ja paljon laittaa menemään kierrätykseen. Ei tämä sotku muuten selviä. Mutta se tavaroiden läpikäyminen ei ole puoliksikaan niin hauskaa kuin haravointi. Joten jatkan surinaa ja kohta selaan taas puutarhalehteä. Jos vaikka pinnistäisin ne rairuohokipot yläkerran kaapista esiin. Pääsisi lapsi tuskastaan.
Kohtahan poika jo herää päiväuniltaan, muutama varoittava ynähdys kuului jo.
torstai 3. huhtikuuta 2014
torstai 27. maaliskuuta 2014
Katumuodin lähteillä
Ylen sivuilla oli taannoin juttua lasten pukeutumistyyleistä. Asia on arkisuudessaan jatkuvasti ajankohtainen. Enää eivät meilläkään äidin ostamat tai lahjaksi saadut vaatteet automaattisesti kelpaa. Lapsilla on selkeät näkemykset siitä mikä tuntuu mukavalta ja näyttää hyvältä. Ja varsinkin mikä ei tunnu tai näytä. Jotkut vaatteet vain ovat liian vauvamaisia eskarilaiselle ja se siitä.
Yleensä olen kohtalaisen zen lasten pukeutumisen suhteen. Lapset saavat itse valita vaatteensa aamuisin ja hullutkin valinnat menevät yleensä läpi kotioloissa. Kaupunki- ja kyläilyvaatteet ovat asia erikseen.
Keskityn nykyisin lähinnä siihen, että vaatteet ovat säähän sopivat ja niitä on riittävästi. Shortsit ovat kesävaate ja sukkahousut ja pitkikset vaativat kaveriksi sellaisen yläosan/alaosan, että peppu peittyy kunnolla vaikka pyllistäisi kumartuessaan kaivamaan tavaroita repusta. Likaiset vaatteet pannaan pyykkikoriin eikä päälle. Pyjama ei ole sopiva vaate ihmisten ilmoille.
Tokaluokkalainen on nämä pukeutumissäännöt jo aika hyvin sisäistänyt, ja jopa sen, että asu on (ainakin äidin mielestä) tyylikkäämpi kun jokainen osa ei ole eri tavalla kukallinen/kirjava. Yhtenäiset värimaailmat ja yksiväriset osat rauhoittavat yleisilmettä.
Eskarilaisen kanssa homma on vielä vähän hakusessa. Ja nyt ei puhuta vain värimaailmoista, niille pojalla on kyllä silmää. Viime viikonloppuna jouduin taas vakuuttelemaan, että vielä ei ole ulkona tarpeeksi lämmin shortseille ja t-paidalle.
Tänään aamun vaatekerta meni kuitenkin uusiksi kun huomasin asun koostuvan vaihtamatta jääneestä yöppipaidasta jonka päälle oli vedetty lyhythihainen t-paita sekä housuista jotka olivat lahkeistaan 'vain' n. 10cm liian lyhyet. En tiedä mistä nuo housut taas tupsahtivat, vastahan joulun välipäivinä kävin kaikki kaapissa olevat vaatteet läpi ja nakkelin liian pienet sivuun. Huokailin turhautuneena, hoputin ja ihmettelin itsekseni koska oikein lapsille tulee päättelykykyä niin paljon, että selkeästi liian pienet vaatteet eivät jäisi päälle.
Kotimatkalla vasta tajusin, että tämähän oli kerrassaan trendikäs asuvalinta. Housut oli puettu laskettuna vyötäröltä niin alas, että äkkiseltään lahkeet näyttivät melkein sopivan pitkiltä. Hiphoptyyliä selvästi. Ja t-paita pitkähihaisen päällä -no sellaisia paitojahan myydään kaupoissakin. Jotka näyttävät siltä, että t-paita on pitkähihaisen päällä siis.
