maanantai 4. marraskuuta 2013

Yksikätistä naputtelua

Vauva-arki  on sekoitus intensiivistä tekemistä ja lorvailua. Enimmäkseen vauvan valveillaoloaika kuluu rinnalla tai muissa huoltopuuhissa. Tavallaan en tee "mitään", mutta kuitenkaan en voi puuhata mitään muutakaan. Silmät sekä korvat olisivat kyllä osittain ainakin vapaat silloin kun isommat lapset ovat koulussa&eskarissa, mutta sekin "ongelma" korjaantuu loppupäivästä...

Päivät hujahtavat siis varsin leppoisasti niin, etten siis oikeastaan tee mitään. Päivän uutiset surffaan yksikätisesti, hiukan luen ehkä blogeja. Välillä pinkaisen lataamaan pyykkikoneen. Tavallaan muistin tämän kädettömyyden ennestään, mutta silti se tuli jotenkin yllätyksenä jälleen.

Vatsanväänteitä on Muikullakin ollut, vaan onneksi ei paljon tai pahoja. Kantoliina auttaa käninöihin, ei ole tarvinnut vielä itkevää lasta kanniskella.

Se aika minkä vauva nukkuu, kuluu itse syödessä (energiantarve on huikea ja sokerinhimo myös) tai muuten pakollisia asioita kiireellisyysjärjestyksessä hoitaessa. Iltapäivällä havahdun aina siihen, etten taaskaan ole ehtinyt käymään edes suihkussa.

Edelleen käynnissä olevan keittiöremontin ansiosta ruoanlaittomme on hyvin yksinkertaista, joten keittäessä ei kädettömyys pahasti vaivaa. Muistelen, että se oli joskus aikaisemmin ongelma. 

Muikku on nyt kuukauden ikäinen. (Kuvan laittaminen ei taaskaan onnistunut vaikka otin uuden kuvan). Öisin meillä nukutaan tällä hetkellä hyvin. Joka yö saan ainakin yhden kolmen tunnin unijakson. Ainoa öitäni sekoittava tekijä on hirveä hormonihikoilu. En muista, että tällaista olisi ollut näin voimakkaana aikaisemmin. Joka yö herään jossain vaiheessa aivan hiestä litimärkänä. Toivottavasti tämä menee pian ohi.

Vajaa kuukausi ristiäisiin. Kummit on valittu, pyydetty ja hyväksyneet tarjouksen. Paikka on varattu, pappi on tilattu. Vain nimi puuttuu.

Olemme hukassa nimivalintojen kanssa. Nyt ei mikään nimi kilkata yhtään. Tai siis kaikki speksiemme mukaiset nimet (jotka kelpaisivat molemmille vanhemmille ilman vääntöä) löytyvät jo lähipiiristä. Ja speksithän ovat:

1) Nimen pitää olla sellainen, että suomalainen tietää heti miten se kirjoitetaan. Ei kysymyksiä tuleeko se k:lla vai c:llä, tuplavokaali vai yksi, jne.

2) Edelliseen viitaten, ei yhdysnimiä.

3) Nimi saisi olla mielellään  kaksitavuinen.

4) Ei liian lähelle muiden perheen jäsenten nimiä. Lauri ja Laura voisi esim. olla aika hämmentävä paketti. Toki tämä voidaan kiertää hätätapauksessa käyttämällä lempinimiä. Late on minulle jo varattu.

5) Ei trendinimiä. Tai siis emme valitse ainakaan tietoisesti trendinimeä.

Sain mummolta lainaksi Kustaa Vilkunan kirjan Etunimet. Hyvä kirja erityisesti siksi, että siinä esitellään myös sellaisia nimiä ja muunnoksia, joita ei nimipäiväkalenterista löydy. Huono siksi, että uusimmat nimet puuttuvat luetteloista, kirja on painettu v.1980.  Ja monista nimistä olisi voinut laittaa ylös senkin, ovatko ne tytön- vai pojannimiä. Ei sillä että haluaisin valita lapselleni nimen, josta ei tiedä onko se tytön vai pojan nimi. Ja toisaalta ovatko uusimmat nimet trendinimiä?

Luin vanhaa sukututkimustakin, mutta miesten nimien valikoima tuntuu olevan todella suppea. Naisten nimissä on paljon enemmän valikoimaa! Miesten nimissä vaihtoehdot ovat kutakuinkin Mikko, Matti, Juha, Johannes, Yrjö, Markku, Martti, Lauri, Olavi, Otto ja Heikki. Löytyi sieltä sentään yksi Niilo ja yksi Hartikka. Hartikasta tulee mieleen Harrikka...

