Poika on nyt 4kk ja risat. Painoa seitsemän kiloa, pituutta 67 cm. Hyvin kasvatettu lapsi :D. Hymyilee, kujertelee ja osaa jo nauraa. Ei ole mikään tyhjännauraja kuitenkaan (valitettavasti), jutuille nauretaan ääneen erittäin valikoiden. Mikään ei ole niin häkellytävän ihanaa kuin vauvan nauru. se aiheuttaa varmasti oksitosiiniryöpyn. Vielä ei poika osaa tietoisesti kääntyä vatsalleen, mutta tekee hienon sillan selällään maaten (nostaa peppua).
Kunnon päivärytmiä meillä ei ole ja yksin ei poika viihdy viittätoista minuuttia pidempiä aikoja, joten tunnen itseni jokseenkin kädettömäksi suuren osan aikaa. Kirjaimellisesti kädettömäksi. Ja niskat ovat jumissa.
Äiti on kierroksilla. Melkein mökkihöperöitymässä. Yritän tehdä sellaisia asioita joita "kunnonäidit" tekevät. Leivon (ja syön leivonnaiset pääosin itse kun kukaan muu ei ole niistä kiinnostunut). Yritän käydä vaunulenkeillä (sovittelin kesävaatteitani ja yhdet housut mahtuivat jalkaan niin, että ne puristivat vain vähän, muut eivät mahtuneet. Tuskin vaunulenkeistä on apua niin kauan kun leivon.). Laitan ruokaa (miksi kukaan perheessä ei arvosta äidin terveellistä kasvisvoittoista ruokaa-innostusta? saan syödä nekin itse...). Varasin kirpputoripöydän.
Kirpputori on näistä hämmentävin. En ole koskaan ennen myynyt mitään kirpputorilla. Ensimmäisenä päivänä piti illalla vielä mennä katsomaan erikseen, onko mikään mennyt kaupaksi. Oli. Pöytä maksoi 25e ja olen myynyt tavaraa 30e edestä. Tähän mennessä olen siis tienannut viisi euroa. Siitä saan melkein euron tuntipalkkaa tähänastisille ponnisteluille... Pöytää järjestellessäni kuuntelin kuinka kaksi naista kiersi pöydältä toiselle ja arvosteli tavaroiden näköä, kuntoa ja hintoja. Mietin mitäköhän he sanovat minun pöytäni kohdalla.
Mietin myös mistä olen keksinyt, että kunnonäitien kuuluu leipoa, tehdä vaunulenkkejä, myydä vanhoja tavaroita kirpputorilla jne. Ei minun äitini ole ainakaan ollut yhtään sellainen. Enkä ole välttämättä minäkään oikeasti. Olen vain mielenhäiriössä.
Lähettelin eilen ystävänpäiväkortteja yhdessä tyttären kanssa. Viime tingassa tietysti. Laukkasin postiin niin viime ripussa, että työnsin kortit suoraan postilaatikontyhjentäjän käteen. Jälkeen päin tulin ajatelleeksi, että nippu olisi pitänyt vielä plarata läpi. Jos sinne väliin oli vaikka kassissa pujahtanut neuvolakortti, bussikortti tai jotain muuta tärkeää. Mutta sinne menivät ja takaisin niitä en enää saa.
Illalla, ja yöllä uudestaan havahduin taas siihen, että yksi korteista minun oli tarkoitus postittaa kirjekuoressa.Tekstin sisältämän mahdollisesti arkaluontoiseksi luokiteltavan lauseen vuoksi. Hötäkässä postitin sen kuitenkin ihan tavallisesti. Toivon hartaasti, että en ole saanut mielipahaa tai harmia aikaisesi. Tyhmeliini hutilus olen.
Tänään on pitsapäivä. Tytär oppi viimeviikolla leivontakerhossa tekemään pitsaa. Lanseersimme heti pitsaperjantain kun löytyi vapaaehtoinen innokas ruoanlaittaja (apulainen siis toistaiseksi). Pitää muistaa hankkia jauhelihaa ja juustoraastetta. Jos vaikka samalla reissulla kun käyn katsastamassa kirpputorin.
Illalla tulee Voice. Taidan poiketa kotimatkalla ostamassa irtokarkkeja tv-katsomoon. Niitä perhe arvostaa vaikkei palsternakka-bataatti-porkkana-peruna-nakkikeittoni ollutkaan menestys (minusta se oli kyllä erittäin maukasta).
Hyvää ystävänpäivää!
Heh, juuri jossakin toisessa yhteydessä arvelin, että teidän pikkumies mahtaa jo ryömiä... Ehkä ei nyt vielä kuitenkaan? Toisten lasten iän hahmottaminen on jotenkin vaikeaa, ellei se sitten satu olemaan täsmälleen sama kuin oman jälkikasvun. :D Ihana kuulla teistä - ja hyvää ystävänpäivää näin jälkikäteen. :)
VastaaPoistaOnneksi ei sentään vielä ryömi! Siivourutiinimme kaipaavat vielä hiomista... :) Kaikki paikat ovat edelleen väärällään pikkulegoja ymv. Minusta kyllä tuntuu, että tämän omankin lapsen iän hahmottaminen tuottaa välillä vaikeuksia :D
VastaaPoistaMinä olen miettinyt pitäisiköhän hänen jo kääntyä tmv. Mutta olen ajatellut tällä kertaa pysytellä onnellisen tietämättömänä siitä mitä "pitäisi". Viitisen kertaa hän on jo kääntynyt, muutaman kerran unissaan. Tietoisesti sitä ei vielä kuitenkaan tapahdu. Jotenkin tämä tuntuu paremmalta kun antaa asioiden tulla omaan tahtiinsa sen kummemmin odottamatta. Lapsi vaikuttaa kaikin puolin "normaalilta", mitä muuta tarvitsee tietää?
"normaali" tuntui huonota sanavalinnalta jo aikaisemmin, mietittyäni asiaa möhemmin, se kuullosti vielä enemmän huonolta. Mikä on normaali?
VastaaPoistaTarkoitin tässä "normaalilla" perustyytyväistä (ei itke kunhan pääsee syliin tai saa jatkuvaa palvontaa ja seuraa osakseen), hyvin syövää, hyvin kasvavaa, lasta jota ei varsinaisesti vaivaa muu kuin vatsavaivat (selkeitä ilmavaivaitkuja) ja turhautuminen omien taitojen riittämättömyyteen. Halu kommunikoida ja touhuta on vahvasti jo olemassa, taitoja ei vielä. Vainuni sanoo, että tämänhetkinen turhautumistihentymä enteilee aimo harppausta taidollisessa kehityksessä.
Mulla on vähän sama juttu - en yhtään tiedä, mitä "pitäisi" osata, eikä oikeastaan ihan hirveästi kiinnostakaan. Olen taipuvainen stressaamiseen ja parempi on varmasti antaa lapsen kehittyä omaa tahtiaan, ilman että henkeään pidätellen odottaa seuraavaa rajapyykkiä jolloin pitäisi sen ja sen taidon olla hanskassa. "Normaalilta" vaikuttaa meidänkin ukkeli, noiden luettelemiesi kriteerien valossa - ilmavaivaitkuja myöten. :)
PoistaJa tänään se nyrkkeili sitterissä roikkuvilla etanalla ja auringolla. Kyllä voi äiti olla pienistä (asioista ja pojista) ylpeä. :)