Selvä se. Olen ahdasmielinen. Aion silti jatkaa samalla linjalla ainakin toistaiseksi. Sain kuitenkin vision siitä miten katumuoti on syntynyt. Ihan selvästi näin siinä on käynyt :)
Yleensä olen kohtalaisen zen lasten pukeutumisen suhteen. Lapset saavat itse valita vaatteensa aamuisin ja hullutkin valinnat menevät yleensä läpi kotioloissa. Kaupunki- ja kyläilyvaatteet ovat asia erikseen.
Keskityn nykyisin lähinnä siihen, että vaatteet ovat säähän sopivat ja niitä on riittävästi. Shortsit ovat kesävaate ja sukkahousut ja pitkikset vaativat kaveriksi sellaisen yläosan/alaosan, että peppu peittyy kunnolla vaikka pyllistäisi kumartuessaan kaivamaan tavaroita repusta. Likaiset vaatteet pannaan pyykkikoriin eikä päälle. Pyjama ei ole sopiva vaate ihmisten ilmoille.
Tokaluokkalainen on nämä pukeutumissäännöt jo aika hyvin sisäistänyt, ja jopa sen, että asu on (ainakin äidin mielestä) tyylikkäämpi kun jokainen osa ei ole eri tavalla kukallinen/kirjava. Yhtenäiset värimaailmat ja yksiväriset osat rauhoittavat yleisilmettä.
Eskarilaisen kanssa homma on vielä vähän hakusessa. Ja nyt ei puhuta vain värimaailmoista, niille pojalla on kyllä silmää. Viime viikonloppuna jouduin taas vakuuttelemaan, että vielä ei ole ulkona tarpeeksi lämmin shortseille ja t-paidalle.
Tänään aamun vaatekerta meni kuitenkin uusiksi kun huomasin asun koostuvan vaihtamatta jääneestä yöppipaidasta jonka päälle oli vedetty lyhythihainen t-paita sekä housuista jotka olivat lahkeistaan 'vain' n. 10cm liian lyhyet. En tiedä mistä nuo housut taas tupsahtivat, vastahan joulun välipäivinä kävin kaikki kaapissa olevat vaatteet läpi ja nakkelin liian pienet sivuun. Huokailin turhautuneena, hoputin ja ihmettelin itsekseni koska oikein lapsille tulee päättelykykyä niin paljon, että selkeästi liian pienet vaatteet eivät jäisi päälle.
Kotimatkalla vasta tajusin, että tämähän oli kerrassaan trendikäs asuvalinta. Housut oli puettu laskettuna vyötäröltä niin alas, että äkkiseltään lahkeet näyttivät melkein sopivan pitkiltä. Hiphoptyyliä selvästi. Ja t-paita pitkähihaisen päällä -no sellaisia paitojahan myydään kaupoissakin. Jotka näyttävät siltä, että t-paita on pitkähihaisen päällä siis.
Selvä se. Olen ahdasmielinen. Aion silti jatkaa samalla linjalla ainakin toistaiseksi. Sain kuitenkin vision siitä miten katumuoti on syntynyt. Ihan selvästi näin siinä on käynyt :)
lauantai 15. maaliskuuta 2014
Äitiydestä
Olen taas pohtinut paljon äitiyttä. Omaa äitiyttäni lähinnä, mutta myös äitiyttä yleensä. Enimmäkseen märehdin kuitenkin omaa vajavaisuuttani. Teksti jota kirjoitan, muuttuu kuitenkin heti niin henkilökohtaiseksi, etten haluakaan sitä täällä blogissa julkaista. Sitten en julkaise mitään. Kirjoittelen vain. Tai pyöritän ajatuksia mielessäni. Parempi olisi ehkä kuitenkin jäsennellä ajatus valmiiksi tekstiksi, tulisi jotakin selkeää. Valmiiksi muotoiltua eikä vain aaltoilevaa ajatustenvirtaa. Ehkä se selvittäisi ajatuksia ja lopettaisi asioiden vatvomisen?
