Vanhasta uutta

Kesäloman ensimmäinen maalausprojekti on valmistunut. Sain vision tyttären yöpöydän maalaamisesta ja se oli menoa.

Ennen

Tästä lähdettiin: vanha Jyskin parin kympin pikkulipasto, hankittu joskus opiskeluaikoina. Ikää kalusteella on reilut kymmenen vuotta, osan elämästään tämä edullinen sijoitus on viettänyt veljeni opiskelijaboksissa. Kolhuja on. Tätä on joku ilmeisesti käyttänyt joskus vasarointialustana. Vanhat vetimet olivat pienet mäntynupit.

Ensin kevyt hionta hiekkapaperilla. Pöytälevyn pintaa hioin aavistuksen enemmän, että maali tarttuu varmasti hyvin, mutta en lähtenyt kuhmuja tasoittelemaan. Maali on Tikkurilan Helmi kalustemaali, väri listavalkoinen.

Kolme maalauskertaa riitti peittävään tasaiseen lopputulokseen. Voin ohimennen mainita, että Ikean siveltimistä ei ole mihinkään. Kannattaa ostaa kunnollinen sikakallis sivellin rautakaupasta niin pääsee vähemmällä. Silloin saattaa kaksikin maalauskertaa riittää tasaiseen lopputulokseen... Ikean sivellintä kokeilin siis vain yhden maalikerroksen verran.

Jälkeen

 

Lopputulos on juuri sellainen kuin ajattelin. Valkoisena kaluste ei nouse niin esiin yksityiskohtana vaan sulautuu osaksi taustaa. Yleisilme on huomattavasti rauhallisempi ja yöpöytä on nyt enemmän samaa paria viereisen vanhan valkoiseksi maalatun kirjoituspöydän kanssa. Kaikkialle levitellyt lelut kyllä tuovat elämää huoneeseen ihan riittämiin.

Lipaston päällä on uuden lipaston kunniaksi tyttären tekemä sommitelma kauniista ja hänelle tärkeistä esineistä. Huomatkaa, että säästöpossulla on pipo päässä ettei possulle tule kylmä.

Tämän muutostyön piti olla tyttärelle iloinen yllätys. Ostin posliiniset ruusunupit Indiskasta ja olin varma, että tästä tulee jymymenestys...

Tytär oli syvästi pettynyt kun äiti meni pilaamaan häneltä vanhan lipaston. Itku ihan tuli kun se vanha oli niin kaunis ja hän haluaa sen vanhan takaisin. Varsinkin ne nupit olivat niin paljon paremmat vanhassa kuin tässä uudessa. Tämä oli varma tieto, sen tietää ihan kokeilematta miltä ne uudet nupit tuntuvat tai miten ne toimivat.

Ei taaskaan mennyt ihan niin kuin kuvittelin. Lasten ajatuskuviot vain eivät aina kulje ennalta-arvattavia reittejä. Tarkemmin ajatellen enhän minäkään tykkää hirveästi yllätyksistä... Taitaa liittyä hitaasti lämpenevään temperamenttiin. Mutta tämähän oli hyvää harjoitusta yllätyksiin. Niitä elämässä riittää. Selitin kyllä ennen maalammisen aloittamista mitä aion, mutta se ei ilmeisesti ihan hahmottunut.

Alkujärkytyksen jälkeen tyttö totesi, että kyllä tämä uusikin on ihan kaunis... Mutta hän tahtoisi vanhan silti takaisin. Onneksi muistin ottaa vanhasta valokuvan niin hän voi muistella sitä valokuvan avulla. Tämä ajatus lohdutti neitoa kovin. Sen jälkeen vanhaa ei enää ole kaipailtu.