Kustaa Vilkunan kirjasta on löytynyt muutamia hauskoja yksityiskohtia. Pojalla on erinomainen ruokahalu ja hänessä on nautiskelijan vikaa. Usein hän naureskelee rinnalla (vatsanväänteitä?) niin, etä maito valuu pitkin poskea... Ehdotin miehelle, että tehdään pojasta Julius.

Julius 12.4. suom. ja ruots. alm. (suom. alm. 1705-)on latinankielinen sukunimi, merkitys 'maitopartainen nuorukainen'.

Laura muuten tulee latinan sanasta Laurus 'laakeri(puu)', kuvaannollisesti 'laakeriseppele'.

Jos lapselle valitsee etunimeksi kumminsa etunimen, pitäisikö siihen kysyä kummilta lupa?

2 kommenttia:

  1. Entä miten olisi Harti? Siis siitä Hartikasta. :) Mulle tulee siitä vain Härski Hartikainen mieleen... Meidänkin suvussa on nimet kyllä niin Juhoa ja Anttia ja Mattia (aina sitä isännimeä vuorotellen, Juho Matinpoika ja seuraavassa sukupolvessa Matti Juhonpoika). Ei juuri ole muinaisia sukulaisia mielikuvituksella siunattu.

    Meillä on etunimi valmiina, mutta sille on tosi vaikea keksiä toisia nimiä. Pitäisiköhän minunkin lainata jokin nimikirja...

    Jos Laura tulee laakeripuusta, niin tuleeko Lauri sitten Pyhästä Laurentiuksesta vai siitä samasta laakeripuusta? Vai tuleeko Pyhä Laurentius siitä puusta ensin ja sitten Lauri? :D

    VastaaPoista
  2. Hartista tulee mieleen Hartikainen minullekin :D Ja se kuuluu niihin nimiin, joita saa varmaan joka vastaanotolla tavata kirjain kirjaimelta. Ja aina kuulija kuulee jollain tapaa väärin.

    Jeps, Lauri tulee Laurentiuksesta ja tarkoittaa kirjan mukaan 'laakerinlehdillä seppelöity'. Lauran ja Laurentiuksen suhteesta toisiinsa kirja ei ota varsinaisesti kantaa, mutta kuvittelen Laurankin tulevan jollain tapaa Laurentiuksesta. Pyhä Laurentius on päässyt päiviltään jo v.258, legendan mukaan halsterissa korventuen, ja hän on ollut hyvin suosittu suojeluspyhimys (hänen uskottiin ilmeisesti suojelevan tulipaloilta).

    No juu, Antti ja Juho kuullostavat hyvinkin tutuilta nimiltä meidänkin suvussamme. Molemmat nimet (nämäkin) ovat jo aktiivikäytössä lähipiirissä. Nyt minusta alkaa tuntua siltä, että isosta suvusta on harmia. Enää en ihmettele, että Helsingissä asuvan serkkuni pojan kaikki kolme nimeä ovat samoja kuin etunimet veljeni kolmella pojalla. Tuskin ovat tarkoituksella niin valinneet, mutta mummoni oli hiukan järkyttynyt...

    Tuntuu jokseenkin käsittämättömältä, että voidaan mennä 1400-luvulle saakka esipolvissa ja käytännössä käytetään paria kourallista nimiä. Selkeästi mennään vielä niin, että tietyn paikkakunnan sukuhaarassa pelataan n. viidellä nimellä ja myöhemmin kun sukuhaarat yhdistyvät uudella paikkakunnalla, nimivalikoima laajenee hiukan. Ja kun sukunimet eivät edes ole olleet kovin kauaa käytössä (ja papeilla on kuulemma ollut tapana toisinaan hienostella ja kirjoittaa nimi johonkin hienoon ruotsinkieliseen muotoon?), miten sukututkijat saavat mitään tolkkua kirkonkirjoista?

    Jatkamme harjoituksia. Miehen suvun sukututkimus on vielä jossakin. Ja isäni äidin suku menee Saksaan, sieltä voisi löytyä mielenkiintoisia nimiä. Tehdään pojasta Wolfgang Heinrich :D

    VastaaPoista