Tunnen itseni keskeneräiseksi. Usein huonoksi äidiksi. Syvällä sisimmässäni tiedän olevani kuitenkin ihan hyvä ja keskinkertainen äiti. Välillä jopa erinomainen, välillä kuitenkin myös surkea. Enimmäkseen jotain siltä väliltä. Pohjakosketuksia ei onneksi ole ollut paljon. Tai sekin tietysti riippuu siitä miten pohjakosketus määritellään... Koskaan en ole lastani esimerkiksi lyönyt. Mieli on kyllä tehnyt. Se jo tuntuu pohjakosketukselta. Huono äiti olen myös esimerkiksi siksi, etten jaksa järjestellä lapsilleni leikkitreffejä. Ja ajaudun usein motkottamaan asioista kun en saa joukkoja motivoitua toimintaan lukuisista ystävällisistä kehoituksista huolimatta.
Ajatus siitä, että olen "hankkinut" lapset itsekkäistä syistä on nykyään kirkas. Äitiys tyydyttää mitä suurimmassa määrin minun tarpeitani. Lapset ovat täällä koska minä ja mieheni halusimme. Lapsilta ei ole heidän haluaan aikoinaan kysytty. Koska halusimme kovasti, miksi ihmeessä äitiys on sellaista tunteiden vuoristorataa. Miksi ei seesteistä onnea. Miksi en jatkuvista päätöksistäni pysty olemaan toimimatta huonosti kun tuskastun. Miksi tuskastun?
Nyt äitiyslomalla olen löytänyt ylen olotilan ja Eve Mantun. Janna Rantalan kolumnit äitiydestä ovat eheyttäneet elämääni jo pitkään. Eilen kävin kuuntelemassa ylen olotilassa taas radio-ohjelmaa.
"Ennen lapsia en tiennyt miten paljon minussa on tunteita. Iloa rakkautta välittämistä huolenpitoa lämpöä mutta myös vihaa pelkoa katkeruutta kylmyyttä myrkkyä."
Kolahti heti.
Yle puheen radiojuttu löytyy täältä: Äidin monet kasvot
Etsiskellessäni oikeaa "välilehteä" löysin myös tämän:
http://olotila.yle.fi/perhe/pitakaa-syyllisyytenne
Vertaistukea löytyy myös täältä:
Mikä saa äidin raivon ryöpsähtämään?
Eläköön äitiys! Kiitos Yle ja kaikki mahtavat naiset jotka teette juttua minulle ja muille äideille.
Hyvää lauantaita meille!
Tunnen itseni keskeneräiseksi. Usein huonoksi äidiksi. Syvällä sisimmässäni tiedän olevani kuitenkin ihan hyvä ja keskinkertainen äiti. Välillä jopa erinomainen, välillä kuitenkin myös surkea. Enimmäkseen jotain siltä väliltä. Pohjakosketuksia ei onneksi ole ollut paljon. Tai sekin tietysti riippuu siitä miten pohjakosketus määritellään... Koskaan en ole lastani esimerkiksi lyönyt. Mieli on kyllä tehnyt. Se jo tuntuu pohjakosketukselta. Huono äiti olen myös esimerkiksi siksi, etten jaksa järjestellä lapsilleni leikkitreffejä. Ja ajaudun usein motkottamaan asioista kun en saa joukkoja motivoitua toimintaan lukuisista ystävällisistä kehoituksista huolimatta.
Ajatus siitä, että olen "hankkinut" lapset itsekkäistä syistä on nykyään kirkas. Äitiys tyydyttää mitä suurimmassa määrin minun tarpeitani. Lapset ovat täällä koska minä ja mieheni halusimme. Lapsilta ei ole heidän haluaan aikoinaan kysytty. Koska halusimme kovasti, miksi ihmeessä äitiys on sellaista tunteiden vuoristorataa. Miksi ei seesteistä onnea. Miksi en jatkuvista päätöksistäni pysty olemaan toimimatta huonosti kun tuskastun. Miksi tuskastun?
Nyt äitiyslomalla olen löytänyt ylen olotilan ja Eve Mantun. Janna Rantalan kolumnit äitiydestä ovat eheyttäneet elämääni jo pitkään. Eilen kävin kuuntelemassa ylen olotilassa taas radio-ohjelmaa.
"Ennen lapsia en tiennyt miten paljon minussa on tunteita. Iloa rakkautta välittämistä huolenpitoa lämpöä mutta myös vihaa pelkoa katkeruutta kylmyyttä myrkkyä."
Kolahti heti.
Yle puheen radiojuttu löytyy täältä: Äidin monet kasvot
Etsiskellessäni oikeaa "välilehteä" löysin myös tämän:
http://olotila.yle.fi/perhe/pitakaa-syyllisyytenne
Vertaistukea löytyy myös täältä:
Mikä saa äidin raivon ryöpsähtämään?
Eläköön äitiys! Kiitos Yle ja kaikki mahtavat naiset jotka teette juttua minulle ja muille äideille.
Hyvää lauantaita meille!
tiistai 11. maaliskuuta 2014
Pientä pintaremonttia
Viime vuoden ponnistuksiin kuuluu keittiöremontti. Nyt pinnistän siitä jonkinlaisen raportin :).
Tätä remonttia voi kutsua pitkään ja hartaasti suunnitelluksi, sillä se on ollut ihan pian tekeillä muutostamme lähtien. Rahat ovat olleet koko ajan valmiina odottamassa. Ja muutostahan tulee tänä keväänä kuusi vuotta. Remonttiin suurin syy oli puutteellinen lämpöeristys jota ei voinut korjata purkamatta kaikkea. Koska kaikki kiinteä joka tapauksessa purettiin, oli tilaisuus mitä mainioin kalustuksen uudelleen järjestämiselle.
Mies ponnisti heinäkuun lopusta jouluun saakka remonttia, minä siivousta ja kodinhuoltoa maha pystyssä. Näin jälkeenpäin ajatellen kaikki meni yllättävän kivuttomasti. Tosin, ihan valmista ei ole vieläkään. Olemme edelleen "joulukunnossa", eli listoja ja täytteitä puuttuu sieltä täältä ja se ainoa alakaappi vaihdetaan vielä vetolaatikoiksi kunhan ehdimme käymään Ikeassa. Silikonikin loppui kesken, joten muutama sauma pitäisi vielä vetäistä.
Tältä keittiö näytti heinäkuun lopussa:
Kuvassa on merbauparketti jo purettu. Puolipanelointi myös. Tykkäsin sinisestä väristä (mutta se pienensi voimakkaasti tilaa), sekä kauniisti kuluvista puuovista. Muu tässä keittiössä olikin sitten "tavallaan ihan ok". Kaikenlaisia tsi patenttiratkaisuja ja liian vähän pöytätilaa hellan vieressä... Kuvaajan selän takana olevalla seinällä ei ollut mitään kiintokalusteita.
Tältä meillä näytti keittiössä muutamaa viikkoa myöhemmin. Kaikki oli purettu pois hirsipintaan saakka ja maata myöten. Lähtötilannehan oli kylmä lattia ja lattian alla roikkuvat villat. Eristyksen korjaaminen alakautta ei ollut mahdollista olemattoman ryömintätilan vuoksi.
Tehdessään perusteellista työtä mies kaivoi lattian alta humuspitoista maa-ainesta pois. Lattian alle jätetyt lohkareet hän pieni kiviporalla ja kivikiiloilla siirreltävän kokoisiksi ja kaiken poistetun maa-aineksen tilalle laitettiin lekasoraa kapillaarikatkoksi. Uudet anturat valettiin lattian kannattajaksi ja siitä sitten lähdettiin rakentamaan uutta.
Muun muassa kaikki tämä kaivettiin pois vanhan lattian alta:
Väliaikainen keittiö perustettiin takkahuoneeseen (ruokapöytä ja tuolit jne.). Tiskausasema oli terassilla takkahuoneen ikkunan takana:
Kosteutta tai muuta arveluttavaa ei purkutöiden aikana löytynyt. Puretuista seinä- katto- ja lattiakerroksista tuli monen monta peräkärryllistä. Lattioita oli päällekäin ainakin viisi, seiniä seitsemän. Kattojakin oli kolmisen kappaletta päällekäin mikäli oikein muistan. Asbestiakaan ei onneksi lötynyt, vaikka siihenkin olimme henkisesti varautuneet.
Purettujen kerrosten myötä saimme lisätilaa joka suuntaan n. 10 cm vaikka keittiön seinät suoristettiin. Kaikki rakoset täytettiin huolellisesti ekovillalla.
Ekovilla on selluvillaa. Se on valmistettu vanhoista sanomalehdistä ja sen käsittely on aivan järkyttävän sotkuista. Bilteman vetiketjulliset muovit sulkivat pahimmat pölyt remontin puolelle, mutta siitä huolimatta sotku yritti levittäytyä ympäri asuntoa. Vaikken varsinaisesti remontoimiseen osallistunutkaan, heiluin imurinvarressa kyllä kiitettävästi ja tein siinä varmasti oman urakkani remontin osalta. Parhaimmillaan imuroin monta kertaa päivässä.
Lokakuun alussa kotiuduin sairaalasta vauvan kanssa ja silloin keittiössä näytti tältä:
Marraskuussa asennettiin jo kaapistoja:
Ikean kaapistot olivat mielestämme helpot kasata. Laatikoiden kasaamiseen pääsin minäkin mukaan. Ne ovat niin keveitä, ettei työ mielestäni ollut liian raskasta edes juuri synnyttäneelle. Tässä vaiheessa alkoi miehellä olla jo turnausväsymystä remontoimisen suhteen. Minulla imuroimisen suhteen. Fantasioin jo tiskaamisesta oikeassa tiskialtaassa juoksevan veden alla.
Keittiö viimein jouluna:
Julkaisukelpoisia kuvia kunnon kuvakulmista ei nyt löytynyt tämän enempää. Keittiössä on kahdella seinällä ikkunat, kahdella muulla seinällä ovi. Uudessa keittiössa kaapistoa on kolmella seinällä, tiskiallas jää kuvaajan selän taakse.
Olen tyytyvinen. Kaikki tavart eivät tosin vieläkään ole löytäneet paikkojaan...
Tätä remonttia voi kutsua pitkään ja hartaasti suunnitelluksi, sillä se on ollut ihan pian tekeillä muutostamme lähtien. Rahat ovat olleet koko ajan valmiina odottamassa. Ja muutostahan tulee tänä keväänä kuusi vuotta. Remonttiin suurin syy oli puutteellinen lämpöeristys jota ei voinut korjata purkamatta kaikkea. Koska kaikki kiinteä joka tapauksessa purettiin, oli tilaisuus mitä mainioin kalustuksen uudelleen järjestämiselle.
Mies ponnisti heinäkuun lopusta jouluun saakka remonttia, minä siivousta ja kodinhuoltoa maha pystyssä. Näin jälkeenpäin ajatellen kaikki meni yllättävän kivuttomasti. Tosin, ihan valmista ei ole vieläkään. Olemme edelleen "joulukunnossa", eli listoja ja täytteitä puuttuu sieltä täältä ja se ainoa alakaappi vaihdetaan vielä vetolaatikoiksi kunhan ehdimme käymään Ikeassa. Silikonikin loppui kesken, joten muutama sauma pitäisi vielä vetäistä.
Tältä keittiö näytti heinäkuun lopussa:
Kuvassa on merbauparketti jo purettu. Puolipanelointi myös. Tykkäsin sinisestä väristä (mutta se pienensi voimakkaasti tilaa), sekä kauniisti kuluvista puuovista. Muu tässä keittiössä olikin sitten "tavallaan ihan ok". Kaikenlaisia tsi patenttiratkaisuja ja liian vähän pöytätilaa hellan vieressä... Kuvaajan selän takana olevalla seinällä ei ollut mitään kiintokalusteita.
Tältä meillä näytti keittiössä muutamaa viikkoa myöhemmin. Kaikki oli purettu pois hirsipintaan saakka ja maata myöten. Lähtötilannehan oli kylmä lattia ja lattian alla roikkuvat villat. Eristyksen korjaaminen alakautta ei ollut mahdollista olemattoman ryömintätilan vuoksi.
Tehdessään perusteellista työtä mies kaivoi lattian alta humuspitoista maa-ainesta pois. Lattian alle jätetyt lohkareet hän pieni kiviporalla ja kivikiiloilla siirreltävän kokoisiksi ja kaiken poistetun maa-aineksen tilalle laitettiin lekasoraa kapillaarikatkoksi. Uudet anturat valettiin lattian kannattajaksi ja siitä sitten lähdettiin rakentamaan uutta.
Muun muassa kaikki tämä kaivettiin pois vanhan lattian alta:
Väliaikainen keittiö perustettiin takkahuoneeseen (ruokapöytä ja tuolit jne.). Tiskausasema oli terassilla takkahuoneen ikkunan takana:
Kosteutta tai muuta arveluttavaa ei purkutöiden aikana löytynyt. Puretuista seinä- katto- ja lattiakerroksista tuli monen monta peräkärryllistä. Lattioita oli päällekäin ainakin viisi, seiniä seitsemän. Kattojakin oli kolmisen kappaletta päällekäin mikäli oikein muistan. Asbestiakaan ei onneksi lötynyt, vaikka siihenkin olimme henkisesti varautuneet.
Purettujen kerrosten myötä saimme lisätilaa joka suuntaan n. 10 cm vaikka keittiön seinät suoristettiin. Kaikki rakoset täytettiin huolellisesti ekovillalla.
Ekovilla on selluvillaa. Se on valmistettu vanhoista sanomalehdistä ja sen käsittely on aivan järkyttävän sotkuista. Bilteman vetiketjulliset muovit sulkivat pahimmat pölyt remontin puolelle, mutta siitä huolimatta sotku yritti levittäytyä ympäri asuntoa. Vaikken varsinaisesti remontoimiseen osallistunutkaan, heiluin imurinvarressa kyllä kiitettävästi ja tein siinä varmasti oman urakkani remontin osalta. Parhaimmillaan imuroin monta kertaa päivässä.
Lokakuun alussa kotiuduin sairaalasta vauvan kanssa ja silloin keittiössä näytti tältä:
Marraskuussa asennettiin jo kaapistoja:
Ikean kaapistot olivat mielestämme helpot kasata. Laatikoiden kasaamiseen pääsin minäkin mukaan. Ne ovat niin keveitä, ettei työ mielestäni ollut liian raskasta edes juuri synnyttäneelle. Tässä vaiheessa alkoi miehellä olla jo turnausväsymystä remontoimisen suhteen. Minulla imuroimisen suhteen. Fantasioin jo tiskaamisesta oikeassa tiskialtaassa juoksevan veden alla.
Keittiö viimein jouluna:
Julkaisukelpoisia kuvia kunnon kuvakulmista ei nyt löytynyt tämän enempää. Keittiössä on kahdella seinällä ikkunat, kahdella muulla seinällä ovi. Uudessa keittiössa kaapistoa on kolmella seinällä, tiskiallas jää kuvaajan selän taakse.
Olen tyytyvinen. Kaikki tavart eivät tosin vieläkään ole löytäneet paikkojaan...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)